Joulun ja uuden vuoden juhlintaa Ranskassa

Anniina, Ranska

 

Bonsoir & hyvää uutta vuotta 2016!

Tänä vuonna mun motto ei oo "new year, new me", vaan "new year, better me". Aijon nyt nauttii ihan täysillä täällä, koska mun vaihtovuosi alkaa lähestyy jo puoltaväliään ja aika on tosiaan rajallinen. Enkä voi elää tätä aikaa uudestaan, joten pakko tarttuu hetkiin ja tehä niistä unohtumattomia. Oon muutenkin tosi innoissani tästä vuodesta 2016. Vietän siitä ainakin puolet täällä Ranskassa, mutta saman vuoden aikana musta tulee "aikuinen", meen takas Suomeen (tällä hetkellä erittäin epämieluisa ajatus) ja vaikka mitä muuta. Tällä hetkellä mulla on niin hyvä olla täällä, että mielelläni jään tänne vielä puoleksi vuodeksi. En oo varmaan ikinä käynyt läpi niin paljon hyvää ja huonoa yhden vuoden aikana, kun, mitä 2015 vuonna, mut kaikki se on kasvattanut mua ihan sikana ja tehnyt musta sen ihmisen, mitä oon nyt 1. Päivä tammikuuta 2016. Tästä on hyvä alottaa uus vuosi ja uudet kujeet...

Ennen joulua Anna tuli meille tänne Toursiin pariksi päiväksi. Käytiin shoppailemassa, leffassa kattoo star wars (enkuks!!!!!!), luistelee mun hostien kaa ja sit ihan vaan hengailtiin. Mulle tää mimmi on kun joku kauan kadoksissa ollut kaksonen, koska ollaan niin samanlaisia haha täydennetään toistemme lauseet, nauretaan samoille (aina yhtä huonoille) jutuille ja ymmärretään toisiamme. Mun h-siskolla ja sen kaverilla on ystävyyskorut, mut mulla ja Annalla on ystävyyskengät haha no ei nyt sentään tykästyttiin vaan samoihin kenkiin ja päädyttiin ostamaan samat kengät. Meillä on kaikkii super kivoja suunnitelmia vielä loppuvuodelle ja oon kyllä niin kiitollinen, että tää norjalainen mimmi on täällä jakamassa vaihtovuoden mun kanssa...

Tässä nyt me kuuluisat joulutortut, mistä puhuin jo aiemmin... Ihan hyvin onnistu paitsi, että se luumu asia oli vähän liian juoksevaa niin sitä oli vähän "partout" (mikä toi on nyt suomeks en keksi mitää vastaavaa sanaa??) mut maku oli hyvä!

Ton pukin perässä juostiin mun nuoremman h-siskon kanssa, koska hän halusin nähdä "oikean" joulupukin haha (Toi oli myös varmaan mun 5 kerta noilla joulumarkkinoilla, on tullut koluttua aika hyvin noi läpi eri ihmisten kanssa, mut mitää en oo ostanu)

Joulu oli aika hämmentävä, mut tosi jees kokemus! Ei kerinny mikään suomikaipuu yllättämään, kun oli pikkasen erilaiset meiningit kuitenkin. 24. Päivä oli oudon tavallinen päivä. Käytiin pyörähtää siskon kanssa kaupungilla (kaikki kaupat oli ihan normisti auki) ja pelattiin veljen kanssa ping pongia takapihalla  (+15 ja pitkähihaisella pärjää). Illalla kuitenkin alettiin valmistautua messuun. Mentiin ajoissa varaamaan paikat koko perheelle, koska kirkko oli ihan täynnä. Messun jälkeen viimeisteltiin ateria ja syötiin pitkän kaavan mukaan ja oli tosi rento ja hauska ilta. Meillä oli mm le foie gras (hanhenmaksaa) ja jouluhalkoo (ja tietty mun tortut + erittäin hyvin onnistunut tiikerikakku, jonka tein myös jouluksi), mutta muuten ei ollut ehkä ihan perinteisin ranskisjoulu. Pääruuaksi meillä oli kanaa, pariisinperunoita ja herneitä. Ruoka oli hyvää (niinku lähes aina tääl) ja seura vielä parempaa, joten tosi onnistunut jouluaatto, ettei siinä mitään kinkkua ja rosollia kerennyt edes kaipaamaan. 

Lahjat avattiin 25. Päivä aamuna. Sain tosi söpöjä lahjoja ja mun lahjat oli kaikki tosi onnistuneita, joten kaikki oli tyytyväisiä!

Joulun jälkeen sunnuntaina otettiin suunnaksi Bretagnen "pääkaupunki" Rennes, jossa mun h-iskän äiti eli mun toinen h-mummi asuu. Kokoonnuttiin joulu "goutéelle" (välipala???) koko suvun voimin ja naurua riitti ja kaikki oli tosi mukavia. Mun molempien host vanhempien suvut on tosi rentoja ja hauskoja, joten ei ollut paljon kiusallisia hetkiä. Olin laskenut väärin päivät, mitä ollaan Rennesissä, joten mulla oli ihan liikaa kamaa messissä, mut onneks meil on sellai perheauto hehe. Kuitenkin niinä parina päivänä mitä vietettiin Rennesissä käytiin kahvilla ja lounaalla sukulaisten luona ja sain nähdä taas uusia paikkoja Bretagnesta. Käytiin myös tivolissa mun h-iskän ja veljen kanssa.

Tässä on yksi Jardin Thaborin pääsisäänkäynneistä, joka ei kyllä anna sille ihan oikeutta, koska talvi. Tää Jardin on kuulemma Ranskan 3. Julkinen puutarha ja se on siis ihan tosi upee (käytiin syyslomalla kiertelemässä tuolla).

Vikana päivänä h-mummi kierrätti mua ja mun sisaruksia autolla kaupungilla ja käytiin tsekkaa kaupungintalon valo-show, joka oli ihan sika siisti! Erilaisii heijastuksia eri teemoilla!!

Lähdettiin mun h-vanhempien kanssa tiistai päivällä takasin Toursiin. Käytiin lounaalla mun h-iskän siskon luona, joka on Yfun Bretagnen alueen joku aluehenkilö. He on myös hostannut useampia kertoja ja heidän omat lapset (mun host serkut) on ollut vaihdossa Yfun kautta. Oli tosi kiva jutella, kun kerrankin joku mun host perheen ja vaihtarikavereiden lisäksi tajuu vähän mun tilannetta. He on myös hostanneet muutaman kuukauden suomalaista tyttöä, joten heiltä löytyi muumimukeja, joiden pelkkä näkeminen sai kyllä hymyn huulille.

Näiden parin päivän aikana, mitä ollaan nyt oltu kolmisteen mun hostien kanssa Toursissa oon hoidellut kaikkia käytännön juttuja, tehnyt vähän koulujuttuja pois alta, siivonnut kunnolla mun huoneen (vihdoin), pyörinyt kaupungilla, leikannut mun hiukset vihdoin ja muuten vaan ottanut rennosti. Uuden vuoden aatolle mulla oli kaksi vaihtoehtoa, jäädä mun h sisarusten kanssa Rennesiin tai tulla Toursiin mun hostien kanssa. Päädyin sitten viettämään aattoa mun hostien kavereiden kartanoon (kyllä ihan valtava talo uima-altaineen ja omine ajoteineen). Mun hostit on aika nuoria, joten oli tosi rento tunnelma, kun paikalle oli kerääntynyt mun hostien parhaita kavereita lapsineen. Syötiin hyvin (hyi maistoin ekaa kertaa ostereita ja voin kertoo et tais jäädä ekaan kertaan niiden syönti) muuten ruoka oli super hyvää oli ankkaa ja hanhenmaksaa. Juhlien isännät oli järkännyt kartanoon myös oman tanssilattian ja tietyn määrän kuohu-, puna- ja aperitiiviviiniä tanssilattia olikin aika täynnä, nauroin niin paljon ja mulla oli tosi hauska ilta, vähän erilainen uusi vuosi, mut tosi jees. 

À la prochaine!

-Anniina

St Gilles

Lotta, Ranska

Tänään on mun neljäs päivä perheessä ja kaikki on tosi hyvin, perhe on ihana, talo tilava ja kiva ja uima-allas maailman paras asia! Perheen kissatkin alkaa pikkuhiljaa lämmetä mulle ja olo on jo tosi kotoisa. Kielen kanssa oon vielä aika heikoilla, ymmärrän kokoajan enemmän mut puhuminen on vaikeeta.. Viime päivinä ollaan syöty, syöty, syöty ja syöty, lojuttu altaalla, kokkailtu, käyty pyörälenkillä tässä lähiseudulla, autoretkellä jossain kylässä tässä lähellä ja käyty yhdessä näyttelyssä!

Eilen olin rannalla Iriksen, sen kaverin ja tän kaverin isän ja pikkusiskon kanssa. Me asutaan aika kaukana rannikolta mut koska täällä ajetaan kovaa niin matkaan meni vaan vähän päälle tunti! Otettiin aurinkoa (ja mä nukahdin, minkä seurauksena oon tällä hetkellä hyvin punainen), uitiin ja käveltiin ympäriinsä rannalla ja pikkukaupungissa ihan sen yhteydessä.




Paikan nimi oli St Gilles jos, pikkunen kylä mut niin pitkä ranta ettei loppua näkynyt! Oli tosi lämmintä (tänäänkin 26 astetta), loistava lopetus kesälle sillä huomenna alkaa koulut! Oon tosi jännittynyt mut eiköhän se siitä. Nyt meen taas ulos nauttimaan hyvästä säästä ja lukemaan ranskankielisiä lastenkirjoja, bisouuus.

Herätys! Vaihto-oppilaaksi maailmalle.

Puolivuotias vaihtari Ranskassa

Paula, Ranska

Salut! Viimeksi kun kirjoitin tänne, olin ollut Ranskassa tasan neljä viikkoa. Viikot ovat vaihtuneet kuukausiksi nopeammin kuin koskaan ja nyt täällä on vietetty yli viisi kuukautta, yhtäkkiä oonkin siis puolivälissä vaihtoa. Host-äiti päivitteli, miten nopeasti aika on kulunut, ja itsekin oon sitä mieltä, vaikka tuleehan sitä seurailtua ajan kulumista ja myönnän että mietin kotiinpaluuta joka päivä. Ei silleen että hirveästi kaipaisin kotiin, tällä hetkellä Suomen elämä tuntuu aika kaukaiselta. Oon alkanut vähän pelätä kavereiden ja host-perheiden hyvästelyä (mulla tosiaan on kaksi, host-vanhemmat ovat eronneet) ja sitä hetkeä, kun en pakkaakaan matkalaukkua viikoksi vaan Suomeen paluuta varten. (Muutan viikoittain host-vanhemmalta toiselle samanikäisen host-siskon kanssa.)

Asustelen 40min junamatkan päässä kauniista Lyonista

Oon saanut jo viiden kuukauden aikana kokea kaikenlaista, etenkin henkistä kasvua. Suomen ja Ranskan elämiä verratessa kaikkeen on saanut uuden näkökulman. Tuntuu, että tunnen itseni paremmin ja että mun elämänasenne on nyt rennompi. Ranskalaisten kanssa kun on saanut tottua siihen, että ollaan aina vähän myöhässä tai että pyyntöä ei välttämättä muisteta jos ei itse muista muistuttaa. Arvostan myös Suomea ja omia läheisiä vieläkin enemmän. Ja vaikka tää voikin kuulostaa hassulta, niin suomalaiseen lukioon on ilo palata ensi syksynä..kaikki vaihdossa olleet varmasti ymmärtää mitä tarkoitan!

Joulun koti-ikävästä kyllä selviää!

Omien kokemusten ja sen perusteella mitä oon muiden vaihtareiden kanssa puhunut voin sanoa, ettei Ranska ole ihan helpoimmasta päästä kohdemaana, vaikka maalla on tietysti hyvätkin puolensa. Hyvän ruuan, kauniin kielen ja upeiden maisemien lisäksi oon saanut tottua siihen, että ranskalaiset ujostelevat ulkomaalaisia, koska eivät tunnetusti puhu hyvin muita kieliä kuin omaansa. Kun ei alussa itse puhu hyvää ranskaa, on siis vaikea ottaa kontaktia muihin. Luokkani on kuitenkin ottanut minut hyvin vastaan, ja olen saanut positiivisia kommentteja kielitaitoni kehityksestä. Välillä iskee pieni paniikki, kun tajuan että aikaa on koko ajan vähemmän ja vähemmän ja mun ranska on kuitenkin vielä aika kaukana siitä mitä haluaisin sen olevan :D On tässä kuitenkin vielä aikaa. Kaiken kaikkiaan viiden kuukauden jälkeen voin sanoa, että olen todella tyytyväinen päätökseeni lähteä, vaikkei elämä täällä tunnukaan aina niin ihanalta. Oon tosi kiitollinen siitä, että mulla on mahdollisuus olla täällä ja elää ranskalaisittain. Suosittelen kaikille vaihtoon lähtemistä ja itsensä haastamista täysin uudella tavalla !

Nyt sitten vaihdon toinen puolisko on alkanut, elän tätä elämää joka tänne on rakentunut. Seuraaville kuukausille on suunnitteilla kaikenlaista ohjelmaa, aina Pariisista Alpeilla käyntiin asti. Mun loppuvaihtoa voi seurata täältä: http://passengerpaula.blogspot.fi/

Älä kuvittele ja suunnittele asioita etukäteen

Marika, Ranska

Luin tossa eilen yhen toisen vaihtarin blogia ja tunnistin aika paljon omia ajatuksia ja kokemuksiani sieltä. Päällimmäisenä niistä mieleen jäi semmonen "paha tapa" mitä varmasti moni vaihto-oppilas harrastaa. Minä mukaan lukien.

Tää paha tapa on vertailu. Sillon kun saapuu kohdemaahan kaikki on tosi uutta ja hienoo ja kaikki haasteet ja vaikeudetkin tuntuu joltain pelkokertoimen tehtäviltä ja niihin suhtautuu positiivisesti ja innoissaan. Sit jonkun ajan päästä keho alkaa väsyyn siihen koko ajan ylikierroksilla käymiseen ja kaikki alkaa tuntuun ihan ylitsepääsemättömän vaikeelta. Sillon tulee ulos siitä omasta vaihtovuosikuplastaan ja alkaa miettiin mitä muille vaihtareille kuuluu. Alkaa lukeen blogeja, laittaan viestejä ja seuraan facebookista. Tässä seuraillessaan unohtaa kuitenki helposti että sinne kirjotetaan nimenomaan niitä huippuhetkiä ja hehkutetaan kaikkea. Sillon rupee vertaan omaa vaihtovuottaan niihin muihin ja kyseenalaistaan jokasta pientä asiaa. Onks mulla sittenkään kiva perhe? Onko tää ny oikeesti kiva kaupunki? Onko mulla ees kavereita? Oonko mä onnellinen?

Sit tähän kaikkeen sekottuu vielä se klisee mitä kaikki hokee että vaihtovuosi on ihmisen elämän "paras vuosi", "elämää mullistava kokemus". Siinä tulee esiin toinen paha tapa minkä tiedostan itsessäni ja varmasti moni muukin vaihtari tunnistaa nää ajatukset omikseen. Jokaselle tulevalle vaihtarille hoetaan sitä kuinka tää on ihan älyttömän hienoa. Jokanen vaihdosta palannu nuori sanoo että se on elämää mullistava kokemus eikä ottais sitä takas mistään hinnasta. Tästä saa kuitenki täysin väärän käsityksen. Näistä lausahduksista tulee mieleen ensimmäisenä että saa maailman parhaita ystäviä, näkee hienoja paikkoja, elää vuoden unelmaa jossain paratiisissa.

Eihän se sitä oo. Tää ei oo se elämän helppo vuosi. Tää on se vaikee vuosi. Tää on se hetki löytää oma ittensä ja saada selville kuka mä oon. Mun elämässä tulee oleen niitä huippuhetkiä, rakastuminen, parhaiden ystävien kanssa toilailut, lastensaanti, kaikki tämmönen. Ei vaihtovuoden tarvii olla niitten itken ilosta -hetkien joukossa. Ja niistä ystävistä, mulla on suomessa pari ekstrahyvää ystävää joiden kanssa mulla on semmonen yhteys että sitä ei vaan saavuteta vuodessa ilman yhteistä äidinkieltä. Joten mun ei tarvi löytää uutta parasta ystävää täältä, vaan niitä hyviä joiden kanssa hankkia kivoja muistoja. Mä myönnän että vaikka tiedostin että täällä tulee haasteita ja vaikeuksia eteen, en silti asennoitunu oikeella tavalla tähän vuoteen.

Juttelin eilen yhen naisen kanssa jolla on monen vuoden kokemus yhteistyöstä yfu:n kanssa ja se anto todella hyvän vinkin kaikille tuleville vaihtareille. Tää kuulostaa tosi karulta mutta tää on totta. "Reve pas." Älä unelmoi. Älä kuvittele ja suunnittele asioita etukäteen. Oota että pääset sinne ja elä, koe, näe. Koska kaikki mitä on etukäteen miettiny ja suunnitellu ei kuitenkaan toteudu ja sit joutuu vaan turhaan pettyyn. Eikä myöskään osaa nauttia niistä hyvistä asioista mitä kokee koska ne ei ollu niitä mitä oli suunnitellu.

Mä en voi taata et kun mä palaan suomeen mä voin sanoo et tää oli mun elämän paras vuosi. Mut mä voin taata et mä voin sillon sanoo et tää oli elämää mullistava kokemus. Mä voin sanoo että oon selvinny vaihtovuodesta. Voin sanoo että oon vahva. Voin sanoo että mä tiedän kuka mä oon. Ja se on hemmetin paljon sanottu.

Uuden elämän alku Ranskassa

Paula, Ranska

Mulle vaihtovuosi on ollut pitkäaikainen unelma, oon jo vuosien ajan tiennyt lähteväni. 28.8, neljä viikkoa sitten, aloitin unelman toteuttamisen Ranskassa pienessä kylässä Alppien lähistöllä. Alku täällä ei ole ollut ihan helppo, mutta kivaa on ollut enkä kadu lähtöä yhtään, päinvastoin! Tää on ehdottomasti parhaimpia päätöksiä mitä oon tähän mennessä tehnyt.

Mulla on tavallaan kaksi perhettä, koska mun host-vanhemmat on eronnu. Muutan viikoittain mun samanikäisen siskon kanssa talosta toiseen, oltiin ekat kaksi viikkoa äidillä ja nyt toiset kaksi viikkoa on vietetty isällä, mutta tän jälkeen ollaan aina vaan viikko yhdessä paikassa. Ensimmäinen muutto oli vaikea, olin just tutustunu host-äitiin ja asettunut taloksi kun olikin jo aika vaihtaa paikkaa. Host-isä osoittautui kuitenkin yhtä mukavaksi kuin host-äiti, ja vaikka toivoisinkin olevani läheisempi host-siskon kanssa, niin kaikki tuntuu rullaavan oikeen hyvin. Oon järjestelmällinen ihminen, joten arjen suunnittelu ja aikataulutus eivät tunnu ylivoimaisilta.

Iloisia YFU:n edustajia pariisin kentällä

Täytyy myöntää, että välillä toivoisin olevani esimerkiksi Amerikassa vaihdossa, koska ranskan kieli ei oo ihan helpoimmasta päästä ! Oon opiskellut ranskaa kolme vuotta, ja kyllähän mä oon kuukaudessa saanut rohkeutta puhumiseen ja ymmärrän paremmin, mutta silti tuntuu turhauttavalta kun ei pysty ilmaisemaan itseään kunnolla. Oon onnekas, sillä kaikki mun perheenjäsenet osaa englantia (itse asiassa host-isä on mennyt uudestaan naimisiin amerikkalaisen naisen kanssa), mikä on näin alun kannalta hyvä. Host-äiti puhuu mulle pelkästään ranskaa, mutta host-isän kanssa on puhuttu nyt paljon englantia. Se on helpottanut tutustumista, mutta jatkossa aiotaan hoitaa asiat ranskaksi. Lisäksi mun koulussa on paljon vaihtareita, 5 mun lisäksi YFU:lta ja sit AFS:n kautta pari jne. Näistä ihmisistä on tullut mulle tosi tärkeitä, ollaan kaikki samassa tilanteessa samojen ongelmien ja onnistumisten kanssa. Oon myös tutustunut mun luokkalaisiin, tuntuu että kaikki on valmiita auttamaan mua jos vaan sitä pyydän.

Näkymä host-isän portilta. Näihin maisemiin ei vaan totu.

Voin sanoa että välillä tulee hetkiä, jolloin ei vain jaksaisi yrittää tai toivoisi että asiat hoituisi yhtä helposti kuin Suomessa. Ei ole helppoa, kun kaikki rutiinit muuttuvat. Itse otan tämän vuoden kuitenkin haasteena, ja vaikeina hetkinä ajattelen että erilaisuuden vuoksihan tänne tultiin. Ensimmäiset kuukaudet ovat varmasti ne vaikeimmat, ja parin kuukauden kuluttua ranska sujuu paremmin ja oon tottunut muuttamaan paikasta toiseen. Sitä odotellessa nautin uskomattomista maisemista, croissanteista ja siitä ilosta, joka syntyy arjen pienistä onnistumisista.

Mun ranskalaistumista voi seurata osoitteesta http://passengerpaula.blogspot.fr/

Elämää Etelä-Bretagnessa

Marika, Ranska

Mä, Marika, asun vuoden Ranskassa Etelä-Bretagnessa Lanester-nimisessä pikkukaupungissa. Mulla on tosi ihana perhe. Ne on tosi rentoja eikä mun tarvii varoo minkään suhteen. Lapsia on neljä mun lisäks. Ne on yyber söpöjä ja tuun hyvin toimeen niiden ja vanhempien kanssa. Oon ollu koulussa nyt jo pari viikkoa ja so far so good. Ensimmäiset oppitunnit meni aika pahasti ohi. Matikantunti oli jotai niin ihanaa kun se sattuu oleen samaa joka kielellä. Koin huippu ahaa-elämyksiä kun ymmärsinki asiat mitä opettaja taululle pisti. Tuli taas jotenki fiksu olo. Enkku oli tottakai helppoo ku mikä ja oon erittäin positiivisesti yllättyny että mun enkun opettaja puhuu äidinkielenään englantia eli siis erittäin hyvin. Mulla oli pikku jännitys sen suhteen että ranskalaiset ei osaa englantia. Mulla kävi kuitenki tuuri ja enkun tunnit on nyt mulle niitä taukoja ranskan kielestä ja ne on välillä tarpeen. Vaikka ymmärränki tosi hyvin ja puhunki koko ajan paremmin nii silti aivot käy ihan ylikierroksilla jatkuvasti. Huomaan sen esim siitä että oon iltasin tosi väsyny. Mutta pikkuhiljaa rupee helpottuun. Huomaan nytkin päivä päivältä edistystä ihan hirveesti. Se on huippua huomata ite.

Mä oon ottanu sen asenteen että vaikka on välillä vaikeeta, tää on todellakin sen arvosta. Tää on mun unelma ja siihen unelmaan sisältyy myös ongelmanratkaisun harjoittaminen ja pettymyksiin tottuminen.
Ensimmäiset pari viikkoo on kulkenu pikakelauksella ja hirveesti asioita tapahtuu koko ajan. Viihdyn tosi hyvin ja oon ehdottomasti sitä mieltä että tää oli hyvä päätös. Koulupäivät on pitkiä ja huomenna kaheksaan kouluun joten bonne nuit!

Ranska tuntuu kotimaalta

Janna, Ranska

Alussa elämää vaikeutti se, etten osannut vielä puhua kovinkaan hyvin. Muistan vieläkin ensimmäisen illallisen perheeni kanssa. Istuin pöydässä ja kuuntelin äimistyneenä heidän keskusteluaan, koska en ymmärtänyt siitä sanaakaan. Suomessa olin ollut kohtalaisen hyvä ranskanopiskelija, ja kymmenen vuoden kielenopintojen jälkeen minun olisi kaiken järjen mukaan pitänyt ymmärtää jotakin, mutta päässä löi tyhjää.

Alussa, kun kaikki oli uutta, ihmettelin, miten ikinä voisin tottua kaikkeen. Kuljin vaihtarikuplassani hämmästellen kaikkea – vähän niin kuin olisin ollut jossakin erikoisessa unessa. Vähitellen – sekä kielen että kulttuurin tuntemukseni parantuessa – olen päässyt sisälle ranskalaiseen elämäntapaan ja sulautunut joukkoon. Paikallisten ystävieni mielestä olen jo ranskalainen siinä missä hekin. Pieni aksenttikaan ei haittaa !

Olen myös oppinut ottamaan virheet vähemmän vakavammin. Mokilta ei ole yksinkertaisesti ole voinut välttyä, koska sanakirjakaan ei aina opeta kaikkia kielen merkityksiä ja vaikka Suomi on melko eurooppalainen maa niin kuin Ranskakin, monet täkäläiset tavat tuntuivat aluksi omituisilta. Virheistä oppiminen on ollut todella rikastuttavaa olen samalla omaksunut paremman asenteen vastoinkäymisiin.

Vaihtovuoteeni on mahtanut yllättäviä ja välillä ärsyttäviäkin asioita, mutta niistä on aina selvinnyt positiivisella ja sinnikkäällä asenteella. Aluksi minua ihmetytti, miten erilainen Ranska oli Suomeen verrattuna ; esimerkiksi jokaviikkoiset, monta tuntia kestävät vierailut ystävien ja perheen luo olivat aluksi hiukan raskaita – etenkin kun niiltä palattiin viikonloppuisin yhdeltä yöllä ! Olin todella uupunut, mutta totuin pikku hiljaa.
 

Ikimuistoisimpia hetkiä ovat olleet monet aivan tavalliset arjen sattumukset. Kävelyretket kavereiden ja perheen kanssa, mielenkiintoiset oppitunnit ja kaikki uudet asiat jotka olen oppinut. Suurempia juttuja ovat olleet retket Deauvilleen, Pariisiin ja Normandian maihinnousun muistomerkille. Silti parhaimpina kokemuksina säilyvät niinkin pienet asiat kuin aurinkoiset iltapäivät kavereiden kanssa nurmikolla loikoillen.

Vaihtovuoden aikana tapaa uskomattoman paljon erilaisia ihmisiä ja näkee todella paljon uutta. Minusta tuntuu tavallaan kuin olisin aloittanut aivan uuden elämän. Siksi lähtö hiukan kauhistuttaa. Toisaalta olen saanut uuden näkökulman ja myös uuden kodin – voin aidosti sanoa, että Ranska tuntuu kotimaalta siinä missä Suomikin.

