Joulu Sveitsissä

Monika, Sveitsi

Tää on mun eka joulu ilman perhettä. Tätä mää oon pelännyt koko vuoden. Mitä jos koti-ikävä iskee joulun alla? Mitä jos mää haluan keskeyttää vaihtovuoden? Oon aina ajatellut, että juhla-pyhät olisivat ne pahimmat ajat. Mutta kun joulu lähenee, oon aina vaan innostuneempi. Vaikka sairastinkin taas 10 päivää joulukuusta, koti-ikävä ei vaan iske.

Jouluni on astetta erilaisempi, tullaan vierailemaan paljon; huomenna vietetään hostperheen kesken, ylihuomenna mennään hostäidin äidille, torstaina taas Alpeille loma-asunnolle, jonne tulee hostäidin sisarukset ja heidän lapset, perjantaina hostisän vanhemmille ja illalla palataan loma-asunnolle, jossa ollaan ehkä 10 päivää. Huh. Ehkä se on se syy, miksei mulla oo koti-ikävää, koko ajan menoja. Hostperheen kanssa olen niin hyvissä väleissä, nimittäin emme ole riidelleet koskaan. Se taitaa johtua siitä, että oon ollut niiiiiin kiltti ja hostvanhemmatkin kilttejä mua kohtaan, niin ei tule mitään konflikteja. Tosin vaihtoaikani ei ollut niin täydellistä, muutamat asiat vaivaavat mua, mutta niitä hoidetaan sitten joskus.

Joulumarkkinat ovat ihan isoja täällä ja muuten joulukoristeiden kanssa ei nuukailla. Zürichista löytyy ihania joulukoristeita että aamuisin ratikan odotusaikani ei tunnu miltään. Tuijotan vaan koristeita ja tadaa, ratikka tulee.

Itseasiassa en malta odottaa joulua, sillä pääsen laskettelemaan Alpeilla… yhteensä ehkä 2½ viikkoa! Eka perheen kanssa ja sitten YFU-leirillä, mulle tulee olemaan niin mahtavaa leirillä!

Pari neuvoa;

Älä ajattele suomalaisia perhettäsi ja kavereitasi koko ajan. Tapaathan heitä ensi vuonna taas.

Ole positiivinen ja tee koko ajan jotain. Muista toki levätä välillä, ettei burnout tuu. Koko ajan tekeminen vie ajatuksen pois Suomesta.

Ihmiset ovat erilaisia, jotkut ikävöivät helposti ja jotkut (minä) eivät. Joillakin kemiat eivät vaan kohtaa isäntäperheen kanssa ja joilla nopeasti.

Ainiin,
Frohe Weihnachten und ein gutes neues Jahr

Miksi juuri Intiaan?

Timo, Intia

En muista olinko uhrannut vaihtovuodelle yhtään ajatusta, tai tiesinkö edes koko konseptista ennen kuin isoveljistäni nuorempi, joka itse vietti vuoden Ecuadorissa, puhui siitä. Siitä lähtien muistan kuitenkin haudutelleeni ideaa, hylännyt sen useasti ja kaivanut aina uudestaan esille. Lopullisen päätöksen muistan tehneeni ollessani Lapissa patikoidessa ystäväni kanssa. Siellä kohtasimme erään espoolaismiehen, joka kertoi itse miettineensä vaihtoon lähtöä ja katuneensa sitä, ettei koskaan niin tehnyt. "Enemmän sitä tulee katumaan, ettei lähde, kuin sitä, että lähtee." Siihen kiteytyy hyvin miksi lähdin vaihtoon. Lisäksi olen itse niin etuoikeutetussa asemassa, että äitini maksaa koko vaihtovuoden, jolloin tämä tilaisuus tulee todellakin käyttää.

No miksi Intia? Oikeastaan Intia ei ollut ratkaisu, joka oli ylivoimaisesti yli muiden. Sovelsin päätöksessäni eräänlaista eliminaatiojärjestelmää, jossa lähtökohta oli se, mihin en ainakaan lähde. Länsimaat lähtivät heti kättelyssä pois, liian tuttua ja turvallista. Etelä-Amerikka? Veljeni oli Ecuadorissa, itse voisin kokea jotain erilaista. Australiaan taas on miltei mahdotonta päästä vaikka haluaisikin, sillä se on kaikista suosituin kohde, eikä sinne päästetä vuosittain kuin muutama, nekin siten, että joku tulee Suomeen vastavuoroisesti.

Ensin päädyin valitsemaan ykkösvaihtoehdokseni Kiinan, mutta sen ratkaisi se, että olin sinne liian vanha. Suurin osahan vaihtareista lähtee lukion ensimmäisen vuoden jälkeen, eikä toisen kuten minä. Ikärajalla joissain maissa on kai jotain tekemistä koulutusjärjestelmien kanssa.

Lopulta päätin pistää ensimmäiseksi vaihtoehdoksi (joka yleensä aina toteutuu) Intian, sillä se olisi ainakin taatusti erilainen maa Suomeen verrattuna. Kun kerran lähdetään, niin lähdetään kunnolla. Varavalintoina olisi ollut Etelä-Korea, sekä Thaimaa. Ehkä Intiassa houkutteli myös sen massiiviseen väestöön mahtuvat erilaiset kulttuuriperinnöt. Lisäksi tuntui siltä, että pitäisi tietää jotain maasta, jossa joka seitsemäs maapallomme asukas elää.

Satun myös olemaan ensimmäinen vaihto-oppilas joka YFU:n kautta lähtee Suomesta Intiaan. Siinä mielessä minulla lienee jonkinlainen vastuu. En kuitenkaan anna sen millään tapaa häiritä asioita joita tänne kirjoitan, enkä lähde sensuroimaan kokemuksiani. Mikäli joku mahdollisesti tuleva vaihtari nyt kuitenkin lukee blogiani, voin sanoa, ettei Intia todellakaan ole huono vaihtoehto. Se on taatusti huomattavasti rankempi kuin moni muu vaihtoehto ja vaatii tietynlaista turnajaiskestävyyttä. Myös "kulttuurishokki", minkä käsitteen jokaikinen vaihtari tuntee liiankin hyvin, on Intiassa taatusti keskimääräistä pidempi. Itselläni meni reilut pari kuukautta hyvin kurjissa merkeissä ja olo kävi välillä aivan sietämättömäksi. Nyt elän kuitenkin sitä ihanaa aikaa, jolloin kaikki on asettautunut paikoilleen.

