Seitsemän vauhtiviikkoa Indianassa

Laura, USA

Voi kamala kun on vaikea alkaa tiivistämään mun alkuaikaa täällä Jenkeissä!! Oon ollut Indianassa, Yhdysvalloissa, jo melkein 7 viikkoa. Ei oo mitään turhaa puhetta, kun vanhat vaihtarit sanoi, että aika lentää, päivät vaan vilisee ohitse! Joka päivä tulee jotain uutta ja jännää eikä oo kyllä hetkeäkään tylsää!

6.8. koitti se päivä jolloin jätin hyvästit mun perheelle vuodeks ja suuntasin kohti suurta tuntematonta Amerikkaa. Olin pelänny sitä hetkee etukäteen niin paljon, mut kun sen aika koitti en ees itkeny, kaikki tapahtu niin konemaisesti ja en oikeen ajatellu mitään. Kai koko juttu ei tuntunu vielä todelliseslta mulle. No siitä kuitenkin selvittiin ja matkattiin about 30 muun vaihtarin kanssa Frankfurtin kautta Washington D.C:hen.

D.C:ssä vietettiin sitten yö hotellissa kuuden muun vaihtarin kanssa ja aamulla lähti lento kohti Indianapolisia ja kohti hostperheitä, jäiks! Huomasin kuitenkin nopeesti etta jännitys oli ihan turhaa. Ei varmaan oo eka kerta kun joku sanoo tän, mutta mulla on paras hostperhe ikinä!! Mun perheeseen kuuluu mom Amanda, dad Kevin, 6-vuotias Emma, 4-vuotias Jared, Salem-kissa ja Phoebe-koira. Niistä on tänä aikana muodostunu mulle oikea perhe! On hauska kun meilla on kaikkia omia juttuja eri perheenjäsenten kanssa. Esim dad ja mina seurataan doctor whota aina yhessä ja Jaredin kanssa meilla on oma lentokoneleikki :D On ihana kun voin kertoo momille ja dadille kaikkea ja he aina tukee mua ja saa mun olon paremmaks! Ollaan riidelty ja sovittu ja itketty  ja naurettu, tuntuu etta tää kaikki on vaan lähentany meita perheenä :) Lokakuussa otetaan perhekuvat, jotka otetaan joka vuos ja ne haluu mut kuvaan, lisaks musta otetaan seniorpictures :)

Kirkko on tosi iso osa jenkkien elämää ja melkeen kaikki nuoret käy kirkossa. Hassua vaan tässä kaupungissa on lähemmäs sata kirkkoa, joten kaikki käy eri kirkossa, yhteistä on että uskonto on iso osa ihmisten elamää eikä se ole mitenkään outoa tai noloa, niinkun Suomessa saattaa välilla olla :) Täällä kirkko on vaan ihan eri kun Suomessa, tää on tällane sosiaalinen tapahtuma, jossa tavataan tuttuja ja vaihdetaan kuulumisia. Kaikki on ylpeitä omasta kirkostaan ja nuoret osallistuu viikottain kaikkiin kirkon tapahtumiin. Meiän perhe käy kirkossa joka sunnuntai kahdesti ja musta ainakin on upeeta olla osa yhteisöä. Oon saanu paljon kavereita, osallistunu moniin tapahtumiin, pelannu lazertagia, osallistunu haasteisiin, käyny hyviä keskusteluja ja nolannu itteni hauskasti koko mun ryhmän edessa haha :D ja meillä on kohta viikonloppuretkikin Kentuckyyn!

Oon saanu kokea jo vaikka mita jenkkiläistä! Eka baseballpeli, eka (American) football-peli, kaikki ruokapaikat, ostoskeskus ja kaikki kaupat, highschool, school spirit.. ja  kohta Halloween! Ollaan jo käyty Halloween cityssä( jättimainen Halooweenkauppa) ettimässä kostyymia sitä varte. Täällä kaikki mun ikäsetkin pukeutuu, mä oon varmaan Liisa ihmemaassa :) Sitten on tietenkin Thanksgiving, jollon matkustetaan Michiganiin, jonne koko suku kokoontuu, ootan tätä myös innolla!!

Mun eka koulupäivä oli suoraan sanottuna kamala. En tiiä mikä meni vikaan, mutta en todellakaan toivo kellekään mulle samaa.Koulu oli kauheen iso ja olin ihan hukassa koko aika, mulla ei oo perheessä saman ikäsiä lapsia joten en tuntenu koulusta ketään.. Mut vaikeuksien kautta voittoon eiks niin ;) Mulla menee nyt tosi hyvin koulussa ja oon tavannu niin paljon ihmisiä ja saanu kavereita!! Täälä monilla nuorilla on työ, joten kavereiden kanssa hengataan yleensä viikonloppuisin. Ollaan käyty ostoskeskuksessa, hengattu altaalla, syöty ulkona, ajeltu autolla, harjoteltu cheereja, joukkueen kanssa pesty autoja ja hengattu jalkkispeleissä :D

