Orientaatiossa sanottiin, että maahan sopeutuessa ei tule etsiä eroavaisuuksia vaan yhteneväisyyksiä. Näinpä yhtenä päivänä avasin vihkoni ja kirjoitin uudelle sivulle "yhteneväisyyksiä:". Hetken aikaa tuijotin tyhjää sivua ja nauroin hiukan ääneen. Myöhemmin löysin sivulle hyttyset, mutta senkin voisi kyseenalaistaa. Nekin ovat nimittäin pienempiä ja pirullisen hiljaisia.
Ovatpa ihmisetkin täällä pienempiä, mutteivät todellakaan hiljaisia. Kai 1,2 miljardin asukkaan maassa täytyy jotenkin pitää äänensä kuuluvissa ja näin ollen intialaisten keskustelut vaikuttavat suomalaisen korviin usein rajulta riitelyltä. Kun tähän lisää vielä matala kynnys läiskiä toisia selkään näyttää tilanne usein fyysiseltä kahakalta. Äänekkyyden käydessä välillä hermoille osaa kuitenkin arvostaa ihmisten loputonta ystävällisyyttä. Tuntemattomat ovat iästä ja sukupuolesta riippuen joko ystäviä, setiä, tätejä, veljiä tai siskoja ja heille puhutaan kuin vanhoille tutuille. Varsinkin ulkomaalainen on täällä ihmisten ympäröimä ja ensimmäiset kouluviikot kuluivat julkisuuden kiroissa loputtomiin kysymyksiin vastaillessa ja nimikirjoituksia jaellessa.
Intia on kokemus kaikille aisteille. Kaduilla nenään tulvii loputtomasti tuoksuja aina katkerasta mädästä katukauppiaiden makeisiin tuoksuihin. Kaduilla kävellessä ei voi pitää kuulokkeita korvissa kun kaikki keskittyminen tulee suunnata jokaisesta kuviteltavissa olevista nurkista sinkoileviin autoihin, skoottereihin, rikshoin, moottoripyöriin, hevoskärryihin, traktoreihin, lehmiin, apinoihin, hevosiin, sikoihin, vuohiin... Liikennesääntöjä kyllä on olemassa, mutta ketään ei vaan jaksa kiinnostaa moiset turhuudet.
Puhumattakaan intialaisesta ruoasta. Vaikka koko iän lihaa paljon syöneenä on sitä välillä hiukan ikävä, on ruoka varsin hyvää. Intialaiset eivät keittiössään mausteita säästele, mikä minulle sopii.
Suomessa eletään kai alkavaa syksyä, mutta täällä säätilat eivät yhtä merkittävästi muutu. Monsuunikautta eletään vielä parisen kuukautta jonka jälkeen tulee "kylmä talvi". Minulle tämä tarkoittaa miellyttäviä lämpötiloja viidestätoista kahteenkymmeneen celsiusasteeseen. Nyt täällä porottaa joka päivä aurinko +30 ja +40 asteen väliltä.
Tavoissaan ja perinteissään Intia on taatusti maailman rikkain maa, sillä 3 287 263 neliökilometrin maahan mahtuu satoja eri kieliä ja tuhansia eri kansoja. On ihailtavaa, miten näkee tuhatvuotisten perinteiden elävän sulassa sovussa nykyteknologian kanssa ja ihmisten olevan selvästi ylpeitä kulttuuriperinteestään. Musiikin ja tanssin osaamista arvostetaan kriketin jälkeen taidoista varmaan eniten ja tanssi onkin sekä yleistä hupia, että kovaa bisnestä.
Intia on myös vastakohtien maa ja jatkuvasti näkee vierekkäin hulppeita ostoskeskuksia ja slummialueita. Ihmiset kuitenkin vaikuttavat yleensä varsin onnellisilta siitä, mitä heillä on. Perhe on arvoista tärkein ja minäkin asun yhdeksänhenkisessä (plus minä) "yhdistyneessä" perheessä: isovanhemmat, isä ja setä, heidän vaimonsa ja kolme veljeä. Perheessä on käytännössä kaksi äitiä ja kaksi isää; lapsia hoidetaan yhdessä, eikä sillä niin väliä kuka on kenenkin. Isovanhempia kunnioitetaan yli kaiken ja heidän pyyntönsä täytetään.
Yritin väkisin tiivistää tekstiäni niin paljon kuin suinkin mahdollista, että se näyttäisi YFU:n blogissa kivalta, mutta hankalaa se oli. Niin paljon olen jo kuukauden aikana nähnyt.
Lisätietoja Intiasta saa internetin ihmemaailmasta tai vaikkapa läheisestä kirjastosta. Lisätietoa Timosta Intiassa saa blogistani mrtimmo.blogspot.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti