Perheeni on mukava ja karsivallinen. Monesti he toistavat saman lauseen kymmeneenkin kertaan, ennen kuin ymmarran mista on kyse, mutta seuraavalla kerralla ymmarran jo yhdeksannella kerralla, toivottavasti ainakin. Veljeni puhuu hiukan englantia, joten hanelta on hyva varmistaa, jos ei ole taysin selvilla siita, mita tapahtuu. Vaikkei minulla ja siskollani yhteista kielta viela olekaan, tulemme hyvin toimeen keskenamme. Keskustelu onnistuu yksinkertaisin lausein ja elekielen avulla. Kasien huitomisella paasee yllattavan pitkalle ja sita kautta on jo naurettu siskon kanssa monille asioille.
Yhtena paivana veljeni vei minut, siskoni ja serkkuni keraamaan hedelmia puista. Siina samalla maistoin varmaankin viittatoista eri hedelmaa, joista tunsin etukateen vain banaanin ja mandariinin. Olen kulkenut perheeni mukana ties minne – yleensa en edes tieda, minne olemme menossa ennen kuin olemme siella. Tata kautta paadyin mm.seuraamaan juhlaa, joka paattyi huikeaan ilotulitukseen, ulkoilmakonserttiin kuuntelemaan musiikkia ja tanssimaan seka tutustumaan paikalliseen Tsáchila-kulttuuriin.
Suurinpiirtein kaikki on taysin uutta minulle, joten kyselen paljon (ja samat asiat moneen kertaan), mutta hitaasti opin paitsi kielta myos kulttuuria. Tanne on ollut helppo sopeutua, koska perhe otti minut niin hyvin vastaan. Koko ajan joku kiskoo kasivarresta ja hokee ”vamos vamos!”. Spontaanius onkin avainasemassa – ei kannata suunnitella mitaan, vaan fiiliksen mukaan mennaan.
Joka paiva huomaa, miten paljon helpompaa keskustelujen seuraaminen on. Ilmeisesti kieltakin on tullut opittua kaikkien uusien ja ihmeellisten kokemusten lomassa. Lisaksi perheeni on todella kannustava ja opettaa mielellaan espanjaa esimerkiksi osoittamalla esinetta ja sanomalla sen nimen. Yrityksen ja erehdyksen kautta on opittu jo monia sanoja ja lauseita.
Nyt on mentava, silla lahdemme kaymaan ruokakaupassa. Heips!
Helsinkiläinen Anniina viettää kouluvuoden 2011-2012 vaihto-oppilaana Ecuadorissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti