Miksi suomalaiset ryhtyvät isäntäperheeksi?

Mikä saa suomalaisen perheen toivottamaan ulkomaisen vaihto-oppilaan tervetulleeksi kotiinsa? Poimimme YFU:n isäntäperhehakemuksista kolme suosituinta syytä isäntäperheeksi ryhtymiselle.

1. Kielitaidon parantaminen

Vaikka vaihto-oppilas ei olekaan kielenopettaja, etenkin alkuvaiheessa isäntäperheelle tarjoutuu hyvä mahdollisuus oman kielitaidon kohentamiseen. Englannin kieltä pääsee käyttämään, kun käydään yhdessä läpi arjen asioita. Meille itsestään selvät kodinkoneet, kulkureitit, lähiympäristön palvelut ja vaikkapa saunaetiketti vaativat paljon selittämistä. Monessa perheessä sanavarasto on kasvanut huimasti, kun vaihto-oppilas on merkinnyt kodin tavarat post it -lapuilla suomeksi ja samaan lappuun on kirjoitettu kyseinen sana myös englanniksi, saksaksi tai espanjaksi. Jos perheessä on pieniä lapsia, on hellyttävää nähdä, miten kuvakirjoja tavataan yhdessä vaihto-oppilaan kanssa.  Vaihto-oppilas tulee Suomeen oppimaan meidän kieltämme ja kulttuuriamme, joten on hyvä tiedostaa heti alussa, että hänen hommansa ei ole kielenopettajana toimiminen. Mutta kun isäntäperhe auttaa nuorta arjen askeleissa, suomalaisuuden hahmottamisessa ja kielen oppimisessa – siinä samalla oppii itsekin.

2. Kansainvälisyyttä omille lapsille

Kun perheessä asuu uruguaylainen, indonesialainen tai thaimaalainen nuori, se tuo kaukaisen maailman lähelle ihan konkreettisesti. Moni suomalainen perhe haluaakin tutustuttaa omat lapsensa vieraisiin kulttuureihin omassa kodissaan – toimimalla isäntäperheenä. Myös vähemmän eksoottisista maista, kuten Saksa, Ranska tai Liettua, avautuu aivan uusia ulottuvuuksia vaihto-oppilaan kanssa eläessä. Vaihto-oppilaasta ei välttämättä tule perheen omien lasten paras kaveri, mutta maailmankuva avartuu takuulla puolin ja toisin. Välillä käy niinkin, että perheen oma nuori ja vaihto-oppilas ovat kuin paita ja peppu vielä vuosienkin jälkeen. Kun vaihto-oppilas palaa kotimaahansa, vanhemmat usein huomaavat, miten paljon lasten vuorovaikutustaidot, suvaitsevaisuus ja arvomaailma ovat muuttuneet. Tämä on yksi parhaista lahjoista, jonka voi omille lapsilleen tarjota. YFU:n isäntäperheenä voi toimia myös perhe, jolla ei ole omia lapsia.

3. Uuden kulttuurin oppiminen

YFU:n isäntäperheitä yhdistää paitsi vieraanvaraisuus niin myös tietynlainen uteliaisuus. Monelle perheelle ei enää riitä, että matkustaa itse ulkomaille. He haluavat oppia tuntemaan paremmin esimerkiksi japanilaista kulttuuria ottamalla japanilaisen nuoren osaksi omaa arkeaan. Perhe on ehkä itse asunut ulkomailla ja saanut siitä kipinän kansainväliseen kanssakäymiseen. Tai perhe ei ole matkustanut maailmalla, mutta haluaa silti tutustua toiseen kulttuuriin. Vaihto-oppilaan kautta voi oppia uutta myös omasta kulttuuristaan. Isäntäperhe pääsee havainnoimaan Suomea ja suomalaisuutta ulkomaisen nuoren silmin. Aiemmin itsestään selvät asiat eivät enää olekaan niin itsestään selviä.

Tilaa maksuton tietopaketti isäntäperheeksi ryhtymisestä. 

