Kia Ora Uudesta-Seelannista

Klaara, Uusi-Seelanti

Terveisiä täältä maailma toiselta puolen. Kesää kohti hurjasti mennään ja kouluakin on enää muutama viikko jälellä ennen kuin alkaa kesäloma. Uusi-Seelanti on just sitä ja enemmän mitä kuvissa näkeekin. Välillä luulee oikeasti että edessä on kuva eikä se ole totta. Koulun lomilla olin South Islandilla kiertämässä AFS vaihtareitten kanssa. Ja maisemat siellä on jotain sanoin kuvailematonta! ! En oikein tiedä että mitä tänne kertoisi kun on ihan liikaa kerrottavaan mutta...

Uusi Seelanti on niin paljon enemmän kuin koskaan voisi kuvitella. Maisemat parempia kuin kuvissa ja  ihmiset vielä parempia! Ainut mistä en tykkää on ruoka. Tai se on hyvää mutta todella rasvasta, siinä on paljon sokeria ja muutenkin epäterveellistä. Kiwit siis uuseelantilaiset on todella mukavia, ihmiset on rentoja ja se mikä on uutta ja outoa näin suomalaiselle mutta ihanaa, että ihmiset kehuu toisia! Tuntemattomat saattaa tulla kadulla kehumaan sun takkia tai kenkiä. Koulussa mufty-päivänä, siis silloin kun ei tarvitse pitää koulupukua, ihmiset saattaa kehua sun mustaa perus toppia! Ja ihmisiin on tosi helppo tutustua. Kavereita saatiin jo ensimmäisenä viikkona koulussa ja ihmiset on todella kiinnostuneita Suomesta ja Suomen kulttuurista. Vaikka se onkin todella hassua että kavereiden vanhemmat tai isovanhemmat on eurooppalaisia, kulttuuri on siis sekoitus kaikkea.

 

Ja vaikka välillä elämä onkin vaikeeta kun ei pysty sitä tuttua ja turvallista suomea puhua tai tuntee itsensä yksinäiseks. Silti mä vaan rakastan mun elämää Uudessa-Seelannissa, rakastan sitä että pystyin alottamaan uuden elämän kun kukaan tuntenut mua, rakastan uusseelantilaisia, rakastan näitä hienoja maisemia niitä suuria vuoria tai niitä matalia kukkuloita enkä vaihtais yhtään päivää pois minkä oon saanut viettää täällä. Enään olisi alle 4 kuukautta jäljellä ennen kuin lähden Australiaan muutamaks kuukaudeksi.

Olen suomalainen

Sanni, Belgia

Olen ymmärtänyt, että on turha huolehtia koko ajan siitä miltä näyttää, miten käyttäytyy, miten puhuu ranskaa, koska loppujenlopuksi minut tullaan aina tämän vuoden aikana esittelemään "suomalaisena". Minulla on täten kaikki oikeus olla erilainen kuin muut eikä tarkoitus olekaan, että sulautuisin vain massan sekaan. Erilaisuushan on vain hyvä juttu ja oma kulttuurinen identiteetti on vielä tärkeämpi. Loppujen lopuksi, suomalaisuuteni on enemmänkin etu ja sellainen juttu joka asettaa minut erilleen muista hyvällä tavalla ja täten sitä pitäisi vaalia.

On ihana kun voin sanoa kaverille "hyvää syntymäpäivää" toisin kuin se perus "bon anniversaire" mitä kaikki heittävät. On kiva kun törmään ihmisiin käytävillä ja he sanovat minulle "moi" eikä "salut" niinkuin kaikille muille. On mahtavaa, että voin shokeerata ihmisiä sillä kylmyyden ja lumen määrällä jota Suomessa kestän, tai sillä, että keskiyön aurinko ja polaariyö ovat olemassa maassani. On mahtavaa kuunnella belgialaisten yrittävän lukea muistiinpanoja mitä olen ottanut suomeksi ja nauravan yhdessä sen erikoisuudelle.

Kun matkustat, olet juuri se kuka olet. Kukaan ei tiedä sinusta mitään, he eivät ole kuulleet juoruja sinusta, he eivät tunne menneisyyttäsi ja täten eivät voi arvostella sinua sen takia. He tekevät päätelmänsä sen mukaan mitä sinä olet, mitä annat muiden ymmärtää sinusta silloin kun aloitat puhtaalta pöydältä. Voit kirjoittaa tarinasi juuri sellaisena kuin haluat sen kirjoittaa: omana itsenäsi. Täten se auttaa sinua myös löytämään sen oman itsesi ja ymmärtämään yhä enemmän siitä, kuka oikein olet.

Samalla kun opin toisesta kulttuurista, opin myös paljon omastani. Ennen tänne tuloa uskoin jo olevani Suomi-fani, mutta nyt se on tuntunut jo moninkertaistuvan. Suomalaisuuteni on niin suuri osa minua, mutta minun piti tulla Belgiaan asti nähdäkseni kokonaisuuden. Ihan kuin kamerassani olisi ollut koko ajan zoomi suurimmillaan, mutta nyt Belgiassa, ymmärsin loitontaa kuvaa. Matkailu avartaa.

Kaksi kuukautta takana

Emilia, Saksa

Heippa! Elikkäs huomenna täällä Saksassa ollaan oltu kaksi kokonaista kuukautta, enään alle yhdeksän jäljellä. Pelottaa hieman, miten tämä aika oikeesti meneekään näin nopeasti? Sitä aikaa on jotenkin oppinut arvostamaan täällä, sillä tajuaa, ettei mulla oikeasti olekkaan niin paljon aikaa elämässä. Tämän vuoden jälkeen tuun varmasti tekemään paljon enemmän vapaa-ajallani, enkä vaan makaa sohvassa kattomassa telkkaria. Tuntuu et oon vaan ollut täällä kaksi kuukautta, vaikka oon tehnyt aika paljon. Aika vaan loppuu kesken jotenkin.

En ole vieläkään hankkinut saksalaista korttia puhelimeeni. Mulla on siis vieläkin suomalainen. En käytä nettiä/tekstareita/soittoja missään, paitsi kotona. Ei mulla ole edes tarvetta käytä tunneilla facebookissa, eikä siellä muutenkaan ikinä mitään tapahdu. Se oli vaan jotain mitä Suomessa tein kun oli tylsää.
Kaikki menee paljon paremmin nyt koulussa kun pääsin mun uuteen luokkaan. Siellä kaikki on suunnilleen mun ikäsiä. Oon saanut kavereita, en vaan niitä moi kavereita vaan myös sellaisia, kenenkaan voin tehdä asioita yhdessä vapaa-ajallakin.

Tän viikon aikana ehdin olla keskiviikkona Moniquen 18v synttäribileissä. (mun hostsisko) ja oli kyllä hauskaa, vaikken tuntenut oikeen ketään, loppujen lopuksi tuli kyllä tanssittua ja semmosta. Eilen oli vapaapäivä ja kaikki oli kiinni koko Saksassa. Oli se päivä kun Itä- ja Länsi-Saksasta tuli pelkkä Saksa, tai miten sen nyt selittäis. Tänäänkin vapaapäivä koska "on turhaa mennä päiväksi kouluun". Maanantaina alkaa parin viikon intensiivi enkus, matikas ja saksas. Viikkoon mahtuu myös projektipäivä, urheilupäivä yms. Siellä on siis kaikki "uudet" oppilaat ja ne "vanhat" tekevät työharjoittelua. Sitten alkaakin kahden viikon syysloma marraskuuhun asti! Siinä välissä on myös YFU-tapaaminen!