Aineina koulussa mulla on anatomy, study hall, algebra 2, english 12( for seniors), gym aerobics, us government ja Spanish 1. Osa aineista on tosi rentoja ja asiat on tuttuja jo entuudestaan, mutta joihinkin aineisiin, kuten anatomiaan pitää kyllä panostaa! Jenkkikoulu on siitä eri, että arvosana rakentuu kotitehtävistä, muistiinpanoista, pistareista, pienistä testeistä (joita on usein!) ja kokeesta. Täällä meitä pidetään vielä ihan lapsina ja opet vahtii koko aika mitä teet, ihan eri kun Suomessa, siellä odotetaan etta huolehdit omista asioistasi ite.
 
Koulunkäynti on muutenki tosi erilaista. Opettajia kunnioitetaan ja heitä kutsutaan ms, mrs tai mr. On ihan normaalia, ettei oppilaat edes tiedä opejen etunimiä! Jos haluut lähtee tunnilta jonnekin, tartteet hall passin, eli sellasen lapun, mikä kertoo et sulla on oikeus kuleskella käytävillä, jos sulla ei oo sitä, joudut vaikeuksiin..

Melkeen kaikki kuuluu johonkin clubiin, kerhoon tai joukkueeseen. Ite liityin cheerleading-joukkueeseen. Oon tästä toosi ilonen, koska oon saanut paljon uusia kavereita. Aluks olin tosi hämmentyny kaikesta uudesta mitä tehtiin harkoissa. Rutiineja on jotain 60-70, hypyt oli hankalia ja miun venyvyys oli jotain tosi säälittävää.. Nyt yli kuukaus myöhemmin hypyt alkaa sujumaan, oon käyny kaikki rutiinit läpi ja miun spagaatti taipuu alemmas :) Mun oli tarkotus cheerata mun eka peli viime perjantaina ja, mut järkyttävä sademyrsky tuli tielle ja se peruttiin :/ Mut tänä perjantaina uus yritys :) Ja kun koriskausi alkaa mulla on peli melkeen joka päivä, joten kiirettä riittää haha :)

Tällä viikolla on homecomingviikko, joka on vähän erilainen kun perinteisesti. Joka päivälle on oma pukeutumisteema. Maanantai: colors (eri luokka-asteet eri värit, seniorit on punaisia), huomenna neon, keskiviikkona college-shirt, torstaina back to business ja perjantaina t-shirt&jeans-day (meiän koulussa on aika tiukka pukukoodi normisti, kauluspaita ja khakikousut). Perjantaina on sitten assembly päivällä, sellanen tapahtuma koulussa ja illalla toinen assembly, johon 5 tyttöä ja 5 poikaa pukeutuu juhlapukuihin (ehdokkaat homecoming king &queen) ja tietty homecoming football-peli. Ite pukeudun cheer-uniformuun, koska cheeraan pelaajille. Meiän koulussa ei oo tanssia ollenkaan vaan peli pelkästään.. Basketball-homecoming on sitten asia erikseen. Lisäks tietty prom keväällä! :) Ja koska oon senior osallistun valmistujaisseremoniaan ja pääsen heittelemään hattuja :)

Mun englanti on parantunu niiiin paljon! Mun ajattelu tapahtuu 80 % ajasta englanniks (mutta esim. nyt kun kirjotan suomeks niin ajattelen suomeks), en normisti aattele lauseita eka suomeks ja käännä sit enkuks, puhun vaan :D ja en käännä enää kaikkea koulussa oppimaa suomeks eka, vaan opettelen sen vaan enkuks. Aineiden kirjottaminen on vaan koko aika helpompaa ja helpompaa, ymmärtäminen helpompaa ja oikeestaan mulla ei oo mitään ongelmaa kielen kanssa! Välillä unohdan suomenkielisiä sanoja ja kun en oo vähään aikaan ollu yhteydessä Suomeen, mun suomi tuntuu ihan luonnottomalta ja sujautan englanninkielisiä sanoja joukkoon! Oon kylla tosi ylpeä mun edistymisesta :) Ja muutenkin oon paljon sosiaalisempi ja rohkeempi uusien ihmisten kanssa ja mun häpeäkynnys on niin paljon korkeempi. Jos teen jotain tyhmästi niin yleensä vaan nauran tai kohautan olkiani ja jatkan elämää. :)

Tulipa vähän maratoonikirjotus, mutta kuten sanoin on aika hankala tiivistää mun elämää yhteen postaukseen :D Terveisiä kaikille sinne Suomeen!! :)

Lehmiä ja peltoja ranskankielisessä Belgiassa

Sanni, ranskankielinen Belgia

Ei ole helppoa jättää kaikki tuttu ja turvallinen taakse ja astua maahan, josta tuskin tietää mitään, keskelle kieltä, jota ei pysty puhumaan taikka ymmärtämään, ja asumaan perheeseen, jota ei tunne. Yhtäkkiä pääkaupunkiseutulainen tyttö asustaakin pienessä 5000 asukkaan kylässä, keskellä lehmiä ja peltoja.