Todellisen sopeutumisen huomannee siinä, ettei enää ainoastaan siedä erilaisia asioita ja tapoja, vaan on oikeasti oppinut nauttimaan niistä. Myöskään ärsyttäviä sattumuksia ja inhoja tapauksia ei enää yhdistä vain yleiseen kurjuuteen kohdemaata syyttäen ja ala voivottelemaan "Miksi lähdinkään tänne?", vaan ne kärsitään aivan samoin tavoin kuin kotimaassaankin tekisi. Uskon jäljellä olevien viiden kuukauden menevän pääasiallisesti oikein rattoisissa merkeissä, kunnes koittaa se hetki kun jokaisen vaihtarin tavoin ihmettelen miten nopeasti vuosi kuluikaan.

Terveisiä Berliinistä!

Oona, Saksa

Neljä pitkää, mutta samalla niin lyhyttä kuukautta on jo takanani. Aika juoksee niin nopeasti: ei voi olla mahdollista, että jo melkein puoli vuotta olen ollut poissa kotoa. Toisaalta täällä on toinen kotini, enkä vielä pode ollenkaan koti-ikävää Suomeen.

Ensimmäiset viikot isäntäperheessäni ja vieraassa maassa olivat huvittavia: tuntui, kuin minut oltaisiin vain tiputettu vieraiden ihmisten joukkoon osaamatta kieltä ja tuntematta tapoja. Sopeutuminen uuteen kulttuuriin oli aivan vierasta, mitään sellaista en ollut vielä ikinä tehnyt. Samalla kuitenkin „uusi alku“ oli ihana, kun kukaan ei tuntenut minua etukäteen ja sain aloittaa täysin puhtaalta pöydältä.

Isäntäperheeni on vielä ihanampi, kuin etukäteen muutaman sähköpostin ja syntymäpäiväpuhelun pohjalta olin kuvitellut. Perheeni kanssa kanssa olemme niin erilaisia, mutta kuitenkin niin samanlaisia ja yhtä perhettä. Minua kohdellaan yhtenä perheenjäsenenä, eikä vain vaihto-oppilaana, mistä iloitsen valtavasti! Minulla on samat velvollisuudet kuin sisaruksillani ja saan yhtälailla kuulla kunniani, jos en tee hommiani. Edellämainitun asiankin lasken vain positiiviseksi, ja oikeastaan minulla ei ole perheestäni mitään negatiivista sanottavaa! Olen maailman onnellisin, että olen juuri tässä perheessä.

Koulutulokseni ovat suurimmaksi osaksi olleet vielä huonoja, mutta ne ovat parantuneet sitä mukaa, kun opin kieltä. Ainakaan vielä en ole jaksanut kauheasti keskittyä lukemaan, kun arvosanoilla ei ole liiemmin väliä ja on niin paljon muuta tekemistä. Käyn siis tavallista saksalaista „lukiota“, jos sitä voi lukioksi kutsua, kun välitunneilla jaloissa juoksentelevat myös seitsemän vuotta minua nuoremmat koululaiset. Yleisesti isompina eroina suomalaiseen lukioon voin sanoa, että kirjoitamme paljon enemmän erilaisia tekstejä, opettajia tulee teititellä ja kouluruokaa ei ole.

Arkeahan elämä täälläkin on, mutta ihanaa sellaista! Uudet ystäväni ovat ihania ja Berliini on mahtava suurkaupunki, jonka tarjonnasta saan yli neljän miljoonan muun asukkaan kanssa nauttia. Koko kaupunki on jo joulutunnelmissa, kun ihmiset käyvät joulumarkkinoilla juomassa Glühweinia, vaikka lunta ei ole maassa.

Vielä ehtii hakea ensi vuodeksi vaihto-oppilaaksi, ja jos seikkailu yhtään kiinnostaa, suosittelen enemmän kuin lämpimästi! En ole vielä hetkeäkään katunut, että ryhdyin tähän. Nyt jo tuntuu kamalalta kuvitella, miltä tuntuu ensi kesänä jättää saksalainen perheeni, kotini, kouluni ja ystäväni. Onneksi siihen on vielä pitkä aika.

Liebe Grüße,
Oona Tuominen

Snow day

Laura, USA

Heräsin aamulla siinä viiden aikaan ja katoin ikkunasta ulos. Lunta! Okei jotain pari senttiä, mutta silti! Dadilta vielä varmistin, ja oi kyllä koulu on peruttu. Olin ihan innoissani, enkä innostukselta saanut nukuttua ollenkaan! Kasin paikkeilla kävin herättämässä Hannahin, joka ei ois millään halunnu herätä haha. Sit tehtiin Iken kanssa pannukakkuja ja lähettiin ulos riehumaan. Hypittiin vaan ihan inoissaaan hangessa ja tehtiin lumiuenkeleitä ja juostiin ympäriinsä. Aamulla, jollon noi kuvat on otettu, ei ollu maassa kun just se pari senttiä, mut sit se myräkkä alkokin ja lunta tuli koko päivän!

Tuulen kovetessa liiaks, tultiin sisälle joksku aikaa ja rakennettiin kylä kellariin patjoista ja vilteistä :) Kun myräkkä vähän lakkas suunnattiin ulos ja laskettiin pulkkamäkeä ja oltiin lumisotaa. Sit alettiin piilosta ja kun oli Iken vuoro ettiä, se meni sisälle syömään kun minä ja Hannah vaan kyhjötettiin piilossa kylmissämme. Ei oltu kyl hirveen ilosia sillon.

Jos tämmönen keli jatkuu saattaa olla että koulu on peruttu maanantailtakin, jihuu! Täällä ei oo semmosesta kuultukaan kun talvirenkaat.

Aikainen joulu

Sanni, ranskankielinen Belgia

Kun Suomessa 6. joulukuuta juhlitaan itsenäisyyspäivää, täällä on vähän erilaisempi juhla. Kun Suomessa on Joulupukki, on Belgiassa St. Nicolas. Tämä ei kuitenkaan ole yhtään sama asia kuin Joulupukki muuten kuin, että hänellä on valkoinen parta, punaista vaatteissaan ja hän jakaa lahjoja kilteille lapsille.

5. joulukuuta lapset jättävät kenkänsä takan ääreen, jotain juotavaa St Nicolas:lle sekä porkkanan hänen aasilleen. Yön aikana St Nicolas saapuu aasinsa kyydillä ja tulee savupiipusta sisään palkiten kiltit lapset täyttäen heidän kenkänsä lahjoilla. Oikeastaan jo muutamia päiviä ennen virallista St Nicolas:n päivää, saattaa kenkiin ilmestyä pieniä tavaroita.

St Nicolas on siis samantyylinen hahmo kuin joulupukki, mutta tuo lahjansa kauan ennen joulua, tarkemmin ottaen Suomen itsenäisyyspäivänä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö joulunakin saataisi lahjoja. St Nicolas:lla on myös omanlainen tyylinsä, eikä hän yritä näytää turhan paljon serkultaan Joulupukilta, niin kuin monet muut kuten Santa Claus ;)

St. Nicolas käy myös vierailemassa kouluissa, yhdessä hänen ei-niin-ihanien kumppanien kanssa. Hänen seuranaan usein siis liikkuu mustiin pukeutunut hahmo nimeltään Père Fouettard, joka jakaa tuhmille lapsille hiiltä ja/tai pieksemisiä, silloin kun St Nicolas taas palkitsee kiltit lapset suklaalla, kekseillä ja appelsiineilla.

Meidänkin koulussa tämä tiimi kävi vierailemassa, vieraillen jokaisessa luokassa, vaatien toisia laulamaan ja toisia lupaamaan, että ovat kiltimpiä tulevaisuudessa. Kaikki kuitenkin saivat kasan herkkuja popsittavaksi. Se olikin ehkä ainoa piristys siihen, että Suomen itsenäisyyspäivänä, kun suomalaiset lomailevat, olin itse koulussa ja kaiken lisäksi tekemässä uskonnon koetta.

Ihana perhe ja ystävät Ohiossa

Oona, USA

Kohta on kulunut jo neljä kuukautta siitä kun hyppäsin lentokoneeseen ja kohti uusia seikkailuja! Ajattelin vähän kertoa kuka olen ja missä vietän vaihtovuoteni ja miten täällä on tähän asti mennyt.

Eli minun nimeni on Oona ja vietän vaihtovuoteni Huron-nimisessä kaupungissa Ohiossa, ihan suurien järvien rannalla. Mun host perheeseen kuuluu kaksi siskoa, veli ja vanhemmat, sekä kaksi äänekästä koiraa. Host perheeni on ollut paras mahdollinen ja ne avasi niiden sydämmet mulle heti kun saavuin tänne. Yhdessä eläminen on ollut tosi helppoa ja ne tuntuu jo oikealta perheeltä. Ne on halunnut näyttää mulle kaikkea uutta täällä ja ollaankin käyty telttailemassa, Clevelandissa, baseball-pelissä, college football pelissä, Cedar Point- huvipuistossa ja vaikka missä!

Koulu täällä on aika erilaista, mutta helppoa. Kavereiden saaminen ei ollut niin hankalaa kun kuvittelin sen olevan. Sain tosi hyviä kavereita tennisjoukkueesta ja vaikka tennis on nyt loppu, kaverit on säilyneet. Oon myös tutustunut muihin vaihtareihin ja saksalainen vaihtari naapurista on tullut tosi läheiseksi.

Mulla ei missään vaiheessa tullut kulttuurishokkia, mutta kulttuuri eroja täällä kyllä näkee joka päivä. Ruoka, pukeutuminen, käyttäytyminen; kaikki on erilaista jollain tavalla. Eniten totuttelua vaati koulu, sillä siellä piti opetella elämään muiden nuorten tavoin ja pukukoodin kanssa on ollut vähän ongelmia. Hahhah.

Kaikenkaikkiaan vuoteni on tähän asti mennyt tosi hyvin ja toivottavasti jatkuu samaan malliin! Hyvää marraskuuta kaikille!

Älä kuvittele ja suunnittele asioita etukäteen

Marika, Ranska

Luin tossa eilen yhen toisen vaihtarin blogia ja tunnistin aika paljon omia ajatuksia ja kokemuksiani sieltä. Päällimmäisenä niistä mieleen jäi semmonen "paha tapa" mitä varmasti moni vaihto-oppilas harrastaa. Minä mukaan lukien.

Tää paha tapa on vertailu. Sillon kun saapuu kohdemaahan kaikki on tosi uutta ja hienoo ja kaikki haasteet ja vaikeudetkin tuntuu joltain pelkokertoimen tehtäviltä ja niihin suhtautuu positiivisesti ja innoissaan. Sit jonkun ajan päästä keho alkaa väsyyn siihen koko ajan ylikierroksilla käymiseen ja kaikki alkaa tuntuun ihan ylitsepääsemättömän vaikeelta. Sillon tulee ulos siitä omasta vaihtovuosikuplastaan ja alkaa miettiin mitä muille vaihtareille kuuluu. Alkaa lukeen blogeja, laittaan viestejä ja seuraan facebookista. Tässä seuraillessaan unohtaa kuitenki helposti että sinne kirjotetaan nimenomaan niitä huippuhetkiä ja hehkutetaan kaikkea. Sillon rupee vertaan omaa vaihtovuottaan niihin muihin ja kyseenalaistaan jokasta pientä asiaa. Onks mulla sittenkään kiva perhe? Onko tää ny oikeesti kiva kaupunki? Onko mulla ees kavereita? Oonko mä onnellinen?

Sit tähän kaikkeen sekottuu vielä se klisee mitä kaikki hokee että vaihtovuosi on ihmisen elämän "paras vuosi", "elämää mullistava kokemus". Siinä tulee esiin toinen paha tapa minkä tiedostan itsessäni ja varmasti moni muukin vaihtari tunnistaa nää ajatukset omikseen. Jokaselle tulevalle vaihtarille hoetaan sitä kuinka tää on ihan älyttömän hienoa. Jokanen vaihdosta palannu nuori sanoo että se on elämää mullistava kokemus eikä ottais sitä takas mistään hinnasta. Tästä saa kuitenki täysin väärän käsityksen. Näistä lausahduksista tulee mieleen ensimmäisenä että saa maailman parhaita ystäviä, näkee hienoja paikkoja, elää vuoden unelmaa jossain paratiisissa.

Eihän se sitä oo. Tää ei oo se elämän helppo vuosi. Tää on se vaikee vuosi. Tää on se hetki löytää oma ittensä ja saada selville kuka mä oon. Mun elämässä tulee oleen niitä huippuhetkiä, rakastuminen, parhaiden ystävien kanssa toilailut, lastensaanti, kaikki tämmönen. Ei vaihtovuoden tarvii olla niitten itken ilosta -hetkien joukossa. Ja niistä ystävistä, mulla on suomessa pari ekstrahyvää ystävää joiden kanssa mulla on semmonen yhteys että sitä ei vaan saavuteta vuodessa ilman yhteistä äidinkieltä. Joten mun ei tarvi löytää uutta parasta ystävää täältä, vaan niitä hyviä joiden kanssa hankkia kivoja muistoja. Mä myönnän että vaikka tiedostin että täällä tulee haasteita ja vaikeuksia eteen, en silti asennoitunu oikeella tavalla tähän vuoteen.

Juttelin eilen yhen naisen kanssa jolla on monen vuoden kokemus yhteistyöstä yfu:n kanssa ja se anto todella hyvän vinkin kaikille tuleville vaihtareille. Tää kuulostaa tosi karulta mutta tää on totta. "Reve pas." Älä unelmoi. Älä kuvittele ja suunnittele asioita etukäteen. Oota että pääset sinne ja elä, koe, näe. Koska kaikki mitä on etukäteen miettiny ja suunnitellu ei kuitenkaan toteudu ja sit joutuu vaan turhaan pettyyn. Eikä myöskään osaa nauttia niistä hyvistä asioista mitä kokee koska ne ei ollu niitä mitä oli suunnitellu.

Mä en voi taata et kun mä palaan suomeen mä voin sanoo et tää oli mun elämän paras vuosi. Mut mä voin taata et mä voin sillon sanoo et tää oli elämää mullistava kokemus. Mä voin sanoo että oon selvinny vaihtovuodesta. Voin sanoo että oon vahva. Voin sanoo että mä tiedän kuka mä oon. Ja se on hemmetin paljon sanottu.

Pueden pasar a los cursos

Rosa, Argentiina

Hola!! Mult pyydettiin postausta koulusta ja yritän nyt tehä sillee mahollisimman yksityiskohtasesti mut jos jää jotain epäselväks nii saa kysyä!

Nii tos alapuolel on koulun logo ja tänä vuonna meijän koulu täyttiki 50 vuotta. 

Tääl Argentiinas on koulu systeemi sillee et on primario mikä on 6-12 vuotiaille ja sen jälkeen on secundario mikä on 12-18 ja sit voi mennä yliopistoo jos haluu. Täällä Argentiinas riippuu  secundariosta et mitä eri linjoja on koulus esim. mun koulus on luonnontieteen, taloustieteen ja humanistitieteen linjat ja mä oon tos luonnontieteen linjalla. On tosi paljon eri linjoja mut mun koulus on vaa noi. Ja jokasel luokal on oma luokka ja vaa opettajat vaihtaa luokkia.

En tiiä onks muis koulus tällee mut mun koulus on nii et jokasen kahen oppitunnin jälkee on välkkä joka kestää 10 min. Ja yks oppitunti kestää 40 min. Ja koulus ei oo tääl ruokailuu koska päivä on nii lyhyt mut on koski mist sä voit ostaa melkee mitä vaa (suurimmaks osaks pelkkii makeisii) ja kaikki maksaa alle euron siis ihan kaikki :D tyylii yks sämpylä maksaa 50 centii ja tikkari 10 centtii yms.

Koulu täällä eroo ihan hirveesti suomen kouluista.Mun kouluun mennään joka päivä kaikki oppilaat puol kaheksaks kouluun ja joka päivä koulupäivä alotetaan silleen että pihalle mudostetaan jokaisen luokan jonot tytöt ja pojat erikseen ja kuunnellaan koulun tunnusbiisi. Ennen lauluu vararehtori (mun hostiskä) sanoo mikkiin ''buenos días'' eli ''hyvää huomenta'' ja kaikkien pitää hiljentyy ja laulun aikana pitää laulaa tää tunnusbiisi mut suurin osa ei laula. Sit tän tilaisuuden jälkee vararehtori kuuluttaa et ''pueden pasar a los cursos'' eli ''voitte mennä luokkiin''.

Mun lukkari on sellane et ma-ke kouluu on 7.30-13.05 ja to-pe 7.30-12.35. Mun koulus on sillee et ei pahemmi käytetä oppikirjoi vaa meil on semmone ''carpeta'' mikä on semmone iso vihko tai kansio mihin kirjotetaan kaikki muistiin panot mitkä ope kirjottaa taululle tai luettelee sen omast kirjast. Ja sen takii onki viel vähä vaikee opiskella esim jotai kemiaa ja fysikkaa ku ei oo kirjaa ja kirjotetaa kaikki mitä ope sanoo ja sit ku pitää tehä tehtävii nii emmä osaa mitää ku en tiiä miten ne pitää tehä. Tos alempan on kuva mun carpetast auki. Yhtee carpetaa yleensä ängetää kaikki aineet tai sillee et ne eritellää jollai väripaperil tai muuta.

Jokaisel koulus Argentiinas on uniformu mitä pitää käyttää. Ja meijän koulul on siniset shortsit, valkonen t-paita, siniset verkkarit, sininen huppari, valkoset sukat ja valkoset tennarit joita saa käyttää vaa verkkareiden kans tai shortsien kans ku on liikkaa ja sit semmoset mustat manne kengät joita pitää käyttää shortsien kans. Koulus ei saa käyttää meikkii ja talven aikan hiukset pitää olla sillee et etuhiukset pinneil kii tai kaikki hiukset ponnaril ja kesäl sillee et kaikki hiukset ponnaril tai letil.

Tos ylemmäs kuvas on secundarion vikan vuoden luonnontieteen linjal olevat joil on erilaine uniformu, koska aina vikan vuoden opiskelijat saa suunnittella niiden oman uniformun. Ja tos alemmas kuvas mun luokkalaisil on liikkauniformu pääl ja tuol vasemmal näkyy jotai tyttöi shortseil ja mustin mannekengil.

Tääl on tosi tarkat säännöt koulus et esim. jos tulee vaik erivärisil sukil kouluu nii tulee vanhempien ja reksin kans puhuttelu ettei kunnioita koulun sääntöjä. Ja jokaisen tunnin alussa pitää nousta seisoo ku opettaja astuu luokkaa ja istuu vast sit ku opettaja antaa luvan. Sillee koulus on rentoo mut sillee sääntöjen kans ei koska jotkut opet ei esim välitä nii paljoo et jos oppilas vaik syö tunnil vaik ei sais ja jotkut on kännyil vaik ei sais. Ja välil tunneil on sillee  et ope antaa tehtävii mut kukaa ei tee mitää vaa puhuu vaa kavereiden kans ja on kännyl yms. Ja välkät on iha erilaisii ku suomes et tääl on sillee et kaikki vaa huutaa ja hyppii ja pomppii ja on hirveen levotont ja sit suomes on sillee et kaikki on vaa kännyil tyylii hiljaa istuu jossai koulun sohvalla. Sitä mul on ikävä suomen koulust et kaikki on paljo itsenäisempää ja tääl suurin osa ei oikee osaa tehä mitää sillee itsenäisesti.

