Koulutielle Saksanmaalle

Tänään se viimein alkoi, kolmen kuukauden kesäloman jälkeen. Aamulla klo 5.50 herätyskellon herättämänä koin ekan kouluaamun Saksassa. Tosi samanlainen kuin kotonakin, isoin ero oli se, että aamulla pakkasin mukaan myös yhden sämpylän evääksi, koulussa kun ei ruokaa tarjota. Juuri ennen lähtöä host-äiti antoi mulle "Schultüten", perinteisen koulunalkajaislahjan uusille 5. luokkalaisille, jotka aloittavat Gymnasiumin. Lapset ottavat sen aina ensimmäisenä kouluun ja vertailevat sisältöä, mutta mulle se oli ihan vaan kotikäyttöön, ku oon jo niin vanha. Lahja oli siis myös vähän huumorimielellä hankittu, koska me ollaan puhuttu siitä, miten toi tapa suomalaisen mielestä on hassu. Lahjan mukana oli kortti, joka toivotti hyvää koulupäivää ja koko vuotta. Mun pussista löytyi sakset, kolmioviivotin (tarvitsinkin molempia kipeesti :D ), värikyniä, huivi ja karkkia. Tämä lahja merkitsi mulle paljon, ja se tilanne kun host-äiti antoi sen mulle, oli tosi liikuttava. Jos en ois ollu niin stressaantunu, olisin varmaan liikuttunut liikaa. Mulle tuli niin hyvä olo ja sellanen olo ekaa kertaa et lähen nyt kotoa kouluun.

Meine Schultüte :)



Bussissa ja ratikassa mua alko metri metriltä jännittää vähän enemmän. En kuitenkaan ollu missään vaiheessa paniikissa, vaan lähinnä innostunut. Eka huomio minkä tein koulun pihaan saavuttaessa: kauhea meteli! Sen kyllä huomaa, että nuorimmat ovat 10/11 vuotiaita. Lupaan, etten enää koskaan valita Tapiolan koulun desibeleistä! Me käytiin siskon kanssa ilmoitustauluta kuka mun Tutor on ja kävi ilmi, että se on mun musaope. Mulla on siis pitkä musiikki, joka vastaa vähän niinku musiikkiluokan musiikkia: kaikki soittaa jotain ja kuoro-/orkesteri-AG ("kerho") on pakollinen. Musaope osoittautui tosi musaopetyyppiseksi: hauska, mutta vaativan oloinen mies.

Koulupäivä alkoi Tutor-ryhmässä, joka on siis nyt myös mun musiikin ryhmä. Siellä on tosi mukavaa porukkaa, yhden siskoni kavereista tunsin sieltä jo etukäteen. Saimme lukujärjestykset, mutta mulla oli siellä pitkä ranska ja kemia, joita en ollut valinnut, joten kävin sihteerin luona järjestelemässä oppitunnit kuntoon. Nyt mulla on aika kevyt lukujärjestys, mutta AG:t päälle, niin koulussa tulee vietettyä yllättävän paljon aikaa.. :)

Välitunneilla kuuntelin siskon ja sen kavereiden keskusteluja ja kuulin paljon uusia nimiä, joista nyt muistan noin puolet.. eli joudun varmaan kyselemään vielä tulevina päivinä uudestaan. Eka kunnon oppitunti oli matikkaa. Kesti aika kauan ennen kuin tajusin, mitä me sillä tunnilla käsiteltiin. Kun meillä ei vielä ollut kirjoja, opetus perustui kuuntelemiseen, eli mun oli tuplasti hankalampi ymmärtää. Kun tunnilla tehtyjä itsenäisiä tehtäviä tarkistettiin yhdessä tunnin lopussa, opettaja yhtäkkiä kysyi, että mitä mä olen saanut tehtävän vastaukseksi. Mä hätäännyin, ku en vielä ollut tehnyt kyseistä tehtävää ja menin pieneen paniikkiin ja vastasin väärin. Opettaja kertoi sitten oikean vastauksen, jonka tajusin sitte heti ja ajattelin, että huh, tilanne ohi. Mutta sitten opettaja sanoi, että "lasketaanpas, Vilja, tämä seuraava yhdessä". Siihenkin vastasin osittain väärin, eli hirveän älykästä kuvaa en itestäni antanut. Mutta opettajan on tosi mukava ja aivan älyttömän innostunut matikasta. Sen opetus kuulostaa välillä siltä, että se kertoisi meille äärimmäisen jännittävää seikkailutarinaa, kun todellisuudessa on kyse yhtälösäännöistä :D Venlalle loistava esikuva!! ;)