Life is like a box of chocolates, you never know what you're gonna get

Matilda, vaihto-oppilas Ranskassa

6,5 kuukautta takana, 3,5 edessä. Ei sitä oikeesti pysty tajuu miten nopeesti aika kulkee. Justhan mä lähin suomen maakamaralta muiden suomivaihtareiden kanssa ja nyt on yks kolmasosa vuodesta jäljellä. Jotenki aina kun sanoo ääneen tai kirjottaa ton niin todellisuus ja paniikki iskee päin naamaa. Ei silleen etten haluis palata suomeen, mut samalla en haluu jättää mun elämää täällä. ristiriitasta. Muistan kun ennen kun lähin tänne nii katoin mun kalenteria, jossa 30.8. kohalla oli kirjotettun isolla LÄHTÖ ja sitä ennen kaikki päivät oli täyteen ahdettui, mut loput sivut oliki sitte tyhjyyttä täynnä. Toi kuvaa aik hyvin sitä, miten mulla ei ollu mitään hajuu mitä edessä odotti mut tässä sitä nyt ollaan.
Yks asia, joka vaihdos ehk kaikkein parasta on se miten huomaa ittensä kasvavan (eikä vain henkisesti hehheh). Kuka tahansa, joka laitetaan "yksin" vieraaseen maahan ja vieraaseen kulttuuriin huomaa kyllä jonkin ajan päästä, kuinka asioita kattoo ihan uusin silmin ja kuinka rohkeutta avata suunta tai ilmaista itteään kertyy päivä päivält lisää. Muistan kun jossain yfu valmennuksessa sanottiin että kun pystyy osallistumaan ruokapöytäkeskusteluun niin voi sanoa että omaa hyvän kielitaidon. Kun mun hostisä joskus joulua ennen totes et mä pälpätän ruokapöydäs ihan yhtä paljon kun hostsiskotkin niin huomasin itekkin kuinka paljon mun ranskan puhuminen oli kehittyny. Nykyään ranskan puhumista ei ees ajattele, se vaan tulee suusta ulos ekassa lauseessa aamulla ja ihan missä tilanteessa vaan sen jälkeen.
Vaik mä oon tavannu täällä ihan mahtavii ihmisii ja saanu paljon hyväpäiväntuttui ja oikeita ystävii, niin ei ne tuu ikinä korvaa kaikkia ihmisiä suomessa. Tuun kyl aina muistaa kaikki nää ranskalaiset, jotka on auttanu mua kun oon ollu täysin lost, jotka on nauranu mun puhumistavalle, jotka on näyttäny mulle siistejä paikkoja ja jotka on jakanu kaikkii huippu hetkii mun kanssa. Se on ihan varma. Näihin ranskalaisiin sisältyy tietysti kans hostperhe, joka on väistämättä tärkein osa koko vaihtovuotta ja jonka suhteen tiiän et mul on käyny ihan älyttömän hyvä tuuri. Ne on vieny mua kaikkialle, hostsiskot ei oo saanu mua tuntee yksinäiseks kun ne on kaikki kolme ihan yhtä hölmöi kun mäki, ne on säilyttäny kärsivällisyytensä ja kaikesta tästä oon super kiitollinen. Ja nyt kun puhutaan ihmisistä nii on pakko mainita vaihtarit. Me muodostetaan täs maailmas kyl joku ihan oma kansa vaikka tullaankin maapallon joka kolkasta. Jos laittaa vaihtareita, ihan sama mitä kansallisuutta tai kieltä puhuvia, samaan paikkaan samaa aikaa, nii voi olla varma et viihtyy keskenänsä. On ihan varmaa et mun vaihtarikaverit kuuluu tääl kyl parhaimmistoon mun kavereista.

Jos joku joskus kysyis multa et valitsisinko mielummin ranskan vai suomen nii en varmaa osais vastata. Tai jos multa kysyttäis ees et miten suomalainen ja ranskalainen kulttuuri eroo toisistaan (jota taitaa jo muute olla kysytty) nii en osais vastata siihenkään. Nää kulttuurit on vaan täysin erilaiset, mut pidän molemmista. Tietysti oon pohjimmiltani suomalainen enkä vaihtais sitä mihinkään, mutta kyl mussa riittää tilaa myös ranskalaiselle minälleni, joka tulee pysymään siellä koko mun loppuelämän ajan.

..Pitää vaan luottaa, vaikka epäröisi!

Bonjour!

Je m’appelle Jasmine, et je suis originaire de Vantaa. Je passe cette année scolaire (10 mois) en France. Je suis venue avec l’organisme YFU. J’habite dans le nord, à Saint Quentin dans une famille d’accueil et je fait mes études, en premiere ES.

J’ai voulu venir en France pour bien apprendre le français et decouvrir la culture et la gastronomie , les gens et la manière de vivre. Pendant toute ma jeunesse, j’avais l’idée de prendre une année d’échange à l’etranger et la deuxième année de lycée a été le bon moment pour moi. Je ne regrette pas ma décision et surtout le choix du pays, La France qui est un pays magnifique!

Cette année je n’apprends pas que la langue mais beaucoup sur moi-même aussi et à apprécier mon propre pays. De plus, passer une année sans sa propre famille n’est pas facile. C’est grâce à ma famille d’accueil et les gens très ouverts qui m’ont beaucoup aidée ici que tout se passe bien. J’ai aussi déja eu la chance de decrouvrir les différentes régions de France.

Après 6 mois en France, je me sens presque comme une vrai française. C’est difficile à dire quelle est la plus grande différence entre les cultures de la Finlande et la France, on peut juste dire que tout est différent. C’est aussi marrant de voir des clichés de la France et ce que les gens pensent de la Finlande. Mais pour les clichés, c’est vrai, la France est vraiment un pays de bisous et baguettes,telle qu'on la voit de l’etranger.

Cette année est vraiment une expérience unique; l’opportunité de vivre dans une culture totalement différente de la mienne et expérimenter les choses typiques de la france est mon rêve ! J’espère que la fin de mon année sera très bien !

Salutations à tous en finlande et j’encourage les jeunes qui hésitent à aller à l’étranger pour élargir leurs cultures.

-------
Oikeesti pitää sanoa, että ihailen niitä, ketkä pystyy oikeesti kirjottamaan alas just sen, miltä tuntuu. Mul on jotenkin silleen vaikee tänne blogiin laittaa, koskan tuntuu ettei se oo sama kun mun päässä Siks kyllä rakastan vaihtarikavereita, niiden kanssa jotenkin ajatusten vaihto on paljon helpompaa, kun tietää että ne ymmärtää ja käydään läpi samoja asioita.

Mutta mutta kovaa vauhtia lähestytään 7.5 kk rajapyykkiä. Jotenkin on sellane wgjvenjdfäåö -olo, et siis mieli tavallaan taistelee suomen ja ranskan välillä. Just tossa joulun, 5 kk ja 6 kk aikana tuli oikeesti sellane todellinen "siis että saa mua ees raahalmalkaa täält pois et jään tänne, elämä on kivempää täällä, Ranskalovelovelove" -tunne. Siis just oikeesti oon täällä tajunnnu että tykkään sikana tästä kulttuurista ja oon just kasvanu täällä kuin ranskalaiseks. Toisaalta, täällä asuminen on vaa näyttäny enemmän ja enemmän kuin suomalainen oon. En tajuuuuuuu, sekavaa ja ristiriitasta :) Ehkä nyt oon tajunnu että kai täältä pitää lähtee ja onhan kiva lähtee mut toisaalta kun ajattelen lähtöö ni tulee vaa tippa linssiin. Se saa mut kyl tuntemaan onnelliselta. Oishan se nyt ihan kauheeta jos ei itkettäis ees vähä tai joo, mut just että ihan nollasta lähin täällä, kieli oli nii perus ku olla ja voi, en tuntenu ketää ja iha tuntematon mesta sun muuta, ja 7 kuukaudes tänne on syntyny koti, kaverit ja elämä. Onhan se ny jotain!

Mitä mä täällä aluks koko ajan mietin oli, että kieltä ja kieltä ja kieltä, koska sitä aika lailla painotettiin noissa YFU:nkin miiteissä. Tässä must kyllä on tajunnut ettei se oo se todellakaan ykkösjuttu minkä täältä saa, ainakaan mun arvojärjestyksessä. Mä sanoisin kyllä ekaks sen, että mulla on täällä perhe. Perhe tulee aina ykkösenä Suomessakin ja täällä sillä on mulle yhtä suuri merkityskin. Just toi kieli on nii plussa asia. Ja en tosiaa vois olla yhtään onnellisempi siitä faktasta, että oikeesti tää host-perhe haluu tutustuttaa mua Ranskaan ja oon päässy kokee nii paljon erilaisii asioita täällä ja matkustelemaan ympäriinsä. Ja siis vaikkei olla mitään erottamattomia sydänystäviä host-veljien kanssa, tullaan kuitenkin toimeen ja tässä kun asuu niiden kanssa, onhan ne kuin veljiä, niistä löytyy niitä puolia mitkä välillä ärsyttää ja kuitenkin ne on sulle tosi läheisii toisaalta.

Kaikkihan sanoo että vuoden aikana tutustuu eri kulttuuriin ja katseet avartuu mutta ei sitä tajuu enne kun sen elää. Se kulttuuri on tää elämä minkä on täällä rakentanu ja "katseet avartuu" on se, että arvostaa koti-Suomea ja oppii arvostamaan että on toisenlaisiakin kulttuureja ja ihmisiä olemassa.

Nyt siis oikeesti on vähä sekavilla fiiliksillä. Oon silleen täällä elännyt aina kuukausilla, etten oikeastaan oo ikinä laskenut ite tarkkoja päiviä. Oon yrittänyt ja tottua ajatukseen elää hetkessä. Oon vielä sellanen persoona, että tykkään kauheesti suunitellma eteenpäin ja tälleen, että just kalenteri täynnä ja koko ajan menossa. Suomessa en tyyliin ikinä ehdi nauttimaan kun koko ajan jotain. On mulla täälläkin kauheen kiire arki, mutta jotenkin tajuaa ja oppii elämään hetkessä, päivä kerrallaan ja nauttii elämästä. Oli muuten tosi hassua, että olin suunnitellu kesän aikalailla juuri siihen hetkeen kun lähdin vaihtoon. Ei ollut mitään tietoa mitä edessä oli! Se YFU:n kuvaus että lähteminen on kuin ekaa kertaa hyppäisi jostain ponnahduslaudalta, eikä tiedä yhtään mitä on edessä (jotain sinne päin), se kuvaa kyllä tosi hyvin sitä lähtemistä. Pitää vaan luottaa vaikka epäröisi

Tässä kyllä oon tosi onnellinen miten kokonaisuudessaan mulla on mennyt hyvin. Ei vois olla parempaa perhettä, koulukin on kiva ja oon päässyt tennistä pelailemaan sun muuta. Ja oikeastaan kun mietin, oon musta ollut vahvempi tän koko ajan kun itse oon luullu, siis kunnon sellasia kohtaukia tullut vaan kaksi ja siis ihan random aikoina. Enkä niitäkään vahtais ikinä mihinkään, ne on vaan opettanu elämästä ja kasvattaa.

Kavereista sen verran, että täällä niitä on tullut, mutta eihän ne oo samanlaisii kun suomikaverit. Tuun kyllä kuulemma jäämään monen sydämmiin kun lähden ja varmisti vielä nähdään ja nää ihmiset jää aina mun muistoihin. Ylivoimasesti parhaimpia kavereita on kyllä vaihtarikaverit; siis kahdesta suomalaisesta Katrista ja Annista on tullut tän aikana parhaimpia kavereita, ja just oon sopinut miittejä Lilleen ja Pariisiin muiden vaihtareiden kanssa. Eurooppalaisten kanssa voi helposti nähdä myöhemminkin, mutta just lattarimaihin on vähän pitkä matka suomesta. Just se, että koetaan samoja asioita on lähentänyt paljon mun ystäväsuhteita muihin. Nytkin lomille on suunitteilla miittiä suomalais-, pohjosmaalaisten vaihtarikavereiden ja meksikolaisten kanssa :)

En tiiä oonko täällä aikuisempi mutta ainakin kypsempi. Ainakin joskus yllätän itseni ajattelemasta jotenkin aikuismaisemmin ja siis kun hoitaa asioita yksin ja just oon oppinu arvostamaan oikeesti asioita yleisesti maailmassa ja Suomessa.

Bisous, Jasmine

Vantaalainen Jasmine lähti vaihtoon Ranskaan elokuussa 2010. Kotiinpaluu koittaa heinäkuussa 2011.

Ihmettelyä Ranskanmaalla

Väliaikatiedot:
- takana 218
- edessä 95

En oo vielä päättäny, että onko se vielä vai enää 3 kuukautta. Toisaalta odotan jo Suomeen paluuta, perheen ja kavereitten näkemistä, tulevaa kesää ja "normaalia" elämää ja arkea. Mutta toisaalta onhan se hassua lähteä täältä, nyt kun on vuoden elämästään omistanu tälle maalle, näille ihmisille ja uudelle kulttuurille. Kun tähän ei kuitenkaan oo enää paluuta, ainakaan samalla tavalla. Ite en oo löytäny Ranskaa niinkun jotkut, että rakastaa tätä paikkaa eikä halua enää ikinä lähtee pois. Oon lähinnä vaan tajunnu, että Ranska ei oo niinkään mun maa. Mutta ompa tääkin nyt nähty! Ja voihan nää mielipiteet vielä muuttua, kai se on jotain elämän ironiaa, että sitä haluaa mitä ei oo ja toisin päin. Nyt kun oon täällä, haluan Suomeen ja Suomessa taas haluan takas tänne. No mutta se jää nähtäväks.

Ei tää vuosi oo ollu sellanen, mitä sen ehkä odotin olevan. Tai luulin lähtiessä, ettei mulla oo mitään odotuksia, mutta nyt jotenkin 7 kuukauden jälkeen tuntuu, että kai niitä joitain odotuksia oli siellä takaraivossa. Nimittäin tuntuu kun ne olis jotenkin alittunu. En oo saanu tästä vuodesta ehkä sitä kaikkee irti, mitä olis voinu saada. Koulun kanssa kävi vähän huono tuuri ja oon ollu ihan säälittävän laiska kielen oppimisen kanssa. En oo myöskään hirveesti saanu luotua kaveruus suhteita ranskalaisiin nuoriin. Mutta sitä kautta oon oppinu nauttimaan vaan omasta seurastani ja muutenkin itsenäistynyt. Ja vaikka musta tuntuukin siltä että odotukset olis alittunu, niin samaan aikaan oon ilonen että lähdin. On tää nyt kuitenkin aika once in a lifetime, eikä tähän kaikki pystyis. Vuosi on kuitenkin pitkä aika olla erossa kaikesta siitä tutusta ja rakentaa ihan tyhjän päälle uus elämä, arki ja ihmissuhteet. Oon kasvanu ihmisenä, oppinu näkemään asioita eri näkökulmista ja oppinut arvostamaan sellasia asioita ihan uudella tavalla, joita ennen piti itsestään selvyyksinä. Ja eihän meille siellä vuosi sitten olleessa lähtövalmennuksessa luvattukaan "Elämän parasta vuotta", lähinnä vaan erilaista ja kokemusrikasta.

Aika on saanu täällä myös ihan uusia käsitteitä ja ulottuvuuksia. Välillä aika tuntuu lentävän ihan hirveetä vauhtia, joskus päivät tuntuu vaan valuvan kun haluais niiden kuluvan. Ja silti, kun kattoo taakse päin sellasta viikkoa, joka tuntui ettei se liikkunut mihinkään, niin oikeastaan se on sujahtanut ihan hetkessä. Jos joku päivä ajattelen että onpa vuosi pitkä aika, niin toisena se saattaa tuntua ihan mielettömän lyhyeltä. Jos miettii, että joulusta on 3 kuukautta, eli saman verran kun mitä on vielä edessä, niin en osaa päättää onko se kauan vai ei. Toisaalta joulusta on aikaa mutta toisaalta vastahan me oltiin Alpeilla joululomalla? Aika on kyllä ikuinen mysteeri.