Toivottavasti saitte nyt enemmän irti täst koulusysteemist ja jos jäi jotai kysyttävää nii kysykää

Mitä kaikkea lomaviikkoon on mahtunut?

Ella, Saksa

Älkää pettykö, tylsä ja kuvaton postaus tiedossa. Niin paljon kaikkia juttuja, etten millään paremmin ehdi kirjoitella ja maanantaina alkaa rullaamaan taas mun hullu arki! Mutta tässä teille jotain luettavaa, että tiiätte mun olevan hengissä.

Mutta siis mitä tähän lomaviikkoon onkaan mahtunut?

- oon laulanut lehmille joululauluja

-saanut hepulin heinäpaalien kanssa, ette arvaakaan miten raskasta hommaa on ruokkia lehmiä

- ollut lehmienruokana

- todennut, että lehmillä on jotain mua vastaan (kummasti kakkivat jokaikinen kerta mun päälle) 

- nähnyt 20 kynittyä kanaa keittiössä

- jonka jälkeen tehnyt suursiivouksen hirmuisen höyhenvyöryn takia

- ollut Augsburgissa

- ja joutunut vararikkoon

- muuttanut tyylinsä

- syönyt parhaimman täytetyn patongin elämässään

- nauruhepuloinut bussipysäkillä kaverin kanssa

- odottanut bussia, joka ei ikinä tullutkaan

- ollut kirkossa, jonka jälkeen kulkenut kulkueessa hautausmaalle

- todennut, että saksalaiset haudat ovat kuin pieniä puutarhoja, OIKEASTI, niin kauniita, voisi sanoa taideteoksiksi

- syönyt kirsikkakakkua, vaikka inhoan kirsikoita

- saanut postia

- harjoitellut, miten saksan adjektiivit taipuu

- oli muuten erityisen hauska oppitunti adjektiiveista hostäidin kanssa

- saanut hepuleita

- yrittänyt hirmuisen taistelun seurauksena katsoa the voice of germanya (lopullinen kompromissi, katson sitä ilman ääntä)

- suojellut pullataikinaa

- oivaltanut miksi on olemassa kahdenvärisiä kananmunia

- keksinyt, miten tommonen ihmeroskis avataan

- huomannut bussipysäkkinsä vieressä valtavan kokoisen urheilukentän


Että tälläista tänään.

Vähän välitodistuksesta ja koulunkäynnistä

Sanni, ranskankielinen Belgia

Nyt lomalaisena käppäilen pitkin lehtien täyttämiä katuja, viettäen aikaa vähän itsekseen, ajattelematta mitään. Täällä meillä on vihdoin syysloma, joka oikeestaan perustuu pyhäinpäivään, jota täällä vietetään sinä virallisena päivänä, eli 1. marraskuuta, toisin kuin Suomessa, jossa se on tietääkseni aina lauantaina. Voin iloisesti sanoa, että loman vietto lähti hyvin käyntiin.

Pakkohan minun on myöntää, että välitodistuksessani sain ihan huippuarvosanat, joten kehuja satoi koko perjantain, sillä eihän kukaan voinut uskoa, että tyttö joka ei kunnolla edes osaa puhua ranskaa, pystyisi saamaan tuollaisen keskiarvon. En kuitenkaan olisi pystynyt tuollaiseen temppuun ilman luokkalaisteni tyttöjen apua! He nimittäin ottivat minua reippaasti mukaan projekteihin, auttoivat minua ymmärtämään tehtävänantoja ja ennen kaikkea, heillä oli rutkasti kärsivällisyyttä minun ranskantaitojeni kanssa! Opettajatkin ovat olleet avualiaita ja ymmärtäväisiä ja ehkä laskeskelleet vaihtaritytön pisteitä vähän eri tavalla, mutta joka tapauksessa olen vain tosi kiitollinen ja iloinen.

Täällä pisteytys menee siis niin, että jokaisesta aineesta annetaan pisteet 0-20, ja puolikkaatkin otetaan mukaan. Pitää saada  vähintään 10, että suoriutuu aineesta. Kaikkien aineiden keskiarvo mitataan kuitenkin prosenteissa, joten pitää saada se yli 50%, että pääsee kouluvuodestaan läpi. Täällä on myös paljon yleisempää joutua uusimaan vuotensa kuin Suomessa. Koulustamme voi löytää useammankin, jotka ovat joutuneet uusimaan vuotensa jopa pariin otteeseen. Sen voisin myös sanoa, että Suomessa jaetaan niitä täysiä pisteitä paljon helpommin kuin täällä. Sen mitä olen ymmärtänyt, niin meidän luokkamme ns. "kympinoppilaat" saivat vähän päälle 80% keskiarvokseen, joten se ei tasapainotu ihan samalla tavalla kuin meidän systeemissä. Nämä olivat kuitenkin suuntaa antavat välitodistukset, sillä ensimmäiset ihan oikeat kokeet tulevat vasta joulun tuntumassa.

Moni ihmettelee miksi panostaisin koulussa, jos kerran joudun kotiin palattuani kuitenkin vetämään vastaavan kouluvuoden uudestaan. Monille vaihtareille koulumenestyshän on täysin yhdentekevä asia ja he laittavat koulutyöhön aika minimaalisen panoksen. Vaihtareiltahan ei voi olettaa, että he menestyisivät koulussa, sillä kielimuuri vaikeuttaa asioita ja täten monet piiloutuvat tämän taakse, ettei heidän tarvitse edes yrittää. Ainakin YFU:n ohjelmissa koulussa käynti on pakollista, koska sehän kuuluu paikallisen nuoren normaaliin elämään. Olemme siis koulussa päästäksemme tapaamaan ihmisiä, integroitumaan kouluyhteisöön, oppimaan kielestä, maasta ja sen kulttuurista yhä enemmän, eikä pointti ole koulumenestys.

Minun kohdallani päätavoite on ollut vain yksinkertaisesti ymmärtää mitä tunneilla puhutaan. Se oli aluksi enemmänkin vain ranskankielen oppimisen takia, halusin ymmärtää sen mitä opettajat sanoivat, eikä sillä ollut niin väliä ymmärsinkö käsiteltävät aiheet itsessään. Kaikki kävi puoliksi vahingossa, sillä aivoni prosessoivat asioita niin paljon, vertaillessaan lauseita ja sanoja suomen- ja englanninkieleen, joten jututhan jäävät päähän oikein hyvin. Tietysti on myös tunteja, joissa opettajan ääni on kuin tuutulaulu tai joissa termistö on liian monimutkaista tämän tytön pääkopalle, mutta yleisesti tämä periaate toimii oikein hyvin.

