Viimeinen paivani taalla... Itkettaa ja haluan kiljua ja karjua! Miksi!!!!!!
Lahto ei huvita ei ollenkaan. Taalla mina kasvoin, aikuistuin, loysin itseni. Olin onnellinen, iloinen, surullinen, vihainen, Nauroin, lauloin, tanssin, huusin, itkin.... Ja nyt, nyt sitten kaikki tavarani kahdessa laukussa, roskakorissa, ja muistoissani.
Tama vuosi, en voi sanoin kuvailla... Paras kokemus ikina. Paras paatos ikina. Pelottavin ja ihanin vuosi. Yhtenakaan hetkena en katunut paatostani olla vaihtari. Yhtenakaan hetkena en halunnut pakata tavaroitani ja tulla takaisin Suomeen.
Olen nuori, ja elama valilla sattuu, mutta se oli osa kokemusta. Opin itsestani, opin muista, opin vahingoistani.
Minulla on nyt niin monta hyvaa ystavaa, todella todella laheinen sisko ja veli, uudet vanhemmat. Totta kai haluan nahda perhettani Suomessa, mutta ajatus etten ensi vuona paase kokemaan Senior-vuotta ystavieni kanssa on musertava.
Jos saisin valita, tekisin taman uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan... Mitaan en tekisi toisin!
Nyt sitten ensi yona en aio nukkua ollenkaan. Ihan sama vaikka lahto 4 aamulla, ja kauhean pitkat lennot edessa. MIna valvon viimeisen yoni Amerikassa. Itkujuhlat veljeni ja siskoni kanssa.
Kokkaan myos suomalaista ruokaa ja syomme yhdessa perheeni kanssa. Sitten kai katselemme leffoja ja itkemme. Huomenna, ei en halua ajatella. Huomenna lahden...
Kiitos Aidilleni ja Isalleni. Te teitte taman unelmani todeksi! Kiitos kaikille Suomessa ymmartavaisyydesta, kiitos kiitos kiitos.
Mutta nyt en tuhlaa aikaani enempaan kirjoitteluun. Itku silmassa ja mina menen nyt nauttimaan viimeista hetkistani. Kaikki irti eikos ;)
Porilainen Oona vietti lukuvuoden 2010-2011 Coloradossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti