Time 2 Say Goodbye

Lotta, Saksa

Lähtö Suomeen koittaa 9 päivän päästä. Läksiäisiä on ollu enemmän kun tarpeeks. Onhan näiden ihmisten jättäminen surullista, mutta kaikillahan se on joskus edessä. Lähdön haikeus vaan kuuluu kuvioon. Torstaina oli vielä viimiset treenit ja sen jälkeen uintiryhmän Abschlussfeier eli kauden päättäjäiset, jossa ryhmän ulkomaalaisvahvistukset minä ja jenkkikaksoset lahjottiin vielä Berliinimuistoilla ja vihdoin sain myös seuran paidan :) Pitää kyllä sanoo, että niitä naamoja tulee ikävä. Ja sitä uimahallia.

Torstaina käytiin vielä mun lempi-italialaisessa, Popolaressa, perheen kanssa syömässä. Mmm niin hyvää, vaikka olinkin jo meijän uimaribuffeen jälkeen räjähtämispisteessä. Todettiin ravintolassa että vuoden aikana ollaan ehditty käymään kaikki kolme Popolarea läpi
.

Nyt pakkailen tässä viimisiä tunteja vielä ennen huomenna alkavaa Ambassors-stipendiaattien Berlinfahrtia. Torstaina lähtee sitten suuntaan Werbellinsee ja YES-seminaari! Eilen olin vielä mun tukihenkilön Lisan kanssa kirpputorilla ja jätskillä. Vuoden aikana meijän tapaamiset Lisan kanssa on lähinnä keskittyny syömiseen tai shoppailuun, tukeehan se sellanenkin. Haha :D Ei mulla kyllä oo onneks ollu sellasia hetkiä että olisin tarvinnu ottaa hätätapauksissa yhteyttä tai ongelmia joita en olis pystyny itse hostperheen kanssa ratkaisemaan.

Eilen mun piti jo hyvästellä mun hostiskä, koska sen piti lähteen sen vanhempien luo. Pidin samalla mun läksiäslahjaseremonian. Iittalan liikkeen bonganneena käväisin siellä, koska halusin jotain suomalaista ja ajatonta ja pysyvää lahjaa. Jokaiselle oma erivärinen KIVI-tuikkulyhty. Lisäks askartelin pari valokuvakollaasia, tosin vähän kiireessä. Jäi kyllä ärsyttämään vähän, olis voinu paremmin valmistautua.. Mutta lahjat, ei ne oo niitä tärkeimpiä, ja luulenpa että suurin lahja mun perheelle on se että mä oon onnellinen niiden kanssa ja haluan pitää yhteyttä vielä pidempäänkin.

Lähetin just 18,8 kiloa mun kamoja Suomeen ja musta näyttää edelleen siltä, että mun matkalaukku tulee vaan räjähtämään. Tai sitten jätän tänne vielä paketillisen jälkilähetettäväks.

Lähdön tunnelmista kotiinpaluun ajatteluun. En oikeestaan tiiä miltä kaikki tulee tuntumaan. Moni entinen vaihtari on sanonu että se on kuin lyhyt minivaihtovuosi. Uudelleen uusivanhoissa maisemissa. Toivon että mun kaverit tunnistaa mut vielä.

Tää on luultavasti nyt sitten viiminen kerta kun postaan, huomenna en ehdi kuitenkaan ja tää rakas Macci pitää jättää tänne. Huonetta tulee myös ikävä.

Nyt ryhdistäydyn pakkaamisen kanssa, oiGeasti!

Nuoret suurlähettiläät Washingtonissa

Emma Päkkilä, USA
Young Ambassador -stipendiaatti

Saavuimme Washingtoniin keskiviikkona 5.6. iltapäivällä paikallista aikaa. Väsyneet matkalaiset joutuivat jonottamaan maahantuloselvityksessä noin puolitoista tuntia, jonka jälkeen suuntasimme 4H Youth Conference Centeriin. Saimme ruokaa, ja valmennus alkoi heti. Olisin toivonut jotain rennompaa ensimmäiselle illalle, koska emme pystyneet juuri mihinkään toistakymmentä tuntia kestäneen matkan jälkeen.

