Perillä USA:ssa

Kia, USA

Hello!

Oon päässyt perille USA:han! Mun matka alkoi tiistai-aamuna neljän aikaan kun lähdettiin kentälle. Olo oli aika sekava, koska en oikein saanut unta yöllä ja kaikenlaiset ajatukset vaan risteili päässä. Kun heipat oli lentokentällä sanottu, kaikki vaihtarit suuntasivat kohti turvatarkastusta ja lähtöporttia, jolta ensimmäinen lento kohti Frankfurtia lähtisi kello 6.50.

Frankfurtin lentokentällä

Matkalla Chicagoon

Lennettiin siis yhdessä muiden vaihtareiden kanssa Frankfurtin kautta Chicagoon, josta kaikki lähtivät omiin suuntiinsa joko yksin tai parin muun kanssa. Chicagossa meidän apuna oli monta YFU:n vapaaehtoista, jotka saattoivat meidät omille lähtöporteillemme. Mun lento lähti Chicagosta noin kuusi tuntia edellisen laskeutumisen jälkeen, joten mulla oli aika paljon aikaa vaan odotella lähtöä. Mä myös lensin yksin Chicagosta Traverse Cityyn ja mun lento taisi olla viimeinen meistä vaihtareista. Mun lento oli myöhässä ja sen lähtöporttia vaihdettiin ainakin kolme kertaa (onneksi saman terminaalin sisällä). Chicagon lentokentällä ei ollut erityisemmin mitään kauppoja ja henkilökunta oli melko töykeää. Vessan ovenraosta näki melkein suoraan sisälle ja lentokenttä oli muutenkin aika synkkä.

Ensimmäiset näkymät Chicagosta ja USA:sta

Kun vihdoin pääsin koneeseen, mun paikalla istui joku, ja yritin jotenkin kiltisti pyytää häntä siirtymään niin, että pääsisin istumaan mun omalle paikalle. Tää tuntuu musta jälkikäteen vähän tyhmältä, sillä oisin vaan voinut ite istua jonnekkin muualle, kun paikkoja oli kuitenkin vapaana, eikä mun ois tarvinnut vastaanottaa niitä vihaisia katseita kaikilta muilta matkustajilta, kun pyytelin niitä siirtymään... Olin kuitenkin aika väsynyt aikaisemmasta matkustamisesta, joten menköön sen piikkiin.

Saavuin Traverse Cityyn jotenkin aivan outoon aikaan, ja aikaisemmin kuin tarkoitus, joten mun hostperhe ei ollut vielä ehtinyt paikalle kun olin jo kerännyt matkatavarani ja olin valmiina odottamassa heitä. Aluksi en saanut edes wi-fiä toimimaan, joten en saanut heihin edes yhteyttä. Onneksi Travese Cityn lentokenttä oli PALJON siistimpi, mukavampi, pienempi ja kauniimpi kuin Chicagon lentokenttä. Myöhemmin sain nähdä että koko Traverse City on todella kaunista aluetta. Siellä onkin lähin iso ostoskeskus Gaylordista, jossa asun, ja tullaan todennäköisesti käymään siellä vielä useasti tän vuoden aikana! Lentokentällä sain ensimmäistä kertaa huomata kuinka mukavaa väkeä täällä oikeasti on, koska kun istuin odottamassa hostperhettäni, mulle tuli juttelemaan sellainen iloinen nainen (joka oli töissä siellä lentokentällä), ja hän kertoi, että hänen tyttärensä oli juuri palannut vaihdosta Saksasta ja toivotti mut tervetulleeksi USA:han. Ihana!

Kun mun hostperhe saapui hakemaan mua, ne oli todella pahoillaan siitä, että ei ollu vastaanottamassa mua heti, mutta kyllä mä tiesin, ettei se ollut niiden vika. Olin muutenkin aika hyvällä tuulella, että olin vaan iloinen vihdoin tavatessani heidät. Lisää vain kokemuksia tähänkin vuoteen! Ainakin mun mielestä tää oli aika hauska tapa aloittaa vaihtovuosi.

Hostsisko Kenzie, minä ja Lukas

Parin päivän päästä haettiin mun saksalainen hostveli myös lentokentältä (hän lensi samalla lennolla kuin mä pari päivää aikaisemmin, tosin se ei tällä kertaa ollut niin paljoa myöhässä), ja päätettiin olla tällä kertaa ajoissa vastassa! :D Tällä kertaa lentokentällä oli todella paljon porukkaa ja myös toinen host perhe oli odottamassa omaa saksalaista vaihtariaan. Todella erilainen tilanne verrattuna mun saapumiseen parinkymmenen amerikkalaisen sotilaan kanssa tyhjälle lentokentälle kaksi päivää aikaisemmin! Toivotettiin Lukas tervetulleeksi kotiin, otettiin pari kuvaa ja suunnattiin kohti kotia.

Mulla on ollut todella mukava alku täällä, ja huomaan, että hostperhe tekee kaikkensa tehdäkseen meidän olon kotoisaksi. Kaikki tää vaatii vaan vähän totuttelua. Oon päässyt tutustumaan jo mun tulevaan tanssiperheeseen ja kaikki vaikuttavat tosi innostuneilta saadessaan mut ja Lukaksen mukaan tanssikuvioihin! Tietenkin mulla on vähän koti-ikävä, mutta se kuuluu asiaan ja uskon, että tuun nauttimaan mun vuodesta täällä todella paljon, ja tiedän mun suomiperheen odottavan mua kotona, kun palaan takaisin.

Kenzie, minä ja hostäiti Marti