Argentiinassa nautitaan elämästä

Nyt ei oo tooosi pitkään aikaan tullut päivitystä tänne blogin puolelle, johtuen pääosin siitä, että oon keskittynyt täällä elämästä nauttimiseen. Mun vaihtovuosi alkoi vasta muutama viikko sitten etenemään sillä tavalla kun olin kuvitellutkin. Monet sanovatkin että vaihtovuoden parasta aikaa on yleensä loppu, jonka voin hyvin uskoa, koska kesti aikansa että tottui niin erilaiseen elämäntapaan, ihmisiin ja ennen kaikkea kieleen. Kieli muuten sujuu jo aika sujuvasti, ymmärrän jo kaiken (lukuunottamatta joitain sanoja) jota minulle puhutaan yleensä, ja pystyn ilmaisemaan itseäni ihan hyvin. Olen ollu täällä vajaan kahden viikon päästä kolme kuukautta, eli jo kolmasosan vaihtovuodestani, ja alkaa jo tuntua ahdistavalta, vastahan mä tänne tulin! Olen saanut ihan mielettömän hyviä kavereita täältä, mun luokkalaiset on aivan ihania. Olen myös huomannut pitäväni joistakin argentiinalaisista tavoista tehdä asioita enemmän kuin suomalaisista, toisaalta on taas tottumuksia, joita kaipaan paljon Suomesta. Nyt on kuitenkin pahin koti-ikävä helpottanut, ja vaihtovuosi lentää pelottavaa vauhtia eteenpäin.

Tällaista urheilua mun sisko harrastaa, bailando con telas eli "kankailla tanssimista".


Ranskiksia ja panchoja.... Nam. Hotdogejen päälle täällä siis tungetaan kaikkea salsaa yms, ja se on oikeesti mahtavin idea ikinä! :D


Äidin puoli perheestä...


Hyvät ystävät on kultaakin kalliimpia...


Mun kotikylän henkeäsalpaavia maisemia vaellukselta...


Liian tykästynyt koulupuvun kätevyyteen..... Suomeenkin tällaset!


Kekkerit pikku-Martinaa varten.

Olen siis viimeaikoina mm. käynyt tansseissa luokkalaisteni kanssa, syönyt liikaa argentiinaherkkuja, juhlinut veljentyttäreni 1-vuotis-synttäreitä, vaeltanut vuoren huipulle, nauranut vatsani kipeäksi, hukkunut kotiläksyihin, ja ennen kaikkea yrittänyt nauttia joka hekestä täällä.

Toivottavasti vuosi jatkuu samaan malliin vielä tulevaisuudessakin, chau! 

 

Emma, Argentiina

YFU-juttuja Sveitsissä

Sveitsin YFU on tosi aktiivinen ja kuluneen kolmen kuukauden aikana meillä on ollu useempia tapahtumia. Ekan kerran tavattiin kaikki ranskankieliset Lausannessa hostvanhempien kanssa ja vietettiin päivä siellä. Sen jälkeen meillä oli PAO leiri, josta oon kirjottanu erikseen. Siellä vihdoin tavattiin myös saksankieliseltä puolelta vaihtareita. 

 

Leirin jälkeen ollaan tehty paljon juttuja yhessä muiden vaihtareiden (myös AFS) kanssa. Joka viikonloppu on useampia kaupunkeja, jonne vaihtareita menee ja jos vaan pääsee paikalle voi aina liittyä seuraan. Sveitsi on pieni maa ja junat kulkevat kätevästi, joten tapamisia on aika helppo sopia. Junat on silti aika kalliita ja uskon että oon käyttänykkin suuriman osan mun käyttämästä rahasta junalippuihin (ja ruokaan). 

Viime viikonloppuna tavattiin Fribourgissa kaikkien ranskankielisten vaihtareiden ja hostperheiden kanssa. Pääsin siis viettämään päivän hostveljeni ja muiden vaihtareiden kanssa, vanhempien jutellessa toisten hostvanhempien kanssa. Oli myös hauskaa tavata muiden hostsisaruksia.

Tänä viikonloppuna järjestimme Lausannessa Choose Your Country päivän. Tämän hetkiset vaihtarit edustivat kotimaataan ja vapaaehtoiset maata, jossa viettivät vaihtovuotensa. Päivän ideana oli kertoa vaihtoon lähtemistä harkitseville nuorille omista maistamme, ja siten auttaa heitä valitsemaan oma kohdemaansa. Itse edustin pohjoismaita, yhdessä Joellen kanssa, joka vietti viime vuoden vaihtarina Ruotsissa. Puhuimme yhdessä Ruotsia, joka omalla kohdallani on heikentynyt yllättävän paljon vain kolmen kuukauden aikana.

Kaikki olivat myös valmistaneet jotain kotimaalaistansa ruokaa. Itse leivon korvapuusteja ja tarjosin salmiakkia. Muilla oli esim. meksikolaisten tekemää guacamolea, peanut butter jelly, keksejä ja karkkeja Amerikasta, italialaista pizzaa...

 

Ines, Sveitsi

MONTREUX:

Molemmat kuvassa ovat vaihtareita Meksikosta.

Otimme bussin linnalle, joka olikin kiinni :)

LAUSANNE:

Choose your country day; Suomi!!!

Meksikon ja USAn väliin nousi muuri :)

GENEVE:

Genevessä leiriryhmämme kanssa. Mukanamme oli myös YFU vapaaehtoisemme <3

Suomi, USA, Suomi, Liettua, Meksiko, Tsekki, Latvia & Ecuador

Geneven jet d'eau

Päätimme syödä yhdessä erittäin sveitsiläiseen tapaan fondueta

Onnellisena Belgiassa

Saara, Belgia

Salut!

Kaikki täällä on oikeastaan mennyt paremmin kuin ikinä olisin osannut kuvitella. Mulla on paljon tekemistä, oon saanut koulusta kavereita ja perheen kanssa synkkaa. Nyt alkaa poistua se fiilis, että olisi lomalla. Väsymyskin on alkanut hellittää ja oon iloinen siitä, että pystyn vihdoin avaamaan suuni ja puhumaan. Ei haittaa se vaikka tekisi virheitä tai se että ei ymmärretä täysin oikein. Yritän parhaani ja se on kaikista tärkeitä, ei se elämä aina niin vakavaa ole.

Arkeen alkaa tottua ja koulutehtävien määrä kasvaa. Tosin viime viikolla tein kemian läksyjä ja aiheet, joita he käsittelevät olen itse käynyt kolme vuotta sitten. Aikaa sekä vaivaa kouluhommiin todellakin menee, sillä sanakirja on ollut kovassa käytössä ja pläräämiseen kuluu helposti turhaa aikaa. Ajattelin tässä postauksessa kertoa hieman puhelimen kuvien ja pienien kollaasien avulla, sillä kameralle ei ole ollut yhtä paljon käyttöä kuin aivan alussa.

1. Nauttimista viimeisistä hellepäivistä / 2. Lenkkimaisemat / 3. Ehdottomasti mun lempipaikka täällä / 4. Kaupungissa käymässä koulun jälkeen

1. Mun tyyppillinen aamupala / 2. Ensimmäisien koulupäivien jälkeen oli päällä melko kova hämmennys / 3. Kunnon iltalukemista :DD / 4. Toinen tän perheen kahdesta koirasta, tykkään!

1. Täällä tykätään tosi paljon illallisen jälkeen syödä jälkiruuaksi jotain tosi makeaa (yleensä aina) / 2. Ranskalaiset on todella iso juttu ja niitä syödään kaikissa eri muodoissa / 3. Jälleen jälkiruokaa / 4. Oiskohan ollu kolmas kerta kun söin tolla viikolla ranskiksia...

1. Uudessa paikassa ruokakaupassa käyntikin tuntuu niin erilaiselta / 2. <3 / 3. Rakastan rauhallisia ja lämpimiä aamuja / 4. Kaikista jälkiruuista tähän mennessä paras!

1. Vaihdan aina bussia kaupungissa ja joskus aikavälit saattaa olla niinkin pitkiä, että on kiva vähän kävellä / 2. Taisi olla niitä päiviä kun olin koulussa 8 tuntia ja päälle tanssi, uni maistui / 3. Päätettiin yksi päivä lähteä junalla läheiseen kaupunkiin / 4. Bussit oli täynnä ja koulussa otsalta valui hiki, ei niin kiva

1. Halusin ostaa tän jo Suomessa, jee / 2. Koulussa ympyräkävelyä, en tiedä miks mutta kaikki tekee sitä / 3. Jos aikaa on jäänyt, oon soittanut tosi paljon / 4. <3

1. Olin mun luokkakavereiden ja parin muun kaverin kanssa fête de Walloniessa, Namur on Wallonian pääkaupunki joten käytiin katsomassa siellä ja oli pakko maistaa / 2. Koulussa meillä oli perjantaina descente de la Lesse, 21 kilometrin jälkeen oli kädet kipeät / 3. Suomi ja Ecuador / 4. Hostsiskon ihana tervetuliaislahja <3

​
Seuraavaan kertaan,
Saara

Ensimmäiset päivät perheessä

Emma, Argentiina

Moikka!