Mulle osu kyllä ihan huippu host-perhe tälle vuodelle. Ei sitä paljon parempaa olis voinu toivoa. Varsinkin mun saman ikäisen hostveljen, Victorin, kanssa meistä on tullu tosi hyviä kavereita ja uskon että pidetään yhteyttä vielä tulevaisuudessakin. Host sisko on vetäny hyvin oman pikkusiskon roolinsa kaikessa ärsyttävyydessään, mutta silti tullaan hyvin toimeen. Vanhemmat on ollu tosi sympaattisia ja ymmärtäväisiä. Ja kaiken lisäks on vielä toi mun lemppari kissa. Ennen tänne tulemista en oikein syttyny kissoille, mutta tämä yks hullu on saanu mun pään ihan käännettyä!

Kuten jo sanoin, niin en oo hirveesti saanu täällä kavereita. Kyllä moikkaus tuttuja löytyy joitain, ja sellasia kenen kanssa voi olla koulussa, mutta sellasia oikeita kavereita en voi sanoo että oikein olis. Mutta muista vaihtareista on tullu kyllä niin hyviä kavereita! Varsinkin mun lemppari Suomi-tytöt Anni ja Jasmine. Siis näissä tsirbuloissa on vaan sitä jotain ja oon maailman onnellisin kun oon saanu tutstua näihin höppäniin! Kavereita oon saanu myös muualta maailmalta, erityisesti Mexicon edustus on sulattanu mun sydämen. Ne on niin huolettomia ja ihania. Ainoo huonohan siinä on se, että Mexicoon ei ihan tosta noin vaan lennetä ja lähetä viikonloppu vierailulle. Mutta siis jos joku väite on totta, niin se, että vaihtari ymmärtää parhaiten toista vaihtaria! Siis tää on jotain tajutonta, että joku voi täydentää sun lauseet ja jakaa ihan täysin samanlaista ajatusmaailmaa ja ongelmia tällä tavalla, mitä vaihto-oppilaat voi keskenään tehdä. Ja se on niin helpottavaa kun tietää, ettei oo niitten ongelmiensa kanssa yksin ja aina on joku jolle puhua ja joka oikeesti ymmärtää.

Tästä tuli nyt ihan kauhee romaani postaus, mutta ajatuksia vaan on niin paljon, ettei niitä kovin lyhyeen saa tiivistettyä. Nyt olis kuitenkin hyvä sauma oppia elämään päivä kerrallaan ja osattava nauttia tästä loppu ajasta mitä on jäljellä. Viikonloput onkin jo aika hyvin täyteen buukattuja ja yritän vaan revetä mahdollisimman moneen paikkaan nyt kun se vielä käy helposti täällä ollessa. Kyllähän tänne pääsee aika helposti takasin, mutta ei se oo sitten enää sama.

Tää teksti on nyt aika ankeeta, mutta älkää käsittäkö väärin, on mulla ollu kivaa! Paljon uusia kokemuksia ja koettelemuksia, kielen oppimista, kasvua ja ystäviä loppu elämäksi. Siitä tässä kaikessa kai lopujen lopuks on kysymys?

Bisous, Katri

Elämää Saint Quentinissa

Nyt on kulunut jo pikkasen reilu kaks kuukautta täällä ja tähän asti kaikki on sujunut mahtavasti. Mietinkin tossa yks päivä sitä päivää kun saavuin tänne kaupunkiin Saint Quentin, omia tunnelmia sekä millaisen vaikutelman annoin. Koko junamatkan mietin mitä pitäisi sanoa ja mietin itsekseni että hymyile ja ole avoin ja anna hyvä ensivaikutelma, mutta ei se oo niin helppoa. Jännityksen lisäksi juna oli vielä myöhässä lakkojen takia, enkä edes ymmärtänyt mistä oli kyse Kun saavuin asemalle, tuli huojentunut olo. Ihmisjoukosta tunnistin heti host-äidin ja päästiin hyvin perille.

Perhe on ollu tosi ymmärtäväinen ja tukena ja yrittää tosi paljon olla mukana mun elämässä, niin huonoina kun hyvinä hetkinä!! Tuntuu ihan kuin kodilta ja oon päässy perheen arken tosi hyvin mukaan. Host-vanhemmatkin sanoo että pikkuveli ja minä ollaan kuin oikeat sisarukset kun kiusataan välillä toisiamme ihan vitsillä. Tulee välillä iin onnekas olo kun on päässy näin hyvään perheeseen, jotka todella on kiinnostuneita musta, mun kulttuurista ja maasta ja haluaa auttaa mua tutustuttaa mua Ranskan kulttuuriin ja tapoihin.

Aika on menny täällä supernopeasti! Tuntui että ennen lähtöä aika meni paljon hitaammin koska elämän oli suunnitellut siihen pointtiin asti kun on lähtöpäivä . Täällä ei ehdi edes ajatella vuotta kokonaisuudessa kun tuntuu että aika rientää, on nii paljon nähtävää ja koettavaa ja elämistä! Koulun on ranskassa iso ja tärkeä osa arkea, mikä tarkoittaa pitkiä koulupäiviä mutta se on toisaalta erittäin hyvä asia,koska koulu on tärkein sosiaalisin paikka perheen lisäksi täällä. Välillä tulee sellaisia päiviä että haluaisi vaan nukkua ja kerätä voimia koska ainakin aluksi kielen kuunteleminen oli tosi raskasta ja väsyttävää. Ymmärrän jo paljon paremmin kieltä ja toivon että puhuminenkin parantuu ajan myötä.

Perheen kanssa ollaan matkusteltu, ollaan käyty kaupungeissa Pariisi, Lille ja Englannissa tähän asti. Yfun kanssa olin mukana retkellä Tourssiin. Aluetapaaminen ja yfun retki autto tosi paljon ymmärtämään että muutkin käy läpi samoja asioita kuin itse, vaikka perhe olosuheet on iha laidasta laitaan. On ihana saada kansaivälisiä suhteita ja louda yhteyksiä!

Nyt melkein kahden viikon syysloman jälkeen takaisin kouluarkeen ja odottamaan mitä kaikkea on edessä, suunnitelmissa on ainakin kavereita ja perheen kanssa matkustelua!

Jasmine lähti Ranskaan elokuussa 2010.

Sukuloimassa Normandiassa

Kulunut viikon loppu siis meni Normandiassa (huom!) Francoise-tädin 50v. synttäreillä, olin ymmärtäny väärin että kenen juhlat ne oikein on. Ajattelinkin että se Elisabeth näyttää vanhemmalta, mutta kun ei näistä ranskalaisista aina tiä... Niiin siis oli toosi lepposa viikonloppu, vietettiin aikaa aika lailla serkusten voimin, aikuisilla oli omat piirinsä. Siel oli Francoisen perhettä ja sukulaisia, ystäviä Amerikasta ja Saksasta ja vanhoja koulukavereita ja muita, yhteensä noin 50 henkilöö. Ihan hyvät puitteet oli! Sellanen iso talo ja muutama piharakennus jotka oli laitettu ja koristeltu + hyvää ruokaa tietty! Ja viini virtasi, niinkun kuuluu. Ja lähes kaikki vieraat majottu siellä talossa eli huoneita oli ihan riittämiin.

Huoh mun ajatukset pätkiii.

Niin eli no alotetaan ihan alusta niin tää tyhmyri pysyy ajatustensa perässä. Lauantaina lähettiin siinä yhden aikaan ajelee, Victor ratissa kohti Mont Saint Micheliniä. Ja mua nauratti kauheesti siinä lähtiessä, kun oli ihan samoja lähtörutiineja kun kotona Suomessa. Kinastelua ja huutoo, kaikki hakee ainakin kerran jotain unohtunutta sisältä esim yöpaita tai tyyny ja lopulta ollaan aikataulusta tunti jälkessä. Ihan kun meillä!

Siinä joku 2 tuntia ajeltiin, puolet meni nukkuessa, ja saavuttiin sit Mont St Michelinille. Siinä se törötti yhtälailla niinkun muutama vuosi sitten. Siellä kierreltiin joku tunti, syötiin crepit ja otettiin kuvia ja pelleiltiin, kunnes jatkettiin matkaa kohti St Lota, missä pirskeet pidettiin.

Paikka oli kyllä ihan keskellä ei mitään, ei ollu puhelimessakan kenttää. Mutta siellä oli kyllä kivat maisemat ja söpön näköstä. Ja Normandia näytti hyvät puolensa ja oli tosi lämmin ja aurinkoista koko viikonlopun, hengailin klo 3am sortseilla pihalla. Kun yleensä tuolla alueella tuppaa sataan vettä.

Kun me päästiin paikalle, ei ollu vielä hirveesti vieraita tullu ja koristelut oli kesken. Me sitten annettiin oma panostuksemme ilmapalloja puhallessa ja taitellessa sellasia koristeita. Suurin osa vieraista oli tullu noin ilta klo 8 mennessä. Siinä sit aloteltiin aperitiiveillä ja alkupaloilla, hirvee kälätys vaan kuulu kun kaikki jutteli keskenään, vaihto kuulumisia ja nauro hyville jutuille. Mää menin aika paljon Victorin ja Zoén kanssa ja tuli illan aikana juteltua aika paljon Lucie -serkun kanssa (ainoo joka puhu englantia, heh, koska oli ausseissa vaihtarina aikoinaan). Kaikki vieraat oli aikuisia, serkutkin yli 20v. mutta mukavia silti.

Siinä sit oli ruokaa ja juttelua ja ruokaa ja juomaa ja kuvia ja lauluesityksiä ja runoja sun muuta. Ja haha vedin soolot, suomeks paljon onnea vaan kun pyydettii. Victorilla oli kova luotto, sen laulun jälkee se vaa et: mä aattelin et jotai alat rääkyy mut sehä meni iha hyvi! Kiitti hei :).

Käytiin Zoén ja Lucien kans sit tutkimusretkillä sellases puistossa, se oli hurjaa kun oli iahn pimeetä. Ja siin oli vieressä kirkko ja pelästyttii niiin sikana kun eka pelottelin Zoée kaikil jutuil ja sitten yht äkkiä kirkon kello kumahti kerra. Siin oltii kaikki iha kuset housuis.

Juhlinta jatku ja oli musiikkia ja tanssiakin, siä näytettiin vähä tätä Suomi talenttia! Sitä jatku siinä sit aika pitkälle ja me oltiin Lucien ja Victorin kanssa viimeset nukkumassa siinä 4.00am.

Aamulla pidin huolen siitä että olin myös viimenen hereillä, nousin klo 12.54 kun Zoé tuli huutaa mun korvaan että kello on yks että heräää! Sitten syötiin jämä ruokia edelliseltä illalta ja käytiin vielä Zoén ka Lucien kans katsastaan se puisto ihan päivän valossa ja otettiin mahtis kuvia.

Kotona oltiin 3h ajomatkan jälkeen joskus 19 aikaan. Viikonloppu ei ainakaan auttanu hillitsemään vaihtarikiloja, oli meinaa hyvää märttää, ja paljon!

Tänään aamulla nukuin ekan tunnin pommiin, oli englannin ja SVT:n kokeet ja nyt istun koulun kirjastossa ihan kun en täällä jo muutenkin viettäis tarpeeks aikaa, ja kirjottelen teille mun kiinnostavia tarinoita. Kohta lähen kaupungille ettiin jotain vaatteita ja sitten kotiin syömään.

Tamperelainen Katri lähti maailmalle elokuussa 2010. Lisää hänen kuulumisiaan voit lukea katrifrance-blogista.

75 yötä omassa sängyssä

Muutama kuukausi lentokentälle. Se lähteminen mietityttää, millaset fiilikset kun näkee kaverit viimesen kerran, miten moikata kaikki läheiset lentokentällä. Kuulostaa tosi helmeltä sanoo että 'joo no nähään sit vuoden päästä,' mutta niin se menee. Coool. Oon kyllä niin maisemanvaihdoksen tarpeessa, ainakin nyt on vahvasti semmoset fiilikset. Kaikki uudet ihmiset ja maisemat ja kulttuuri ja tavat ja ruuat ymsymsyms. Mutta tavallaan tosi epäilyttävää ja pelottavaa ja hermotuttavaa ja superjännää. Ei sitä lähtöö vieläkään oikein tajua, varsinkin kun ei vieläkään oo sitä perhettä. Vähän paineissa siitäkin että alkasko joku nyt pikkuhiljaa haluumaan mua asumaan vuodeks kotiinsa ja syömään niitten ruuat, ois ihan ookoo!

Tää kesäloma ei oikein tunnu miltään kun kaikki odotukset on enemmän siellä syksyssä, kesälomafiilikset on ihan hukassa. Ehkä ne tässä pikkuhiljaa alkaa saapua kun ilmatkin paranee ja pääsee tekeen kaikkia kesäjuttuja. Kaverit on jo iha ranteet auki kun lähen, sanoo ettei tuu vuodesta mitään. Ehkä ne nyt kuitenki pärjää täällä keskenäänkin, ei se mikään maailmanloppu oo. En oo vielä pakkaamista miettiny ollenkaan ja tuliaisiakin on vähän hankala ostaa, ilman että tietää kenelle niitä on viemässä.

Kesällä ajattelin panostaa ranskan opiskeluun, että olis sitten edes jotain tasoo sinne mennessä. Ranskassa oon muutamia kertoja käynyt niin maa ei sinänsä ole ihan vieras. Oon jutellu joittenkin ranskalaisten kanssa, kuunnellu ranskan kielistä musiikkia yms. virittääkseni vähän tunnelmia jo etukäteen. Kyllä se tästä ! Mutta se perhejuttu vaan vaivaa. Kyllä ne tiedot sieltä varmaan toivottavasti ehkä tulee, mutta tulis nyt mahollisimman pian. Ois nii siistii tietää. Ei tässä muuta kun odottelua ja kesänviettoo.

Salut!

Tamperelainen Katri lähti maailmalle elokuussa 2010. Lisää hänen kuulumisiaan voit lukea katrifrance-blogista.