Kun lauantaina 21.päivä elokuuta seisoin Helsinki-Vantaan lentokentällä 'I love YFU Finland' -paita päälläni olo oli kuin huvipuiston laitteessa, turvakaaret ovat juuri laskeutuneet ja laite lähtövalmiina. Silloin sitä miettii, mihin taas on itsensä laittanut. Kun ensimmäinen vatsanpohjaa kutkuttava alamäki on ohi, loppu onkin päätähuimaavan hauskaa.
Muistan, miten käteni tärisivät kun ensimmäistä kertaa tapasin perheeni. Olin hermostunut, enkä oikein tiennyt mitä puhua, kolmen vuoden saksan lukemisen jälkeen tuntui ettei mitään ollut jäänyt päähän.
Nyt kaksi viikkoa myöhemmin, käteni eivät enää tärise. Olen kotitunut vihreiden vuorten keskelle ja perheeni on vienyt minua jos jonkun näköisiin kissanristiäisiin. Olen nähnyt ja kokenut näiden kahden viikon aikana mm. U2 konsertin, sukujuhlat ja Itävallan isoimman vesipuiston. Aktiiviteettejä on riittänyt, mutta päivä, joka saa hymyn huulille, tapahtui kotona sateisena tiistaina, kun koko perhe makoili sohvalla, katsoi telkkaria ja nauroi samoille asioille. Päässä pyöri vain ajatus: "Jesss mä todellakin kuulun tähän perheeseen!"
Vaikka elämä Itävallassa on lähtenyt hyvin käyntiin, kahden viikon aikana en ole välttynyt päivältä, jolloin halusin takaisin Suomeen-ja heti!Tunsin olevani niin yksin maailmalla, saksa ei tuntunut istuvan suuhun ollenkaan ja sukatkin olivat väärän väriset. Seuraavana päivänä aurinko paistoi taas vaihtarivuodelle.Tiedän, ettei tuo ensimmäinen harmaa päivä ollut vuoteni viimeinen. Suhtaudun siihen kuitenkin kevyesti, eihän Suomessakaan kaikki päivät niin ruusuisia ole.
Kouluni Itävallassa alkaa vasta parin viikon päästä, joten olen saanut nauttia pitkästä kesälomasta. Koulun alkua en vielä jännitä, mutta viimeisenä iltana ennen koulun alkua asia on varmasti toisin. Saapumisleirillä meille kerrottiin Itävallan koulusta ja sen tavoista, joten ihan tietämättömänä en ole koulutietäni Itävallassa aloittamassa.
Kira lähti Itävaltaan elokuussa 2010 ja palaa takaisin koti-Suomeen kesä-heinäkuussa 2011.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti