Ihmettelyä Ranskanmaalla

Väliaikatiedot:
- takana 218
- edessä 95

En oo vielä päättäny, että onko se vielä vai enää 3 kuukautta. Toisaalta odotan jo Suomeen paluuta, perheen ja kavereitten näkemistä, tulevaa kesää ja "normaalia" elämää ja arkea. Mutta toisaalta onhan se hassua lähteä täältä, nyt kun on vuoden elämästään omistanu tälle maalle, näille ihmisille ja uudelle kulttuurille. Kun tähän ei kuitenkaan oo enää paluuta, ainakaan samalla tavalla. Ite en oo löytäny Ranskaa niinkun jotkut, että rakastaa tätä paikkaa eikä halua enää ikinä lähtee pois. Oon lähinnä vaan tajunnu, että Ranska ei oo niinkään mun maa. Mutta ompa tääkin nyt nähty! Ja voihan nää mielipiteet vielä muuttua, kai se on jotain elämän ironiaa, että sitä haluaa mitä ei oo ja toisin päin. Nyt kun oon täällä, haluan Suomeen ja Suomessa taas haluan takas tänne. No mutta se jää nähtäväks.

Ei tää vuosi oo ollu sellanen, mitä sen ehkä odotin olevan. Tai luulin lähtiessä, ettei mulla oo mitään odotuksia, mutta nyt jotenkin 7 kuukauden jälkeen tuntuu, että kai niitä joitain odotuksia oli siellä takaraivossa. Nimittäin tuntuu kun ne olis jotenkin alittunu. En oo saanu tästä vuodesta ehkä sitä kaikkee irti, mitä olis voinu saada. Koulun kanssa kävi vähän huono tuuri ja oon ollu ihan säälittävän laiska kielen oppimisen kanssa. En oo myöskään hirveesti saanu luotua kaveruus suhteita ranskalaisiin nuoriin. Mutta sitä kautta oon oppinu nauttimaan vaan omasta seurastani ja muutenkin itsenäistynyt. Ja vaikka musta tuntuukin siltä että odotukset olis alittunu, niin samaan aikaan oon ilonen että lähdin. On tää nyt kuitenkin aika once in a lifetime, eikä tähän kaikki pystyis. Vuosi on kuitenkin pitkä aika olla erossa kaikesta siitä tutusta ja rakentaa ihan tyhjän päälle uus elämä, arki ja ihmissuhteet. Oon kasvanu ihmisenä, oppinu näkemään asioita eri näkökulmista ja oppinut arvostamaan sellasia asioita ihan uudella tavalla, joita ennen piti itsestään selvyyksinä. Ja eihän meille siellä vuosi sitten olleessa lähtövalmennuksessa luvattukaan "Elämän parasta vuotta", lähinnä vaan erilaista ja kokemusrikasta.

Aika on saanu täällä myös ihan uusia käsitteitä ja ulottuvuuksia. Välillä aika tuntuu lentävän ihan hirveetä vauhtia, joskus päivät tuntuu vaan valuvan kun haluais niiden kuluvan. Ja silti, kun kattoo taakse päin sellasta viikkoa, joka tuntui ettei se liikkunut mihinkään, niin oikeastaan se on sujahtanut ihan hetkessä. Jos joku päivä ajattelen että onpa vuosi pitkä aika, niin toisena se saattaa tuntua ihan mielettömän lyhyeltä. Jos miettii, että joulusta on 3 kuukautta, eli saman verran kun mitä on vielä edessä, niin en osaa päättää onko se kauan vai ei. Toisaalta joulusta on aikaa mutta toisaalta vastahan me oltiin Alpeilla joululomalla? Aika on kyllä ikuinen mysteeri.

Mulle osu kyllä ihan huippu host-perhe tälle vuodelle. Ei sitä paljon parempaa olis voinu toivoa. Varsinkin mun saman ikäisen hostveljen, Victorin, kanssa meistä on tullu tosi hyviä kavereita ja uskon että pidetään yhteyttä vielä tulevaisuudessakin. Host sisko on vetäny hyvin oman pikkusiskon roolinsa kaikessa ärsyttävyydessään, mutta silti tullaan hyvin toimeen. Vanhemmat on ollu tosi sympaattisia ja ymmärtäväisiä. Ja kaiken lisäks on vielä toi mun lemppari kissa. Ennen tänne tulemista en oikein syttyny kissoille, mutta tämä yks hullu on saanu mun pään ihan käännettyä!

Kuten jo sanoin, niin en oo hirveesti saanu täällä kavereita. Kyllä moikkaus tuttuja löytyy joitain, ja sellasia kenen kanssa voi olla koulussa, mutta sellasia oikeita kavereita en voi sanoo että oikein olis. Mutta muista vaihtareista on tullu kyllä niin hyviä kavereita! Varsinkin mun lemppari Suomi-tytöt Anni ja Jasmine. Siis näissä tsirbuloissa on vaan sitä jotain ja oon maailman onnellisin kun oon saanu tutstua näihin höppäniin! Kavereita oon saanu myös muualta maailmalta, erityisesti Mexicon edustus on sulattanu mun sydämen. Ne on niin huolettomia ja ihania. Ainoo huonohan siinä on se, että Mexicoon ei ihan tosta noin vaan lennetä ja lähetä viikonloppu vierailulle. Mutta siis jos joku väite on totta, niin se, että vaihtari ymmärtää parhaiten toista vaihtaria! Siis tää on jotain tajutonta, että joku voi täydentää sun lauseet ja jakaa ihan täysin samanlaista ajatusmaailmaa ja ongelmia tällä tavalla, mitä vaihto-oppilaat voi keskenään tehdä. Ja se on niin helpottavaa kun tietää, ettei oo niitten ongelmiensa kanssa yksin ja aina on joku jolle puhua ja joka oikeesti ymmärtää.

Tästä tuli nyt ihan kauhee romaani postaus, mutta ajatuksia vaan on niin paljon, ettei niitä kovin lyhyeen saa tiivistettyä. Nyt olis kuitenkin hyvä sauma oppia elämään päivä kerrallaan ja osattava nauttia tästä loppu ajasta mitä on jäljellä. Viikonloput onkin jo aika hyvin täyteen buukattuja ja yritän vaan revetä mahdollisimman moneen paikkaan nyt kun se vielä käy helposti täällä ollessa. Kyllähän tänne pääsee aika helposti takasin, mutta ei se oo sitten enää sama.

Tää teksti on nyt aika ankeeta, mutta älkää käsittäkö väärin, on mulla ollu kivaa! Paljon uusia kokemuksia ja koettelemuksia, kielen oppimista, kasvua ja ystäviä loppu elämäksi. Siitä tässä kaikessa kai lopujen lopuks on kysymys?

Bisous, Katri