Vuoden 2012 Young Ambassador -stipendiaatit. Kuva: Ulla Lange

Kurkistus amerikkalaiseen kulttuuriin

Tapasimme Suomeen kesävaihtoon menossa olleet nuoret samana iltana, ja nukuimme neljän hengen huoneissa järjestelyllä 2 amerikkalaista + 2 suomalaista. Käsitykseni amerikkalaisista alkoivat muuttua saman tien. Ensimmäiseksi huomasin, etteivät he ole niin erilaisia kuin me suomalaiset. Tavallisia nuoria, jotka käyttäytyvät tavallisesti ja joilla on tavalliset ajatukset, kuten meilläkin. Meistä ehti tulla jo parin päivän aikana ystäviä!

Enemmän erilainen asia oli ruoka. Rasvaa, rasvaa ja lisää rasvaa! Aamupalalla oli niin rasvaisia donitseja, ettei niitä voinut käsitellä paljain kasin. Pannukakut ja vaahterasiirappi olivat ihania, ja semmoiset friteeratut miniperunat, joiden nimeä en koskaan muista. Niissäkin oli enemmän rasvaa kuin sitä perunaa. En kyllä söisi sellaista aamupalaa joka aamu. Täällä Coloradossa syödään paljon terveellisemmin, jopa terveellisemmin kuin meillä kotona.

Päivä lähetystössä

Torstaina vietimme päivän Suomen suurlähetystössä. Siellä meinasi yksi ja toinen jet lagia poteva nukahdella, mikä oli vähän noloa. Suomen suurlähettiläs kertoi meille suurlähetystön toiminnasta. On hienoa, että Suomen suurlähetystö toimii ekologisesti, ja on saanut ensimmäisenä suurlähetystönä LEED-sertifikaatin (Leadership in Energy and Environmental Design). Se tarkoittaa, että rakennus on suunniteltu energiaa säästäväksi ja käyttää luontoa suojelevia ratkaisuja energiankulutuksessaan ja jätteiden käsittelyssä. Suomen Yhdysvaltain suurlähetystö on erikoisen näköinen rakennus, ja sen suurista ikkunoista näkyy vihreä metsä. Taloa rakennettaessa kaadettiin vain kolme puuta!

Työskentelimme amerikkalaisten nuorten kanssa suurlähetystössä. Tutustutimme amerikkalaisia suomalaiseen musiikkiin ja pohdimme kulttuureidemme eroja ja stereotypioita. Yllättävän moni stereotypia ei pitänyt paikkansa.

Illalla siirryimme suurlähettilään residenssille, jossa oli tarjolla suomalaista ruokaa. Ruoka olisi saanut olla hieman yksinkertaisempaa, koska oli suomalaisena noloa myöntää, etten itsekään tiennyt mitä osa ruokalajeista oli.

Perjantaina katselimme Washingtonin nähtävyyksiä ja vietimme viimeiset hetkemme uusien ystäviemme kanssa ennen lähtöä lentokentälle, kohti Coloradoa.

Finland-US Young Ambassadors -vaihto-ohjelman stipendiaatit kirjoittavat myös YFU:n blogiin. Stipendiaatit viettävät kuusi viikkoa Yhdysvalloissa. Ohjelmaan valitaan vuosittain reilu kymmenen 16-17-vuotiasta suomalaisnuorta. Vaihdon aikana suomalaisnuoret tutustuvat vihreään teknologiaan ja kestävän kehityksen ratkaisuihin eri kohteissa sekä amerikkalaiseen kulttuurin.

Finland-US Young Ambassadors on Yhdysvaltain Suomen suurlähetystön ja CIMOn rahoittama stipendiohjelma. Ohjelman suomalaisena yhteistyökumppanina toimii Vaisala Oy. Ohjelman toteutuksesta vastaa YFU.

Lue stipendiaattien blogia CIMOn Maailmalle.net-sivustolla:
http://maailmalle.net/kokemuksia_maailmalta/blogeja_maailmalta/young_ambassadors_-stipendiaattina_yhdysvalloissa.