Niin erilaista, mutta silti niin samanlaista

Sonja, Saksa

On ollut hämmentävää miten erilaiset asiat ovat niin samanlaisia, mutta silti niin erilaisia kuin Suomessa. Luonnosta löytyy samoja kasveja kuin Suomessa, mutta niiden vieressä kasvaakin jokin täysin tuntematon lajike, hämähäkit ovat ensi näkemältä samanlaisia, mutta pian saattaakin törmätä isompaan tai ennestään tuntemattomaan otukseen ja sama koskee muitakin ötököitä. Kierrätys ja energiansäästö on viety pidemmälle ja autoteillä saa pääsääntöisesti ajella kuinka lujaa haluaa.

Saksalaiset pitävät paljon kierrätyksestä ja energiansäästöstä. Biojäte, paperi ja juomapullot on suomalaisen helppo hahmottaa ja kierrättää. Useimmissa saksalaiskodeissa kuitenkin kerätään myös muovi, kuten pakkausmateriaalit erilliseen astiaan ja välillä on hankalaa hahmottaa mikä kuuluu minnekin.

Etenkään etelävaltioissa ei ole mitenkään epätavallista nähdä aurinkopaneelein vuorattuja kattoja tai ”aurinkopaneelipeltoja”, eli aukeita peltomaisia alueita, jotka ovat täynnä aurinkopaneeleja. Pohjoisemmassakin näkee paljon aurinkopaneeleja talojen katoilla, näitä peltoja ei ehkä niinkään. Energia Saksassa on melko kallista, siispä on kai kannattavampaa tuottaa osa käyttöenergiasta itse.

Ihmiset täällä ovat pääsääntöisesti todella ystävällisiä. Pienissä kylissä ja metsissä liikuttaessa on täysin normaalia tervehtiä tuntemattomia ihmisiä ja jos näin ei tee, saatetaan sitä pitää hieman epäkohteliaana. Isommissa kaupungeissa tähän ei juuri törmää. Kättely on paljon yleisempää kuin Suomessa. Täällä kätellään lähestulkoon aina kun tavataan ystäviä, vähän läheisemmät ystävät saattavat myös halata.

Välillä tuntuu, ettei kukaan täällä juo mitään ilman kuplia. Hiilihapotonta vettä saa hakemalla hakea ja monet mehutkin on hiilihapotettu.

Kuten arvata saattaa olutta täällä kulutetaan paljon, mutta kuluneiden viikkojen aikana en ole nähnyt oikeastaan ketään humalassa, satunnaisia nuoria lukuun ottamatta. Erilaisia olutfestivaaleja on paljon ja näiden aikaan pääsee näkemään sitä stereotyyppisintä Saksaa, olutta, perinteistä vaatetusta ja saksalaisia ruokia.

Vaihtovuoden aloittaminen kielikurssilla ei ole mikään huono ajatus. Kolmen viikon jälkeen on vaikea sanoa hyvästejä, mutta toisaalta voi saada ystäviä useammassa kaupungista ja kaksi perhettä Saksasta. Näin pääsee hyvällä tuurilla tutustumaan myös useampaan kuin yhteen osavaltioon. Eroavaisuuksia löytyy paljon jo pelkästään kulttuureissa Saksan sisällä.

Lisää Sonjan kommelluksista Saksanmaalla pääsee lukemaan blogissani: immdilmd.blogspot.fi

Intia on kokemus kaikille aisteille

Timo, Intia

Orientaatiossa sanottiin, että maahan sopeutuessa ei tule etsiä eroavaisuuksia vaan yhteneväisyyksiä. Näinpä yhtenä päivänä avasin vihkoni ja kirjoitin uudelle sivulle "yhteneväisyyksiä:". Hetken aikaa tuijotin tyhjää sivua ja nauroin hiukan ääneen. Myöhemmin löysin sivulle hyttyset, mutta senkin voisi kyseenalaistaa. Nekin ovat nimittäin pienempiä ja pirullisen hiljaisia.

Ovatpa ihmisetkin täällä pienempiä, mutteivät todellakaan hiljaisia. Kai 1,2 miljardin asukkaan maassa täytyy jotenkin pitää äänensä kuuluvissa ja näin ollen intialaisten keskustelut vaikuttavat suomalaisen korviin usein rajulta riitelyltä. Kun tähän lisää vielä matala kynnys läiskiä toisia selkään näyttää tilanne usein fyysiseltä kahakalta. Äänekkyyden käydessä välillä hermoille osaa kuitenkin arvostaa ihmisten loputonta ystävällisyyttä. Tuntemattomat ovat iästä ja sukupuolesta riippuen joko ystäviä, setiä, tätejä, veljiä tai siskoja ja heille puhutaan kuin vanhoille tutuille. Varsinkin ulkomaalainen on täällä ihmisten ympäröimä ja ensimmäiset kouluviikot kuluivat julkisuuden kiroissa loputtomiin kysymyksiin vastaillessa ja nimikirjoituksia jaellessa.

Intia on kokemus kaikille aisteille. Kaduilla nenään tulvii loputtomasti tuoksuja aina katkerasta mädästä katukauppiaiden makeisiin tuoksuihin. Kaduilla kävellessä ei voi pitää kuulokkeita korvissa kun kaikki keskittyminen tulee suunnata jokaisesta kuviteltavissa olevista nurkista sinkoileviin autoihin, skoottereihin, rikshoin, moottoripyöriin, hevoskärryihin, traktoreihin, lehmiin, apinoihin, hevosiin, sikoihin, vuohiin... Liikennesääntöjä kyllä on olemassa, mutta ketään ei vaan jaksa kiinnostaa moiset turhuudet.

Puhumattakaan intialaisesta ruoasta. Vaikka koko iän lihaa paljon syöneenä on sitä välillä hiukan ikävä, on ruoka varsin hyvää. Intialaiset eivät keittiössään mausteita säästele, mikä minulle sopii.

Suomessa eletään kai alkavaa syksyä, mutta täällä säätilat eivät yhtä merkittävästi muutu. Monsuunikautta eletään vielä parisen kuukautta jonka jälkeen tulee "kylmä talvi". Minulle tämä tarkoittaa miellyttäviä lämpötiloja viidestätoista kahteenkymmeneen celsiusasteeseen. Nyt täällä porottaa joka päivä aurinko +30 ja +40 asteen väliltä.

Tavoissaan ja perinteissään Intia on taatusti maailman rikkain maa, sillä 3 287 263 neliökilometrin maahan mahtuu satoja eri kieliä ja tuhansia eri kansoja. On ihailtavaa, miten näkee tuhatvuotisten perinteiden elävän sulassa sovussa nykyteknologian kanssa ja ihmisten olevan selvästi ylpeitä kulttuuriperinteestään. Musiikin ja tanssin osaamista arvostetaan kriketin jälkeen taidoista varmaan eniten ja tanssi onkin sekä yleistä hupia, että kovaa bisnestä.

Intia on myös vastakohtien maa ja jatkuvasti näkee vierekkäin hulppeita ostoskeskuksia ja slummialueita. Ihmiset kuitenkin vaikuttavat yleensä varsin onnellisilta siitä, mitä heillä on. Perhe on arvoista tärkein ja minäkin asun yhdeksänhenkisessä (plus minä)  "yhdistyneessä" perheessä: isovanhemmat, isä ja setä, heidän vaimonsa ja kolme veljeä. Perheessä on käytännössä kaksi äitiä ja kaksi isää; lapsia hoidetaan yhdessä, eikä sillä niin väliä kuka on kenenkin. Isovanhempia kunnioitetaan yli kaiken ja heidän pyyntönsä täytetään.

Yritin väkisin tiivistää tekstiäni niin paljon kuin suinkin mahdollista, että se näyttäisi YFU:n blogissa kivalta, mutta hankalaa se oli. Niin paljon olen jo kuukauden aikana nähnyt.

Lisätietoja Intiasta saa internetin ihmemaailmasta tai vaikkapa läheisestä kirjastosta. Lisätietoa Timosta Intiassa saa blogistani mrtimmo.blogspot.fi

Mittasuhteet hukassa

Eve Käsnänen, USA
Young Ambassador -stipendiaatti

Kaikki on suhteellista. Kun matkustaa Amerikkaan, on aika kaivaa laskin esille, sillä muuten ei tiedä mistään perusasioista mitään. Kengän koko muuttuu 37:stä 6,5:een ja pituus vaihtuu senttimetreistä jalkoihin ja tuumiin. Lämpötilat pyörivät 90 asteessa ja matkat ovat maileja. Painokin kaksinkertaistuu matkan aikana tai ainakin siltä voi tuntua, kun mittayksikkönä ei olekaan tutut ja turvalliset kilogrammat. Suomalaiselle tekee tiukkaa pysyä mukana näissä aivan epäjärjestelmällisiltä tuntuvissa mitoissa.

Alkureissusta yritti aina muuttaa kaiken takaisin omiin mittayksiköihin, mutta ajan kuluessa se on alkanut tuntua täysin turhalta. Ensimmäisellä viikolla itse kukin varmasti mietti, miten paljon mikäkin mitta oli. Mitat ovat kuitenkin vain mittoja, eikä niitä desimaaleja ole niin tärkeää tietää. Riittää kun ajattelee, että 80 Fahrenheittia on lämmin, 14 000 feet on korkea ja kengänkoot selviää kokeilemalla. Jos puhelimessa on toiminto, jonka avulla voi muuttaa mittayksiköt toisiin, niin siitä toki on apua.

Suurin ongelma yksikkömuunnoksissa on kuitenkin raha! Menetpä minne tahansa euroalueen ulkopuolelle, täytyy valuuttaa verrata euroon. Heti kun sai dollareita käsiinsä, alkoi tuntua että se on vain leikkirahaa ja sitä voi käyttää miten haluaa. Onneksi suhde euroon menee niin päin, että dollari on vähemmän kuin euro, ei pala rahaa ihan niin helposti.

Erilaisuutta rahankäyttöön tuovat myös verot. Suomessa tavaroiden hintaan on jo etukäteen laskettu verot, mutta täällä ne lisätään vasta kassalla. Yhtä tuotetta ostaessa Suomessa olen ainakin itse tottunut kaivamaan tasarahan esille, jotta maksaminen olisi helpompaa. Se ei olekaan ihan niin helppoa tehdä täällä. Ikinä ei voi tarkalleen tietää, kuinka paljon jokin maksaa ennen kuin lätkäisee tuotteet kassalle. Hinnan muutos yhtä tuotetta ostaessa ei ole kovin suuri, mutta jos on vaikkapa ruokaostoksilla isäntäperheen kanssa, huomaa kuinka yllättäen kuitissa on parikymmentä dollaria enemmän kuin odotti.

Onneksi voi kuitenkin lohduttautua ajatuksella, ettei täällä ole yhtä kallista kuin Suomessa. Ja onhan se hienompaa sanoa, että on käynyt 14 000 jalan kuin 4 kilometrin korkeudessa. 14 000 jalkaa kuulostaa niin paljon korkeammalta!