Matikan jälkeen suuntasin kohti uskonnonluokkaa todetakseni, että opettaja on kipeä ja tunti peruttu. Siskolla oli kuitenkin vielä yksi oppitunti koulua, eli mun piti kuluttaa puolitoista tuntia kaupungilla, jotta voitaisiin mennä yhdessä kotiin. Eka ajattelin, että voi ei, missä ihmeessä oikein odottelen niin kauan, mutta sitten mut pelasti mun eka uusi tuttavuus, jonka kanssa olin vähän jutellut tunnin alkua odotellessa. Paul, joka on myös mun tutor-ryhmässä, kysy, haluisinko tulla mukaan kaupungille, kun sillä oli vähän ostoksia hoidettavana. Me mentiin ratikalla pari pysäkkiä keskustaan (mahtavaa olla niin lähellä kaikkea koulussa!) ja sain ostettua post-it lappuja, joita olin jo pitkään tarvinnut. Sitten me käveltiin linnan puistoon ja istuskeltiin siellä puolisen tuntia. Paul oli itse viime vuoden Portugalissa vaihdossa ja kertoi paljon omista kokemuksistaan. Se myös kysy, että haluunko, että mun virheitä korjataan vai loukkaannunko, ja sanoin että joo, ihmeessä saa korjata. Se osoittautui tosi hyväks sopimukseksi, koska nyt kun se korjaa mun datiivi- ja akkusatiivivirheet, mun tulee ajateltua niitä oikeasti. Eikä se tunnu siltä että se kommentoisi mun kielitaitoa, vaan se haluu vaan auttaa, ku huomas viime vuonna, että sitä auttoi paljon se että muut korjasivat. Meillä oli tosi kivaa, oon tosi iloinen, että jo ekana päivänä löysin jonkun, jota voi jo kutsua kaveriksi.

Nyt oon tosi väsynyt, oli lyhyt, mutta raskas päivä. Tuntui oudolta, kun ei ollut kouluruokaa, vaan eväät piti syödä pienissä erissä kun välitunneilla ehti. Musta on jotenkin vähän kiusallista syödä sämpylää käytävällä kun muut juttelee, mutta kai se sitten täällä vaan on käytäntö..

Mutta koulu lähti tänään hyvin alkuun, huomenna on ensimmäinen "normaali" päivä. Tästä lähtee sitten tavallinen arki käyntiin. Mulla on nyt tosi hyvä olo. On hyvä, että tunnen isäntäperheen jo niin hyvin, että nyt pitää stressata enää vaan koulussa.

Bis bald,
terveisin Vilja, oppilas nro 247 :) muilla numerot vähän pienempiä, mulla varmaa vuosikurssin viimeinen tms...

Vilja lähti elokuussa 2010 Saksaan, Karlsruheen. Oman blogin osoite löytyy linkkilistasta.

Eräs lauantaiaamu Brasiliassa

Kello nayttaa 10:10, oon tassa yksin kotona talla hetkella. Muut on koulussa tai jossain muualla. Eilen illalla oltiin jossain ravintolassa, syotiin brasilialaista ruokaa, joka oli kylla taas todella hyvaa!

Eilen oli tarkotus menna shoppaileen koulun jalkeen, mutta oon taalla oppinut sen etta mihinkaan suunnitelmaan, jota ei oo kellon mukaan suunniteltu, ei kannata luottaa! Siina menis itsella vaan jarki ja hermot ennen pitkaa. :D Joten ei siis menty shoppaileen, toivottavasti ens viikolla olis aikaa, haluun uusia vaatteita, mulla on ollut kaytossa nyt pelkastaan ne vaatteet mitka tanne mukaan pakkasinkin. Aidin lahettama vaatelahetyskaan ei oo viela tullut, vaikka se on nyt tullu tanne varmaan jo kuukauden paivat...

