Life is like a box of chocolates, you never know what you're gonna get

Matilda, vaihto-oppilas Ranskassa

6,5 kuukautta takana, 3,5 edessä. Ei sitä oikeesti pysty tajuu miten nopeesti aika kulkee. Justhan mä lähin suomen maakamaralta muiden suomivaihtareiden kanssa ja nyt on yks kolmasosa vuodesta jäljellä. Jotenki aina kun sanoo ääneen tai kirjottaa ton niin todellisuus ja paniikki iskee päin naamaa. Ei silleen etten haluis palata suomeen, mut samalla en haluu jättää mun elämää täällä. ristiriitasta. Muistan kun ennen kun lähin tänne nii katoin mun kalenteria, jossa 30.8. kohalla oli kirjotettun isolla LÄHTÖ ja sitä ennen kaikki päivät oli täyteen ahdettui, mut loput sivut oliki sitte tyhjyyttä täynnä. Toi kuvaa aik hyvin sitä, miten mulla ei ollu mitään hajuu mitä edessä odotti mut tässä sitä nyt ollaan.
Yks asia, joka vaihdos ehk kaikkein parasta on se miten huomaa ittensä kasvavan (eikä vain henkisesti hehheh). Kuka tahansa, joka laitetaan "yksin" vieraaseen maahan ja vieraaseen kulttuuriin huomaa kyllä jonkin ajan päästä, kuinka asioita kattoo ihan uusin silmin ja kuinka rohkeutta avata suunta tai ilmaista itteään kertyy päivä päivält lisää. Muistan kun jossain yfu valmennuksessa sanottiin että kun pystyy osallistumaan ruokapöytäkeskusteluun niin voi sanoa että omaa hyvän kielitaidon. Kun mun hostisä joskus joulua ennen totes et mä pälpätän ruokapöydäs ihan yhtä paljon kun hostsiskotkin niin huomasin itekkin kuinka paljon mun ranskan puhuminen oli kehittyny. Nykyään ranskan puhumista ei ees ajattele, se vaan tulee suusta ulos ekassa lauseessa aamulla ja ihan missä tilanteessa vaan sen jälkeen.
Vaik mä oon tavannu täällä ihan mahtavii ihmisii ja saanu paljon hyväpäiväntuttui ja oikeita ystävii, niin ei ne tuu ikinä korvaa kaikkia ihmisiä suomessa. Tuun kyl aina muistaa kaikki nää ranskalaiset, jotka on auttanu mua kun oon ollu täysin lost, jotka on nauranu mun puhumistavalle, jotka on näyttäny mulle siistejä paikkoja ja jotka on jakanu kaikkii huippu hetkii mun kanssa. Se on ihan varma. Näihin ranskalaisiin sisältyy tietysti kans hostperhe, joka on väistämättä tärkein osa koko vaihtovuotta ja jonka suhteen tiiän et mul on käyny ihan älyttömän hyvä tuuri. Ne on vieny mua kaikkialle, hostsiskot ei oo saanu mua tuntee yksinäiseks kun ne on kaikki kolme ihan yhtä hölmöi kun mäki, ne on säilyttäny kärsivällisyytensä ja kaikesta tästä oon super kiitollinen. Ja nyt kun puhutaan ihmisistä nii on pakko mainita vaihtarit. Me muodostetaan täs maailmas kyl joku ihan oma kansa vaikka tullaankin maapallon joka kolkasta. Jos laittaa vaihtareita, ihan sama mitä kansallisuutta tai kieltä puhuvia, samaan paikkaan samaa aikaa, nii voi olla varma et viihtyy keskenänsä. On ihan varmaa et mun vaihtarikaverit kuuluu tääl kyl parhaimmistoon mun kavereista.

Jos joku joskus kysyis multa et valitsisinko mielummin ranskan vai suomen nii en varmaa osais vastata. Tai jos multa kysyttäis ees et miten suomalainen ja ranskalainen kulttuuri eroo toisistaan (jota taitaa jo muute olla kysytty) nii en osais vastata siihenkään. Nää kulttuurit on vaan täysin erilaiset, mut pidän molemmista. Tietysti oon pohjimmiltani suomalainen enkä vaihtais sitä mihinkään, mutta kyl mussa riittää tilaa myös ranskalaiselle minälleni, joka tulee pysymään siellä koko mun loppuelämän ajan.