Oon nyt viettänyt kaksi päivää mun perheessä Tucumánin Concepciónissa. Tää kaupunki itsessään on aivan lumoava ja täällä on tosi paljon kaikkea ihanaa kasvillisuutta ja nää talot on tosi upean näköisiä. Ensimmäinen päivä täällä oli mulle tosi tosi rankka koska mun perheestä ei ymmärrä kukaan englantia sanaakaan paitsi mun host-sisko Gabi ja sekin vaan vähän. Oli tosi turhauttavaa ja raskasta kun kukaan ei ymmärrä ollenkaan mitä haluut sanoa ja sä et vuorostaan ymmärrä niitä.. Mun perhe luuli että mä oon vihainen tai surullinen kun en puhunu mutta en vaan osaa kieltä, vaikka yritinkin puhua. Tänään on kuitenkin mennyt paljon paljon paremmin, korva alkaa jo tottua tuohon puheeseen ja ymmärrän tosi paljon enemmän. Jo kahdessa päivässä pystyn käymään simppeleitä keskusteluita, ja nää on tosi iloisia tietenki että opin kieltä ja ne haluu auttaa ja opettaa mua.l

Tää perhe on tosi tosi mukava ja lämmin ja näiden perheeseen kuuluu tyyliin naapurit ja kaverit ja mun siskon aviomiehen siskot on tyyliin näiden bestiksiä haha :D jos on jollekkin asiaa niin ei koputeta oveen vaan taputetaan talon ulkopuolella kunnes kyseinen henkilö avaa.

Tää kaupunki missä oon (Concepción) on sairaan kaunis ja täällä kasvaa appelsiinipuita pitkin kadunvarsia joka puolella. Tucumánissa on myös hirveästi sokeriruokoja. Täällä on tooosi kuuma (32 astetta päivisin) vaikka nyt pitäis olla talvi haha... Mua väsyttää nyt tosi paljon aikaeron takia, mutta onneks nää on ymmärtäväisiä. Mun pitää tottua siihen että aamuöisin täällä räksyttää kaikki koirat ja kukot kiekuu ja linnut rääkyy täyttä kurkkua haha :D

Chau! Ps. En saa tabletilla muokattua kuvien kokoa joten ne on nyt mitä ne on...

Uusia ystäviä leiriltä!

Argentiina-rakkautta!

Lentokentällä ennen perheeseen lähtöä

Tucumán lentokoneesta

Mulla oli heti tosi tervetullut olo!

Perhe synttäri-illalisella

Synttärisankari Josefina

Perillä USA:ssa

Kia, USA

Hello!

Oon päässyt perille USA:han! Mun matka alkoi tiistai-aamuna neljän aikaan kun lähdettiin kentälle. Olo oli aika sekava, koska en oikein saanut unta yöllä ja kaikenlaiset ajatukset vaan risteili päässä. Kun heipat oli lentokentällä sanottu, kaikki vaihtarit suuntasivat kohti turvatarkastusta ja lähtöporttia, jolta ensimmäinen lento kohti Frankfurtia lähtisi kello 6.50.

Frankfurtin lentokentällä

Matkalla Chicagoon

Lennettiin siis yhdessä muiden vaihtareiden kanssa Frankfurtin kautta Chicagoon, josta kaikki lähtivät omiin suuntiinsa joko yksin tai parin muun kanssa. Chicagossa meidän apuna oli monta YFU:n vapaaehtoista, jotka saattoivat meidät omille lähtöporteillemme. Mun lento lähti Chicagosta noin kuusi tuntia edellisen laskeutumisen jälkeen, joten mulla oli aika paljon aikaa vaan odotella lähtöä. Mä myös lensin yksin Chicagosta Traverse Cityyn ja mun lento taisi olla viimeinen meistä vaihtareista. Mun lento oli myöhässä ja sen lähtöporttia vaihdettiin ainakin kolme kertaa (onneksi saman terminaalin sisällä). Chicagon lentokentällä ei ollut erityisemmin mitään kauppoja ja henkilökunta oli melko töykeää. Vessan ovenraosta näki melkein suoraan sisälle ja lentokenttä oli muutenkin aika synkkä.

