Panikointia

''Tuliaiset, pakkaaminen. Uudet perheenjäsenet, kaverit, koulu, ympäristö, paikkakunta, kulttuuri ja tavat..'' Näitä oon yrittäny pohdiskella tässä muutaman viikon verran, mutta ei siltikään ajatus kulje. Vuosi Saksassa? Ilman perhettä, sukulaisia, kavereita? Ilman tuttuja tuoksuja ja makuja ja ylipäätään Suomea? Jaa, turha jankutttaa, kun ei mee jakelun niin ei mee. Alan varmaan luultavimmin pillittää ja panikoida vasta lentokoneessa.. :D Mutta toiselta kantilta ajatellen, miks ihmeessä panikoida ollenkaan? Sinne vaan renosti ja pidetään lippu korkeella, että Suomipaita pälle ja menoks. :) Kun ainahan sieltä pois pääsee, jos pakottava tarve tulee? Ja sitä tuskin tulee. Miun ainoo tavote on pysyä siellä koko vuosi, uutta oppien ja niin hyvät, kun huonot päivät kohdaten. Ja takasin en tule ennen sovittua päivämäärää. Tällä mielellä on hyvä jatkaa. :)

Eli tuliaiset. Ajattelin viedä perinteisen tuohikorin, johon kerään kaikkea perus suomalaista, esim: kahvia, suklaata, salmiakkia, villasukat, marimekkoa, muumimukin, juustohöylän, kotikaupungistani kertovan kirjasen... Mitään suomalaisia desing-tuotteita en meinannut viedä, sillä miten he tietäisivät suomalaisesta muotoilusta, jos mekään emme ole niinkään kuulleet saksalaisesta? :D Host- äitini pyysi minua ottamaan mukaan pari perus suomalaista reseptiä. Millekköhän kielelle ne pitäisi vääntää, kun joku suomenkielinen keittokirja tuskin kamalasti ilahduttaa.. :DD

Sitten omat tavarat. Oon alkanu jo erottelemaan Saksaan lähteviä vaatteita Suomeen jäävistä vaatteista. Valkkasin niistä ne n. 20kg, kunnes muistin kengät ja talvivaatteet ja.. :D oivoi.

Jonkunverran oon kuitenki saanut tätä tilannetta käsiteltyä henkisestikin. Esimerkiks tänään olin pikkusiskojeni kanssa uimassa, ja tuli semmonen tunne, että nyt pitää nauttia näistä hetkistä. Samoin tietysti myös muidenkin läheisteni kohdalla. Marsuistakin alkaa tulla kova huolenaihe, että miten ne nyt pärjää täällä ilman henkilöä, joka on huolehtinut nistä viimeiset viisi vuotta. Oonkin antanu nyt siskojeni paijailla ja hoidella niitä mahdollisimman paljon, että tottuisivat hoitamaan niitä. (: Mietin myös kaikenmaailman juhlia. Esim. synttärit? En oo mukana viettämässä kenenkää läheisten synttäreitä. Ajattelinkin jo rueta väsäämään kummitytölleni synttärilahjaa, kun en ole paikalla hänen 1v- syntymäpäivillä. Surullista, mutta onneksi on noita synttäreitä vielä hällä jäljellä.. :D Ja voishan sieltä saksastakin löytyä jotain kivaa lähetettävää. :)

Yhtenä päivänä sain muuten Saksalaisia asiakkaita! (työskentelen jäätelökioskilla..) Kuulin ensin kun vanhempi pariskunta alkoi keskustelemaan jäätelöistä saksaksi, ja miettivät millaisen annoksen haluaisivat. Nainen alkoi pohdiskelemaan jumboannoksen ottamista, ja tokaisin siihen saksaksi, ettei meillä valitettavasti ole saatavilla jumbovohveleita. Molemmat olivat suu auki, tekivät tilauksen saksaksi ja kun aloin kyhäilemään annoksia, he alkoivat ihan innoissaan selittämään, miten ihanaa oli törmätä saksaa puhuvaan myyjään. Siinä sitten juteltiin jonkun aikaa, mm. mistä he olivat kotoisin, kuinka monta vuotta olen opiskellu saksaa ja sen sellasta. Kun he lähtivät, olin ihan innoissani, kun tajusin, että olin pystynyt kommunikoimaan saksalaisten kanssa! Eli saksani ei ole ihan niin tönkköä, etteikö siitä mitään selvää saisi. Osaan siis siellä ainakin jäätelöä myydä, jos ei mikään muu tunnu onnistuvan! :D .. parin päivän päästä tulikin ruotsalaisia asiakkaita, enkä muistanut aluksi edes kiitosta, siitä en ollut kovinkaan ylpeä.. :D great!

Mutta tällaisissa tunnelmissa jatketaan, ja lisää on luvassa!

Bis bald!

Savonlinnalainen Anni lähti Berliiniin vaihto-oppilaaksi elokuussa 2010. Hänen blogiinsa voi tutustua oheisesta linkkilistasta.