Vénasszonyok nyara
Multa kysellään koko ajan, tykkäänkö Budapestista ja Unkarista. Mä en koskaan keksi tarpeeksi paljon sanoja kuvailemaan, kuinka paljon, Sanotaan nyt kuitenkin tässä, että kyllä tykkään. Paljon.
Täällä on vieläkin kesä. Mä luulen kuitenkin, ettei tätä kestä enää ihan hirveen kauaa, toivottavasti nyt muutaman päivän verran sentään.
Tänään tapasin ekaa kertaa mun toisen YFU-yhteyshenkilön Nóran. Jokainen vaihtari saa täällä kaksi, nuoremman ja vanhemman. Nóra oli näistä se nuorempi, hän tuli kaks kuukautta sitten vasta itse vaihdosta Tanskasta. Toisen kanssa olis tarkoitus tavata jossain välissä ens viikolla.
Nóra halusi näyttää mulle Margitszigetin (Margitinsaari), joka on pieni saari Tonavalla ja siellä on puistoja ja suihkulähteitä ja jätskiä ja haikaroita ja muuta jännää. Käytiin myös ihanassa lounaspaikassa Deák Térillä ja käveltiin joenvartta pitkin. Mulla oli ihan tajuttoman ihana päivä ja oon saanut parhaan yhteyshenkilön ikinä.
Pikku Prinssi -patsas. I can't even.
Muutenkin on mennyt tosi kivasti, mä ymmärrän unkaria joka päivä vähän enemmän kuin edellisenä. Mä yritin kuitenkin torstaina tehdä jotain suomalaista ja keksin, että omena-kaurapaistos hostperheelle olisi ihan huikee idis. Ihan hyvää siitä tuli, mutta täytyy myöntää, että ei vetäny vertoja äitin tekemälle. Eikä kaupasta löytyny edes vaniljakastiketta. Tässä asiassa siis Suomi 1 - Unkari 0.
Mun mielestä tää näyttää hiekalta. Hyvä etteivät tienneet, millaista tän oikeesti kuuluis olla. Sanoivat, että oli hyvää.