Aluksi olin kuitenkin superinnoissani, ahmien kaikkea silmilläni, korvillani, nenälläni. Kaikki oli uutta ja jännittävää enkä saanut mistään tarpeekseni. Belgialaiset vohvelit, ranskalaiset (miksiköhän nimi ei ole belgialaiset?), suklaa, ihmiset ja goottilainen arkkitehtuuri häkellyttävät kerta toisensa jälkeen. Kommunikointi muiden kanssa oli kuitenkin hyvin vajaata, sillä aluksi en meinannut saada sanaakaan ranskaa sanotuksi, saatika sitten ymmärtänyt paljoa. Ihmiset täällä kuitenkin ovat erittäin huomaavaisia ja sosiaalisia, joten he käyttivät aikaa asioiden toistamiseen ja selittämiseen.

Täällä ranska ei olekaan ihan ”oikeata ranskaa”, ainakaan itse belgialaisten mukaan. Täällä Ardennien alueella, jossa minäkin asustelen, puhutaan omaa murretta, johon liittyy monia sanoja ja sanontoja, joita ei koskaan kuulisi ranskalaisen suusta. Välillä belgialaiset eivät edes itse tiedä miten joku asia sanottaisiin ”ranskan ranskalla”, joten tämän kanssa olen usein kadoksissa. Silloin kuitenkin kun on pakko puhua ranskaa jos haluaa vähääkään kommunikoida, koska kukaan ei puhu englantia (saatika sitten suomea), alkaa sitä pikkuhiljaa kehittymään ja nyt kuukauden jälkeen olen jo oppinut huimasti.

Kouluakin olen käynyt jo muutama viikkoa nyt ja se oli aikamoinen shokki. Koulusysteemi on hyvin erilainen kuin Suomessa ja varsinkin itse päädyin sellaiseen kouluun, joka eroaa huimasti siitä mihin olen Suomessa tottunut. Tunneilla ei ymmärrä paljoakaan, mutta koulussa silti istutaan joka päivä kahdeksasta neljään, paitsi keskiviikkoisin jolloin pääsee jo kahdeltatoista.

Kuukausi vietetty ranskankielisessä Belgiassa ja en voisi olla onnellisempi siitä, että polkuni johti tänne.

Lisää matkastani voi löytää osoitteesta www.dansmajeunesse.blogspot.fi

Elämää Etelä-Bretagnessa

Marika, Ranska

Mä, Marika, asun vuoden Ranskassa Etelä-Bretagnessa Lanester-nimisessä pikkukaupungissa. Mulla on tosi ihana perhe. Ne on tosi rentoja eikä mun tarvii varoo minkään suhteen. Lapsia on neljä mun lisäks. Ne on yyber söpöjä ja tuun hyvin toimeen niiden ja vanhempien kanssa. Oon ollu koulussa nyt jo pari viikkoa ja so far so good. Ensimmäiset oppitunnit meni aika pahasti ohi. Matikantunti oli jotai niin ihanaa kun se sattuu oleen samaa joka kielellä. Koin huippu ahaa-elämyksiä kun ymmärsinki asiat mitä opettaja taululle pisti. Tuli taas jotenki fiksu olo. Enkku oli tottakai helppoo ku mikä ja oon erittäin positiivisesti yllättyny että mun enkun opettaja puhuu äidinkielenään englantia eli siis erittäin hyvin. Mulla oli pikku jännitys sen suhteen että ranskalaiset ei osaa englantia. Mulla kävi kuitenki tuuri ja enkun tunnit on nyt mulle niitä taukoja ranskan kielestä ja ne on välillä tarpeen. Vaikka ymmärränki tosi hyvin ja puhunki koko ajan paremmin nii silti aivot käy ihan ylikierroksilla jatkuvasti. Huomaan sen esim siitä että oon iltasin tosi väsyny. Mutta pikkuhiljaa rupee helpottuun. Huomaan nytkin päivä päivältä edistystä ihan hirveesti. Se on huippua huomata ite.

Mä oon ottanu sen asenteen että vaikka on välillä vaikeeta, tää on todellakin sen arvosta. Tää on mun unelma ja siihen unelmaan sisältyy myös ongelmanratkaisun harjoittaminen ja pettymyksiin tottuminen.
Ensimmäiset pari viikkoo on kulkenu pikakelauksella ja hirveesti asioita tapahtuu koko ajan. Viihdyn tosi hyvin ja oon ehdottomasti sitä mieltä että tää oli hyvä päätös. Koulupäivät on pitkiä ja huomenna kaheksaan kouluun joten bonne nuit!