Terveiset Alankomaista!

Pipsa, Global Players -stipendiaatti Alankomaissa
 
Vaihtovuoteni on lähtenyt hienosti käyntiin, en vieläkään voi uskoa että olen täällä! Parina ensimmäisenä päivänä kiertelimme kotikylää ja kävimme tuulimyllyssä. Vaikka olen Euroopassa vaihtarina, kaikki tuntuu niin erilaiselta. Isäntäperheeni on ahkerasti tutustuttanut minua erilaisiin Hollantilaisiin erikoisuuksiin, täytyy myöntää ettei kaikki ruoat ole aivan minun makuuni.

Kouluni on lähtenyt hyvin käyntiin, aluksi kymmenenkilometrin pituinen koulumatkani tuntui tuskaiselta kun veivasin sitä pyörällä, mutta nyt se on muuttunut jo rutiiniksi. Koulussa luokkatoverini ovat jo lähes tottuneet minuun, ensimmäiset päivät olivat mielestäni suorastaan huvittavia, kun ihmiset yrittivät selittää minulle miten kaikki toimii puhuen hitaasti englantia ja käyttäen paljon käsieleitä. Alankomaiden koulujärjestelmä on aivan erilainen kun omamme Suomessa, on ollut mukava huomata että yksi (ikävä kyllä melkein ainoa) asia joka Suomesta tiedetään, on koulujärjestelmämme. Täällä on ollut pari opettajaa jotka tahtoivat ihan haastatella minua koulujärjestelmästämme.

Kielen opiskelu on sujunut hyvin, tavoitteenani on opiskella tunti tai enemmän joka päivä, isäntäperheeni on tyytyväinen kun yritän puhua hollantia. Haluan vielä kiittää kaikkia jotka ovat mahdollistaneet että saan viettää tämän upean vuoden, tässä upeassa maassa!

Miksi ihmeessä Saksaan?

Lotta, Saksa 2012-13

Rückblick

Ajattelin tässä jakaa ajatuksiani, jotka on pyöriny mun päässä erityisesti viimeaikoina. Oon nyt ollu Suomessa sellaset vajaat neljä kuukautta ja ehtinyt siis palautua normaaliin ja tuttuun elämänrytmiin vaihtovuoden jälkeen. Näin syksyn iltoina on kiva muistella kaikkia vuoden sisään mahtuneita juttuja ja erityisesti siitä näkökulmasta, että mitäs sitä teinkään tasan vuosi sitten. Tänä viikonloppuna sain myös aikaiseksi toteuttaa mun suunnitelman tehdä mun seinästä yksi iso taulu ripustamalla kaikki vaihtariajan muistot siihen. Kaikki säästämäni, muille ehkä roskaa muistuttava paperimateriaali leffalipuista naapurin lasten piirroskuviin, on nyt kollaasinomaisena taideteoksena mun seinällä.

Multa on pyydetty myös, että kertoisin miksi kannattaa lähteä vaihtoon ja miksi kaikista vaihtoehdoista juuri Saksaan. Eli siis, vaihtoon lähtemisessä on tottakai kaikkien kliseisten perussyiden (uudet kaverit, uusi kulttuuri, itsenäistyminen..) lisäksi monia muita positiivisia vaikutuksia nuoren elämään. Kielitaidon määrää ei voi nykyajan maailmassa korostaa varmaankaan enää yhtään liikaa, koska kokoajan kansainvälistyvämmässä maailmassa International Teamwork tulee olemaan osa niin meidän kuin tulevien lastenlastemme arkea. Bilinguaalisuuden sijaan suositaan jo jopa trilinguaalisia osaajia.

Vaihtovuoden aikana solmitut sosiaaliset suhteet ja niiden muodostama tukiverkko voi auttaa esim. siinä tilanteessa kun mieli tekee takaisin. Itsellä kutittelis vähän lähteä jatko-opiskelujen muodossa takaisin Saksaan ja oon jo saanut kavereilta tiedon, että millon ikinä mä apua tarviinkaan, ne on valmiita auttamaan. Samoin mun isäntäperhe.

Kolmantena pointtina asiaan voisin lisätä oman henkisen kasvun (ainakin omasta mielestä) lisääntymisen. Opin mun vuoden aikana monia asioita tavatessani erilaisia ihmisiä, ja tutustuessani heidän ajatusmaailmaansa laajensin luultavasti myös omaani. Esimerkiksi sopeutuminen isäntäperheen tapoihin ja normeihin vaikutti muhun henkilökohtasesti aika paljon. Oon huomannu takasin tullessani, että mun ajatukset sekä mielipiteet nyt mainitsemattomista asioista ovat kyllä muuttuneet. En välttämättä oo vanhojen kavereideni kanssa ollessani tuonu ajatuksiani vielä julki, mutta välillä kyllä mietin, että miten nää ihmiset ajattelee näin kapeasti?!

Sitten siihen että miksi kannattaa mennä juuri SAKSAAN.

Kielenä aivan huikea, ulkopuolisten korvaan kuulostaa varmaan kamalalta, mutta se vaan on niin ihana kun sen tajuaa! Kielellä on myös Euroopassa tosi iso rooli, eli jos mielii Eurooppaan töihin niin luulenpa, että saksankielentaito on yks perusedellytyksistä. Maana se on myös monipuolinen, idässä ja lännessä, etelää toki unohtamatta on mielenkiintoisen eroavaiset kulttuurit. Vanha kahtiajako näkyy edelleen nostalgisena vivahteena.

Saksalaiset ovat eurooppalaisista ihmistyypeistä ne siinä suomalaisten ja espanjalaisten välissä ( jos näin nyt voi sanoa). Avoimia, ystävällisiä ja helposti lähestyttäviä ihmisiä kertakaikkiaan. Ei tarvitse siis tosiaan pelätä, että jäisi koulussa ilman kavereita, koska niitä vaan ilmaantuu ympärille mielenkiinnon ajamina. Mutta ei ne nyt päällekäyviä ole, älkää saako siis väärää kuvaa. Tervehtiessä ja hyvästellessä halaukset ja poskipusut on ihan perusjuttu. Alussa se oli suomalaiselle vetäytyjäluonteelle aika hassua, mutta kyllä on tyhmä olo kun takasin tultuani moikkailen kavereita koulussa pienellä hymyllä tai huikkamalla nopeasti ohimennen heissanit.