Ensimmäiset näkymät Chicagosta ja USA:sta

Kun vihdoin pääsin koneeseen, mun paikalla istui joku, ja yritin jotenkin kiltisti pyytää häntä siirtymään niin, että pääsisin istumaan mun omalle paikalle. Tää tuntuu musta jälkikäteen vähän tyhmältä, sillä oisin vaan voinut ite istua jonnekkin muualle, kun paikkoja oli kuitenkin vapaana, eikä mun ois tarvinnut vastaanottaa niitä vihaisia katseita kaikilta muilta matkustajilta, kun pyytelin niitä siirtymään... Olin kuitenkin aika väsynyt aikaisemmasta matkustamisesta, joten menköön sen piikkiin.

Saavuin Traverse Cityyn jotenkin aivan outoon aikaan, ja aikaisemmin kuin tarkoitus, joten mun hostperhe ei ollut vielä ehtinyt paikalle kun olin jo kerännyt matkatavarani ja olin valmiina odottamassa heitä. Aluksi en saanut edes wi-fiä toimimaan, joten en saanut heihin edes yhteyttä. Onneksi Travese Cityn lentokenttä oli PALJON siistimpi, mukavampi, pienempi ja kauniimpi kuin Chicagon lentokenttä. Myöhemmin sain nähdä että koko Traverse City on todella kaunista aluetta. Siellä onkin lähin iso ostoskeskus Gaylordista, jossa asun, ja tullaan todennäköisesti käymään siellä vielä useasti tän vuoden aikana! Lentokentällä sain ensimmäistä kertaa huomata kuinka mukavaa väkeä täällä oikeasti on, koska kun istuin odottamassa hostperhettäni, mulle tuli juttelemaan sellainen iloinen nainen (joka oli töissä siellä lentokentällä), ja hän kertoi, että hänen tyttärensä oli juuri palannut vaihdosta Saksasta ja toivotti mut tervetulleeksi USA:han. Ihana!

Kun mun hostperhe saapui hakemaan mua, ne oli todella pahoillaan siitä, että ei ollu vastaanottamassa mua heti, mutta kyllä mä tiesin, ettei se ollut niiden vika. Olin muutenkin aika hyvällä tuulella, että olin vaan iloinen vihdoin tavatessani heidät. Lisää vain kokemuksia tähänkin vuoteen! Ainakin mun mielestä tää oli aika hauska tapa aloittaa vaihtovuosi.

Hostsisko Kenzie, minä ja Lukas

Parin päivän päästä haettiin mun saksalainen hostveli myös lentokentältä (hän lensi samalla lennolla kuin mä pari päivää aikaisemmin, tosin se ei tällä kertaa ollut niin paljoa myöhässä), ja päätettiin olla tällä kertaa ajoissa vastassa! :D Tällä kertaa lentokentällä oli todella paljon porukkaa ja myös toinen host perhe oli odottamassa omaa saksalaista vaihtariaan. Todella erilainen tilanne verrattuna mun saapumiseen parinkymmenen amerikkalaisen sotilaan kanssa tyhjälle lentokentälle kaksi päivää aikaisemmin! Toivotettiin Lukas tervetulleeksi kotiin, otettiin pari kuvaa ja suunnattiin kohti kotia.

Mulla on ollut todella mukava alku täällä, ja huomaan, että hostperhe tekee kaikkensa tehdäkseen meidän olon kotoisaksi. Kaikki tää vaatii vaan vähän totuttelua. Oon päässyt tutustumaan jo mun tulevaan tanssiperheeseen ja kaikki vaikuttavat tosi innostuneilta saadessaan mut ja Lukaksen mukaan tanssikuvioihin! Tietenkin mulla on vähän koti-ikävä, mutta se kuuluu asiaan ja uskon, että tuun nauttimaan mun vuodesta täällä todella paljon, ja tiedän mun suomiperheen odottavan mua kotona, kun palaan takaisin.

Kenzie, minä ja hostäiti Marti

Onnellinen

Aino, Uusi-Seelanti & Australia

Täältä löytyy yks elämäänsä rakastava vaihtari, jonka hymy ei meinaa hyytyä, koska koko ajan on niin mahtava fiilis. Just nyt tuntuu siltä että tää vaihtoon lähteminen oli oikeesti mun elämän paras päätös ja en vois olla tyytyväisempi kaikkeen ! Parin viime vuoden aikana oon oppinu arvostaa onnellisuutta ihan uudella tavalla ja osaan nauttii siitä ja elää hetkesä. Totta kai kaikille tulee huonoja päiviä, mutta just nyt en jaksa miettiä niitä vaan haluun keskittyä nauttimaan tästä hetkestä ja hyvästä mielestä !

Mulla alko siis viime viikolla koulu, ja oon tutustunu ihan mahtaviin ihmisiin. Jännitin ihan hirveesti ekaa koulupäivää ja mun kädet suunnilleen tärisi ku yritin saada mun koulupuvun kauluspaidan nappeja kiinni aamulla. Kaikki meni kuitenki tosi hyvin ja mut otettiin tosi hyvin vastaan, kaikki oppilaat on tosi ystävällisiä ja on tosi kiinnostuneita uudesta vaihtarista ja haluu kuulla Suomesta. Varsinkin meiän ilmasto sekä koulutusjärjestelmä kiinnostaa tosi paljon ("siis teiän ei ihan oikeesti tarvii käyttää koulupukua tai istua lounaalla koulun parkkipaikalla ?")

Taisin aikasemmin jo mainita, että mun koulu täällä on ihan valtava. Uuden-Seelannin lukio kestää viis vuotta eli 2600 oppilasta on jakautunu vuosille 9-13 (ite oon year 12). Kaikki paitsi viimesen vuoden opiskelijat käyttää samanlaista koulupukua, eli voitte vaan kuvitella miten vaikeeta on yrittää tunnistaa joku tietty henkilö kaikkien vihreiden takkien ja ruutuhameiden seasta.. Koulupuvun lisäks koululla on aika paljon muitakin sääntöjä ulkonäön suhteen, pojat ei esim. saa kasvattaa partaa tai viiksiä, korvakorujen lisäksi ei saa olla muita lävistyksiä ja hiukset pitäis olla aina kiinni. Onneks ihan kaikista säännöistä ei olla ihan yhtä tarkkoja ...

Koulurakennus on ihan älyttömän monimutkanen, ja toivon että viidessä kuukaudessa ehin tottua siihen.. Koulu koostuu monesta blockista, joissa jokasessa on 4-8 luokkahuonetta plus ihan liian monta ovea eikä ikinä tiiä mille puolelle päätyy ku astuu ovesta ulos. Onneks ihmiset on oikeesti tosi ihania ja aina on joku kuka voi neuvoo miten pääsen mun seuraavalle tunnille. Uusi-Seelantilaisia ei turhaan sanota tosi ystävällisiks, se on oikeesti ihan totta! En oo ikinä tutustunu näin moneen näin ihanaan ihmiseen muutamassa päivässä. Ihan parissa päivässä tuli semmonen olo, että mulla on kavereita, ketkä ei oo vaan pelkkiä tuttuja keitä näkee koulussa, vaan ihan oikeita ystäviä. Mulle on kans sanottu että oon sopeutunu tosi hyvin meiän kouluun koska oon avoin ja hymyilen kaikille (oon kuulemma kaikkien mielestä kiva heh)

Mun pitää varmaan tehä vielä erillinen postaus koulusta, koska asiaa ois niin paljon. Loppuun laitan vielä vähän maisemakuvia, koska en vaan pääse yli iitä miten kaunista täällä on ! (ja sit ihmiset kysyy multa miks ihmeessä halusin tulla just Uuteen-Seelantiin ..)

Eilen mun host-siskon poikaystävän perhe tuli meille ja ennen dinneriä käytiin parin tunnin kävelyllä. Käveltiin about viis kilometriä meiän talolta ylämäkeen vuorelle, ja näkymät oli ihan mielettömiä!