Joulun odottelua Etelä-Meksikossa

Mitä suomalaisille tulee mieleen sanasta Meksiko? Tacot, tequila ja sombrerot?
 
Moni varmaan ajattelee huumesotaa käyvää maata, joka on täynnä korruptiota. Mutta minun tuntemani Meksiko on täysin erilainen: ihanan leppoisa ja lämminhenkinen maa. Taistelu huumekartelleja vastaan on ikävä tosiasia, mutta sitä käydään vain harvassa paikassa.

Olen vaihto-oppilaana Etelä-Meksikossa Oaxacan osavaltiossa, Lagunasin pikkukaupungissa. Täällä on turvallista ja rauhallista, ja vaihtovuoteni on sujunut aivan mahtavasti. Päivät kuluvat rattoisasti hyvässä seurassa, maukkaasta ruoasta nauttien. Rakastan tätä maata ja kaikkea, mitä elämä täällä tuo tullessaan.
Nyt alkaa olla joulua ilmassa. Ihmiset ostavat joulukoristeita ja suunnittelevat lomaa. En tiedä, mitä odottaa meksikolaisesta joulusta, mutta hauskaa on varmasti tiedossa!

Etelä-Meksikossa ei tarvitse palella, sillä päivälämpötila ei talvellakaan laske 15 asteen alapuolelle. Maan pohjoisosissa astelukemat voivat pudota nollaan ja paikoin jopa sen alle. Olen ehtinyt tottua 25–30 asteen lämpötiloihin. Vaikka 15 astetta on suomalainen shortsikeli, niin se tuntuu minusta nyt kylmältä. Laitan viileinä aamuina ja iltoina entistä enemmän vaatetta päälle.

Meksikossa kaikki on hurmaavaa: ihmiset, ruoka ja kulttuuri. Olen oppinut vajaan 4 kuukauden aikana niin paljon, että sitä on vaikea uskoa. Vaihto-oppilasvuotta on vielä paljon jäljellä, mutta tiedän, että aika tulee kulumaan nopeasti. Suosittelen Meksikon-vaihtoa koko sydämestäni. Tulkaa tänne tacojen ja sombreroiden maahan ja nähkää omin silmin, kuinka ihanaa täällä on!

Terveisin Etelä-Meksikosta,

Miika Alhopuro, YFU:n vaihto-oppilas 2011-2012


Värikäs piñata täytetään karkeilla ja leluilla. Sen hajottaminen osana leikkiä on meksikolaislapsille joulun kohokohta. Kuva: (cc) yakinodi

TET - harjoittelu YFU:n toimistolla

Moi! 

Me ollaan Kati ja Miia ja ollaan oltu nyt viikko työharjoittelussa täällä YFU:n toimistolla Helsingissä. Me ollaan 9. luokalla ja asutaan Kangasalla. Se on siellä Tampereen vieressä..

Tässä hieman meidän kokemuksia tältä ajalta…

Miksi YFU ?

No tota… Me saatiin tietää YFU:sta sillain että me luettiin muutamien vaihtareiden blogeja ja sitten ollaan kyselty että mitä kautta he lähtivät maailmalle. Tutustuttiin sitten vähä YFU:n nettisivuihin ja me ollaan myös kiinnostuneita erilaisista kulttuureista ja ihmisistä ja ajateltiin että saisimme vähän enemmän tietoa tällaisesta työstä. Ja jotenki YFU vaan tuntuu parhaimmalta.

Maanantai

          Jännitettiin vähän että miten osataan toimistolle, joten lähdettiin jonkun verran aikaisemmin kuin olisi ollut tarpeen. Löydettiin toimistolle kuitenkin melko helposti. Toimisto oli 4. kerroksessa ja kiivettiin ylös rappusia hieman jännittäen. Ihmiset YFU:lla olivat kuitenkin tosi mukavia ja nuoria, sekä kommunikointi oli helppoa ja ilmapiiri oli rento. Tunsimme itsemme tervetulleiksi.
         Ensiksi tutustuimme viikon työlistaan sekä toimiston henkilöihin. Joimme kahvia ja jutustelimme. Siivosimme kopiohuonetta koko päivän, mutta kyllä siitä siistikin loppujenlopuksi tuli. Se oli yllättävän mukavaa. Saimme lounassetelit Merjalta ja ruokatunnilla kävimme syömässä kiinalaisessa saaden siis myös hieman kulttuurivaihtoakin. Sen jälkeen palasimme toimistolle hieman märkinä, koska ulkona satoi ja tuuli. Jatkoimme siivousta jonka jälkeen joimme taas kahvia ja jutustelimme. Ennen lähtöä haimme vielä kellarista YFU:n historiasta kertovia tauluja Hannan kanssa.
         Lähdimme kotiin noin puoli neljän aikaan. Ensimmäinen päivä oli ollut tosi mukava ja meni odotettua paremmin ja nopeammin.

Tiistai

        Tiistaina olimme hieman väsyneitä, koska jouduimme heräämään vielä hieman aikaisemmin sillä Hanna oli soittanut meille edellisenä päivänä että voisimme tulla jo puoli yhdeksäksi.  Tulimme toimistolle ja kannoimme taulut ja kirjalaatikot alakertaan ja siitä taksiin, jolla menimme Kansallisarkistolle. Kansallisarkistolla odotimme että taulut saatiin laitettua paikoilleen seuraavan päivän historiateoksen tilaisuutta varten. Oli hieman turhauttavaa vain istua, vaikka voisi luulla että olisimme iloisia kun ei tarvitsisi tehdä mitään ...
       Palattuamme toimistolle odotimme hetken aikaa, kun muut palaveerasivat viikon asioista ja sitten menimmekin jo syömään. Takaisin tultuamme veimme kirjalaatikoita Elinan autoon ja sen jälkeen kävimme Kampin Iittalassa shoppailemassa tuikkuastioita. Heidän paketoidessa kävimme hakemassa jäätelöt Spice Ice:sta. Palasimme toimistolle pakettien kera. Pian keitimmekin jo kello 14 kahveja. Jutustelimme muutaman ihmisen kanssa ja tutustuimme heihin hieman paremmin.
      Paikansimme tietokoneella sitten lähikouluja, joissa menisimme käymään keskiviikkoaamuna. Tulostimme varmuudenvuoksi kartan ja suunnittelimme reittimme.
      Ennen lähtöämme teimme kaikille uudet nimilaput ja haimme kellarista mainosvihkosia. Olimme hieman yliaikaa, mutta se ei haitannut, sillä tykkäsimme olla toimistolla.

Keskiviikko

        Nukuimme hieman pidempään, lähtien sitten bussipysäkille kohti erilaisia lukioita, joille veimme YFU:n julisteita. Joitakin lukioita ei ollut niin helppo löytää, joten siinä meni hieman aikaa. Suurin osa kuitenkin löytyi  suhteellisen helposti.  Tavallaan oli hieman jännittävää käydä eri lukioissa laittamassa julisteita, kun kaikki katselivat, mutta onneksi (ainakin omasta mielestämme) suoriuduimme ihan hyvin. Kiertelimme kouluilla noin puoleenpäivään, käyden välillä syömässä, jonka jälkeen tulimme toimistolle. Muut tulivat hieman meitä ennen Kansallisarkistolta, missä julkistamistilaisuus oli siis ollut.
        Rupesimme pakkaamaan tilattuja historiateoksia. Välissä siirsimme yhden kaapin. Postittaessamme kirjoja juttelimme keskenämme kaikkea kivaa, mm. kaikkea vaihto-oppilasjuttuja. Haimme ennen kahvittelua Elinan autosta Kansallisarkistolta jääneet tavarat takaisin. Keitimme kahvit (ja teet), söimme pullaa ja keskustelimme sivistyneesti, jatkaen sitten työntekoa.  Lähdimme kotiin taas hieman myöhemmin. Sanoimme myös heipat Hannalle, koska hän tulisi vasta maanantaina seuraavan kerran toimistolle. Hieman haikeaa …

Torstai

       Tulimme noin puoli kymmeneksi, joten saimme nukkua hieman pidempään. Junassa mietimme, että olisi meidän toisiksi viimeinen päivä ja olimme hieman apeita.
       Toimistolle päästyämme pakkasimme hieman lisää kirjoja ja keitimme välissä aamukahvit ja –teet. Aloimme postittamaan erilaisia esitteitä ja ohjeita, mm. vaihto-oppilaiden vanhemmille. Opimme paljon Suomen postinumeroista. Välissä autoimme Sallaa muuttamaan huoneesta toiseen. Jossain välissä kävimme syömässä.
       Työn teko jatkui Miian frankeeratessa erilaisia kirjeitä ja Katin laitellessa laskunumeroita koneelle ja sitten taas yhteisvoimin postauksella
       Iltapäiväkahvit ja sitten taas kirjeitä kuoriin. Kahvitteluun tottui jo, mitenköhän koulussa sitten, kun ei saa ollenkaan pitää kahvitaukoja ja jutustella ihmisten kanssa  ? Mm …
       Lähdettiin joskus puoli neljän aikoihin toimistolta ja silleen … Salla joutui lähtemään jo aikaisemmin ja sanottiin heipat, kun hänkään ei tulisi perjantaina.

Perjantai

        Tultiin reippaina mutta hieman surullisina toimistolle, koska on vika päivä. Ei meitä huvittaisi mennä takasin kouluun, sillä TET-viikko on ollu ihan mahtava. 
        Keitettiin tuttuun tapaan kahvit ja postiteltiin hieman vielä kirjeitä. Frankeeraus oli hauskaa ja se kone oli pelottava, mutta ihan hyvin se onnistui.
        Sitten ollaan kirjoteltu nyt tätä blogikirjausta. On oikeesti tosi tyhmää lähtee … Ei halua ajatella että ei muka ’koskaan, ikinä’ tulisi enää tänne tai näkisi näitä ihmisiä … Pelottavaa. Mutta ihan hyvä mieli on jääny ja silleen. Harmi että osaa ei nähty enää tänään. Saatiin me myös TET – todistukset, YFU:n laukut ja sellaiset hienot leffaliput ! Loppukahvittelut oli upeet ja nyt sitten uudet YFU – hupparit päällä kohti uusia seikkailuja ! :D

Kiitetään tosi paljon YFU:n henkilökuntaa että saatiin tulla tänne. Oli aivan mahtavaa ja saatiin paljon kokemuksia ja ihania muistoja !  

Kiitokset erityisesti:

-          Elina (”siistii!!”, se jonka kanssa aina hauskaa, teräsnainen)

-          Salla (hyvä keskustelija, se joka juo aina teetä, muutti huoneesta toiseen)

-          Tia (meistä vastuusta, laittaa sokeria kahviin, paikan älykkö)

-          Annina (mielenkiintoinen, kulmahuoneihminen, cool)

-          Anu (sympaattinen, hauska, olemme kateellisia hänelle )

-          Merja (antaa lounarit, päästää meidät sisään, on edelleen nuori !)

-          Hanna (malli, tauluvastaava, systemaattinen)

~ Kati & Miia

Vaihtovuosi Kalliovuorten juurella

Istuin lentokoneessa ja näin suuret kalliovuoret pyöreähköstä ikkunasta. Jännitti, sydäntä hakkasi ja kädet hikosivat. En voinut uskoa, että olen vihdonkin siellä, mistä olin haaveillut koko nuoruuteni. Kuitenkin samalla mietin mihin olin oikein ryhtynyt ja kestäisinkö tuon kaiken.. Olin juuri edellisenä päivänä täyttänyt 17 (joka oli samalla viimeinen päiväni Suomessa...) ja aloittamassa vaihto-oppilasvuoteni värikkäässä Coloradossa. Matkasin kohta tuntematonta – en tiennyt keitä tulisin tapaamaan, mitä tulisin tekemään ja millainen host-perheeni olisi, ihmiset, joiden kanssa asuisin. Olin menossa vieraaseen maahan vuodeksi aivan yksin, ilman tukiverkkoani eli perhettäni ja ystäviäni.

                       

Vaihto-oppilasvuosi on jotakin mitä ei rahalla voi mitata. Itsenäistyin ja kasvoin henkisesti tuon vuoden aikana paljon ja sain mielettömiä kokemuksia. Kävin seitsemässä eri osavaltiossa tuon vuoden aikana, kaksi kertaa Washington DC:ssä ja kävin myös Gallaudetissa, joka on maailman ainoa yliopisto kuuroille. Englantini parantui aivan huomaamattani ja opin amerikkalaista viittomakieltä.  Pelasin koulun lentopallon ja koriksen joukkueessa sekä olin tietokilpailujoukkueemme jäsen. Edustin kouluamme Academic Bowlissa joka suomeksi tarkoittaa  tietokilpailua. Olimme seitsemänsiä 79 joukkueesta. Puhuin small talkia, opin jenkkihymyn, kävin amerikkalaisjalkapallopeleissä sekä NHL että NBA peleissä. Osallistuin Homecomingiin ja Promiin, jotka ovat tanssiaisia.

Kävin kuurojen koulua, jonka nimi on Colorado School for the Deaf and the Blind, eli lyhennettynä CSDB. Siellä oli sekä kuuroja että sokeita oppilaita esikoulusta lukioon asti. Kouluni kampus oli todella iso ja rakennukset tosi vanhoja. Ensin ajattelin, että koulurakennukseni oli  linnan tyylinen. Lukiossa oli hädin tuskin 40 oppilasta, joka on aika vähän verrattuna muihin amerikkalaisiin kuurojen lukioihin.

American Sign Language eli ASL ja englanti olivat kommunikointikielet koulussani. Osasin vuoden alussa englantia ihan kohtalaisesti, mutta en osanut ASL:ää. Ekat viikot menivät kuin jossain humussa ja nukahdin aina heti sänkyyn päästyäni. Olin koko ajan väsynyt, sillä oli vaikeaa ymmärtää muita. Alussa ymmärsin todella vähän, mitä ihmiset puhuivat minulle eivätkä he ymmärtäneet kansainvälistä viittomakieltä. Mutta kyllä sitä kieltä ihan huomaamattaan oppii, kunhan on itse aktiivinen ja haluaa oppia. Sanoisin, että minkä tahansa kielen voi oppia, jos on siihen tahdonvoimaa.

Amerikkalainen koulujärjestelmä eroaa suomalaisesta aika paljon. Siellä on paljon enemmän valinnanvaraa kursseista – toisin kuin Suomessa. Kaikki urheilujoukkueet ovat koulussa ja opiskelu vaikuttaa myös urheiluun ja toisinpäin. Kokeissa oli monivalintatehtäviä ja kirjaa sai joissain aineissa käyttää apuna tai tehdä kavereiden kanssa yhdessä. Tuntien välissä oli vain 5 minuuttia aikaa vaihtaa luokkaa, jolloin tietysti olin aina alussa myöhässä. Totuin, että vessaan pääsee vain ruokatunnilla.

Koulussa oli todella paljon sääntöjä, mm. pukeutumissäännöt. Kavereiden kanssa hengaillaan oikeastaan vain koulussa. Treenit ja kaikki pelit ovatkin juuri sosiaalistumista varten. En oikeastaan tavannut paljoakaan kavereitani koulun ulkopuolella. Koulussa joskus minusta tuntui että minua kohdeltiin kuin 7-vuotiasta, vaikka olin oikeasti 17. Me emme saaneet paljoa päättää asioistamme koulussa ja siellä oli todella paljon sääntöjä, joita täytyi noudattaa. En osannut arvostaa itsenäisyyttä Suomessa ennenkuin opin millaista on muualla.

Yhdysvalloissa on aika erilainen kulttuuri ja ihmiset ovat todella avuliaita ja iloisia. Kaupassa myyjä kysyy, kuinka sinulla menee. Lähes kukaan amerikkalainen, jonka tapasin, ei ollut matkustanut Amerikan ulkopuolella. Jotkut eivät olleet edes käyneet Coloradon ulkopuolella. Amerikka on niin iso valtio, että maassa itsessään riittää todella paljon nähtävää. Jokainen osavaltio on kuin oma maansa ja esimerkiksi joka osavaltiossa ihmisillä on erilaiset aksentit.
Loppuaikana en olisi halunnut lähteä takaisin Suomeen. Viihdyin siellä missä olin. Olin rakentanut sinne uuden elämän ja sieltä piti sitten lähteä pois. Mutta kuitenkin minulla on myös elämä Suomessa, joten olihan Suomeenkin kiva palata, sillä kaipasin kaikkia kavereitani ja perhettäni. Kuitenkin liian pian Suomeen paluu häämötti, aina päivän lähempänä kun heräsin omasta jenkkivuoteestani. Kuitenkin tiesin että palaisin vielä joskus Amerikkaan. Kuten paras kaverini sanoi kun näimme viimeistä kertaa: ”This is not a goodbye, it´s just a byebye.” (= tämä ei ole hyvästi, se on vain näkemiin.) Minulla onkin suunnitelmana lähteä sinne käymään vuoden sisällä.

Suomeen paluu oli aika outoa, mutta samalla ihanaa. Lentokentällä oli perheeni ja joitakin ystäviäni minua vastassa ja tuntui kuin että näkisin harhoja. Kun heräsin aamulla omasta Suomen sängystäni, Amerikka tuntui vain joltain ihanalta unelta josta joku oli kiskaissut minut hereille. Tuntui kuin en olisi ollutkaan koskaan poissa ja että mikään ei olisi muuttunut rakkaassa kotimaassani Suomessa. Kuitenkin huomasin, että ainakin yksi suomalainen oli muuttunut. Se olin minä. Olin nimittän mieleltäni puoliksi amerikkalainen ja puoliksi suomalainen.
Kaiken kaikkiaan.. Sain elinikäisiä ystäviä, kokemuksia ja roimasti itsenäisyyttä. Osaan myös arvostaa Suomea sekä kaikkea minulle tärkeää eri tavalla. Suosittelen kaikille lämpimästi vaihtarivuotta tai vaikkapa kesävaihtoa ulkomaille.

Espoolainen Veera vietti lukuvuoden 2010-11 Coloradossa.