Ja koska koskaan ei saa unohtaa ruokaa, on siitäkin mainittava muutama sana. Hapankaalia ja bratwurstia söin ehkä kerran ja silloinkaan en yhtäaikaa, joten kyllä siellä muutakin syödään. Olut ei myöskään oo se juoma 24/7, vaikka tärkeä rooli silläkin on. Eläminen yleensäkin on aika paljon edullisempaa kuin Suomessa eli hintataso on alhaisempi ja samoja tuotteita löytyy kuin meiltäkin.

Eli eikun hakupapereita tilaamaan ja paperia postiin und ab nach Deutschland!

Vähän se on vielä kesken, mutta siinä se mun vuosi on hyvin tiivistettynä

Sadetta ja Hampuria

Sonja, Saksa

Perjantaina sää oli ehkä enemmän kuin kamala. Pyöräilin kouluun vesisateessa, kastuin totaalisesti ja suunnilleen jäädyin - ja kaikki tämä vain yhden tunnin takia. Perjantaisinhan päiväni on vain nelituntinen, mutta tällä viikolla kokeiden takia ensimmäinen ja kaksi viimeistä tuntiani oli peruttu. Sama sade jatkui edelleen kun lähdin pyöräilemään takaisin ja olo todellakin kuin uitetulla koiralla perille päästyäni. Eipä silti tainnut keli olla mieluinen kissallekaan. Se löytyi nimittäin sängyltäni nukkumasta.

Säätä uhmaten lähdin vielä iltasella ratsastamaan. Tällä kertaa sain vähän vaihtelua ja ratsastin Milano nimisellä halfinger ruunalla. Nämä kaverit taitaa olla vähän suomenhevosten tyylisiä, tai ainakin tämä tapaus muitutti minua aika vahvasti yhdestä edesmenneestä jääräpää suomenhevosesta oman ratsastushistoriani ajalta. Pakko myöntää, että alkuun kontrolli oli aika pahasti hukassa, mutta alkoihan se siitä sitten sujua jo paremmin, kun oikeat nappulat löytyivät.

Kotiin lähtiessä olikin sitten oiekin mukava kaatosade, joten päivän aikana ehdittiin kastua pariinkiin otteeseen kunnolla. Missä on sateenvarjo tai sadetakki silloin kun niitä tarvitsisi? Onneksi tallitakki silti pitää vettä aika hyvin...

Lauantaina lähdettiin päiväreissulle Hampuriin kahden Mindenissä asuvan muun YFUn vaihtarin (molemmat Kiinasta) ja meidän betreuan kanssa. Itse jouduin selviytymään yksikseni junalla Bad Oeynhausenista Mindeniin, onneksi se junalla matkustaminen täällä ei ole niin erilaista kuin Suomessa, eikä nämä kaksi nyt niin isoja kaupunkeja ole, että onnistuisin hukkaamaan itseni juna-asemalle.

Mindenissä tapasin sitten neljä muuta matkalaista, myös ensimmäistä kertaa nämä kaksi kiinalaista vaihtaria ja sillä porukalla otettiin juna kohti Hampuria. Ensimmäisenä mentiin tapaamaan meidän betreuojen poikaa ja tämän kämppistä, jotka opiskelevat ja asuvat Hampurissa. He liittyivät myös joukkoomme iloiseen ja sateesta piittaamattomaan (okei okei, kyllä se sada ihan pikkuisen painoi mielialaa alas, mutta ei annettu sen kuitenkaan liiaksi häititä), joka suuntasi kiertämään kaupunkia. Kävelimme ostosalueen läpi (jossa on ihan btw. myös Iittalan myymälä), shoppailulle ei meillä kuitenkaan tällä kertaa ollut aikaa. Teimme pientä nähtävyyskierrosta, eli toisin sanoen katsastettiin muutamat tärkeimmät kohteet ja saimme kuulla mielenkiintoiset ja hauskat faktat näistä.

Eniten meillä hurahti aikaa Miniature Wunderlandissa. Kyseessä on siis museo, jossa on paljon pienoismalleja eri aiheista, lähinnä kaupungeista ja niiden juaverkostoista jne. mutta myös muista aiheista (kuten Saksan politiikasta). Täytyy sanoa, että tämä on älyttömän siisti paikka ja voin lämpimästi suositella jokaiselle, joka on Hampuriin suuntaamassa - etenkin jos mukana on lapsia tai lapsenmielisiä.

Museosta jatkettiin eteenpäin, pienelle laiva-ajelulle joen toiselle rannalle (älkääkä taaskaan kysykö joen nimeä), jossa sitten näimme vähän lisää kohteita ja menimme myös syömään. Ja seuraavana listalla onkin... JUOKSEMISTA! Juostiin ravintolasta metroasemalle, etsittiin oikeaa laituria ja napattiin metro juuri ajoissa -> hengähdettiin hetki vain jotta voimme juosta juna-asemmalle oikealle junalle ja junaan päästyämme toteamme, että juoksimme ainakin tuon viimeisen pätkän ihan turhaan, sillä juna lähtikin 5 minuuttia myöhemmin, kuin olimme ensin ajatelleet. No ei siinä sinänsä mitään, hyvää kuntoiluahan tuo on ja kokemus sinänsä...

Kotimatkalla jouduttiin vaihtamaan junaa kahdesti ja jouduimme juoksemaan vielä kertaalleen, jotta ehdittiin ostaa mulle lippu takaisin kotiin lähtevään junaan ja napata vielä se junakin. Tuo viimeinen väli olikin sitten aika stressaava, sillä en sitä ollut ennen kulkenut ja oli niin pimeää, etten kyennyt näkemään ulos juuri lainkaan. Tuli sitä silti kuitenkin selviydyttyä kotiin ilman ylimääräisiä mokailuja.

Sunnuntaille en ollut suunnittelut mitään (ja hyvä niin, koska tuo Hampurin reissu oli aika uuvuttava, kuten etukäteen arvelinkin). Ajan kuluksi päätin kuitenkin lähteä shoppailemaan. Normaalistihan suurinosa kaupoista on sunnuntaisin kiinni, mutta kerran kuukaudessa tai kahdessa ne on auki myös sunnuntaina ja tämä päivä sattui olemaan yksi niistä päivistä. Keskustassa näytti olevan myös jokin muu tapahtuma meneillään, mutten kuitenkaan alkanut ottaa asiasta sen enempää selvää.

Koulufestarit Japanissa: Kulttuurifestivaali

Katariina, Japani

 
Nyt pitäisi vissiin blogata bunkasaista, eli kulttuurifestarista? Tätä varten me tehtiin klubin t-paidat, luuhattiin kesäloma koululla, piirrettiin julisteita, siirrettiin tuoleja ja pöytiä, kastettiin kädet ja jalat maaliin ja käveltiin pitkin isoa paperia, askarreltiin moobiilihärpäkkeitä ja viritettiin ne naruilla kattoon, koottiin maalauksille kehyksiä, jaettiin halukkaille sukulaisille ja kavereille pääsylippuja...

Bunkasain ajaksi koko koulun ulkonäkö muuttuu aika roimasti. Käytävät ja luokat koristellaan, toi ekan kuvan jättikokoinen kukka hilattiin kattoon, ulos laitettiin julisteita... Toisin kuin muissa kouluissa, niin meillä ei ole niin että kukin luokka yhdessä tekisi oman teeman mukaisen huoneen (esim, kummitustalo, kahvila tms), vaan sen sijaan ne tehdään klubeittain. Yleisesti meidän bunkasaita pidetään aika hillittynä, tylsänäkin muihin kouluihin verrattuna (kummitustalokin on kielletty, koska on kuulemma vaarallinen. Taustalla huhujen mukaan joku ahdistelutapaus?) Mutta kyllä kaikki silti oli täysillä tekemässä.

Kuvisklubin huone oli perus näyttelytila, mihin lukukauden aikana tehdyt maalaukset, astiat ja parina vikana päivänä väännetyt moobiilihärpäkkeet asetettiin esille. En tajunnut ottaa mun omasta, hikeä ja turhaantumisen kyyneliä vaatineesta maalauksesta kuvaa, vaikka olin siihen lopulta jopa tyytyväinen.

Tein mä puolihuolimattomasti pari lautastakin (niinä kertoina kun maalaaminen tuntui turhauttavalta)

Iso koulu, joten bunkasaissakin oli hirveästi kaikkea. Bändiklubit veti livekeikkoja yläkerrassa, kuoroklubi ja torvisoittoklubi esiintyi, uintiklubi järjesti ilmapallon kalastusta, kirjastoklubilla myytiin kirjoja ja lehtiä pilkkahintaan, kokkausklubi myi keksejä (jotka ei olleet kovin hyviä), oli kaiken maailman kahvilaa, kemiaklubilla sai leikkiä kemistiä ja tehdä kerran syödyn purkan näköistä limaa, urheiluklubien harjoitusmatseja pääsi seuraamaan, tanssiklubin esitys oli loppuunmyyty, tietsikkaklubilla sai pelata miinaharavaa, ja teeseremonia klubilla tietty osallistua teeseremoniaan, eli juoda teetä ja syödä namia. Parhaiten jäi ehkä mieleen drama klubin tunnin pituinen huikea näytelmä, joka oli valo- ja ääniefektejä sekä taistelukohtauksia myöten tosi loppuunhiottu.

Vauvanhoito-klubin feikkivauvat oli melko creepyjä...

Kulttuurifestariin tietty kuuluu, että paikalle tulee runsaasti porukkaa muista kouluista. Vanhempia, sukulaisia, kavereita, randomeita etc. Mä olin kutsunut Okaasanin lisäksi pari vaihtarikaveria - Itävaltalaisen Tomin ja Sakasalaisen Lynin, jotka on pitkiä ja blondeja kummatkin. Olo oli vähän kuin henkivartijalla kun kierrätin mun kavereita ympäri koulua ja välillä tultiin ottamaan valokuvia, supatettiin ympärillä yms. Tyttökoululaiset ei pahemmin jätkien kanssa ole tekemisissä - eikä varsinkaan blondien sellaisten -, joten Tom oli hetkessä jakamattoman huomion kohde. Eipä se näyttänyt herraa haittaavan.

takahuoneessa mm. kuivattiin sukkia

Kello neljän jälkeen vierailijat ajettiin rauhanomaisesti ulos ja siirryttiin jonossa, koulun liikkasalin afterpartyihin. Järjestelyt ilmeisesti tökki hieman, koska jono oli koko ajan liikkeessä, muttei suinkaan kulkenut kohti salia vaan kiersi koulun pari kertaa viidennen kerroksen kautta takaisin alakertaan. Tulipahan liikuntaa. Mitä ne afterpartyt sitten piti sisällään niin:

Koulun miesopettajat muun muassa kiskoivat päälleen värikkäät hameet, tarttuivat mikkiin ja tanssivat pirteää tyttöpoppia esittävän, teini-idoliryhmä momocloverin biisejä. Taisi ne jotain AKBtäkin vetää välissä...

Opettajat esitti myös parodian Hana Yori Dangosta (suosittu Japanilainen teini-draanasarja) ja enkun ope veti balladin. Pari oppilastakin esiintyi, mm. tanssiklubin pomo ja varapomo tanssi kpopin tahtiin kunnon tanssiottelun.

Kun pippaloista oltiin päästy, oli edessä se väistämätön - eikä ihan helppo - siivous. Voitte vaan kuvitella miten paljon roskaa tuollaisesta tapahtumasta syntyy. Mä olin ulkosiivouksessa, eli en siivonnut meidän klubitiloja vaan lajittelin ulkona roskia palaviin ja ei palaviin, talloin muovipulloja ja irrottelin niistä etikettejä.

Kyllä roskien keräyksen lomassa ehtii posettaa

Kun siivousurakka saatiin päätökseen, kerättiin meidän klubi yhteen ja suunnattiin kohti yksityisiä bunkasain päättyjäisiä - mikä tarkoittaa hyvää ruokaa isolla porukalla. Ruokalajiksi oli valikoitunut Shabu Shabu, fondueta muistuttava lihaa ja kasviksia sisältävä ruokalaji. En tiedä miksi, mutta Japanilaiset on ihan hulluina siihen lihaan, vaikka mustane sienet, tofu ja kasvikset oli ihan yhtä hyviä.

No sitä LIHAA

Tääkin on tällainen ruokalaji jossa ruoka tuodaan "raakana" pöytään ja kypsennetään kaikkien syöjien kanssa yhdessä. Keskellä pöytää siis pari isoa rautapataa johon lihat sun muut nakellaan ja kypsymisen mukaan syödään. Kyseessä oli kahden tunnin "syö niin paljon kuin haluat" systeemi, joten tyhjiä lihavateja ehti myös kertyä aikamoinen pino.