Mutta siis kun mainitsin siita etta sinne pain -suunnitelmiin ei kannata luottaa, myoskin ajan kanssa taalla joustetaan hyvinkin paljon, vaikka olis jotain jonkun kanssa sovittukin johonkin tiettyyn kellon aikaan. Kotona Suomessa oon yleensa ajoissa joka paikassa ja pyrin aina lahtemaan myos hyvissa ajoin. Niinpa myos taalla oon pitanyt aina huolen etta (ainakin mina) oon valmis lahtemaan siihen kellon aikaan kun pitaa. Mutta yleensa joudun sitten odottamaan muuta porukkaa jonkun aikaa :D Otetaan esimerkiksi taman viikon maanantai, kun oltiin lahdossa parin pikkulapsen synttareille, jotka alkoi klo 19. Klo 18 havahduin siihen etta herran jestas, tassahan pitaa kayda viela suihkussa, pesta hiukset, valita vaatteet ja meikata. Siispa raahasin itseni suihkuun, puin ja meikkasin ja laitoin hiukset. Olin valmis siina n. varttia vaille 19. Laitoin jopa jo kengat jalkaan ja laukun valmiiksi ja menin odottelemaan olkkariin lahtoa. "Ahaa, pikkuveljet menee nyt suihkuun. No ei niilla varmaan kauaa kesta valmistautumisessa ". N. klo 19.15: "Ahaa aiti menee suihkuun. " Siina odoteltiin viela 45min, kun sitten oli koko porukka valmiina lahtoon :D Lahdettiin kotoa n. klo 20! Juhlat oli siis alkaneet jo tunti sitten :D

Taa oli siis vaan yks esimerkki muiden joukossa joka tuli mieleen. Naita tapahtuu melkein joka paiva!
Mutta nyt taidan tasta menna tiskaileen astioita ja pukee paalleni :).

Ines lähti vaihto-oppilaaksi Brasiliaan elokuussa 2010. Hänen oma bloginsa löytyy oikean palkin blogivalikosta.

Elo maapallon toisella laidalla on pian päättymässä

Lähdin YFU:n kautta Brasiliaan tämän vuoden tammikuussa ja aika palata takaisin kohti Suomea lähestyy aivan liian hurjaa vauhtia! Kaupunkini Vitória, Eepírito Santo-osavaltion pääkaupunki Kaakkois-Brasiliassa meren rannalla on ollut täydellinen ja perhettä en voisi enempää rakastaa! Kaikki täällä on mennyt alusta alkaen hienosti, eikä minkäänlaisia ongelmia ole ollut. Ei perheen, koulun eikä muunkaan kanssa. Brasilian pään YFU on myös aivan loistava!

Kielen opin nopeasti ja nyt, lähes 8 kuukauden jälkeen, ymmärrän suurinpiirtein kaiken mitä portugaliksi puhutaan ja pystyn ilmaisemaan itseäni juuri niinkuin haluan! Kun saavuin tänne, niin usein ajattelin, että miten tämän kielen voi koskaan oppia ja nyt kun sujuva portugali täydentää kielitaitoa, niin onnellisuutta on vaikea peittää.

On vaikea uskoa miten vuosi on lyhyt aika. Noin viikon päästä olen asunut ja elänyt täällä maapallon toisella laidalla jo 8 kuukauden ajan ja aikaa paluuseen on karkeasti noin 3,5 kuukautta. Loppuajasta suuri osa menee perheen kanssa matkustellessa, joten aika tulee lentämään aiempaakin nopeammin! Kaikki täällä on myös parantunut ja varmasti jatkaa parantumistaan edelleenkin loppua kohden, kuten entisiltä vaihtareilta usein on saanut kuulla.

Vaihtovuosi on valehtelematta ollut mun elämäni parhaita kokemuksia ja vuosi on tarjonnut niin paljon kaikkea uutta nähtäväksi, koettavaksi ja opittavaksi, ettei sitä voi edes sanoin kuvailla!! Vaikeaa on välillä ollut, mutta se kaikki on ollut sen arvoista ja enemmänkin.

Tahdonkin kiittää teitä kaikkia YFU:lla, että tämä kaikki on ollut mahdollista!! Kiitos ihan kaikesta!
Koitan vielä repiä kaiken ilon irti loppuajasta ja rakastua Brasiliaan vieläkin syvemmin!

Beijos, Netta  

Netta on viettänyt vaihto-oppilasvuotensa 2010 Brasiliassa ja palaa Suomeen loppuvuodesta.