Meillekö vaihto-oppilas vuonna 2013?

Anu, isäntäperheen äiti Suomessa

Ajatus vaihto-oppilaan ottamisesta on päässäni muhinut jo vähän aikaa. Vasta tämän vuoden tammikuussa uskaltauduin ehdottamaan sitä perheelle. Meillähän oli n.10 vuotta sitten poika Jenkeistä 3kk asumassa. Hän tuli hieman yllättäin, kun tuttavan tyttö oli lähdössä vaihtoon ja yksi perhe uupui Suomeen tulevalta pojalta (hän oli 3kk aina yhdessä perheessä, tuli paikallisen järjestön kautta). Mutta tämän kokemuksen jälkeen ei vaihto-oppilasasia juuri ollut perheessämme ollut puheena, vaikka positiivinen kokemus olikin. Mietittyäni asiaa itse tovin sain ilmaistua ajatukseni muulle perheelle. Olisihan oppilaasta seuraa lapsille ja hyvä apu ensi vuonna yläasteelle siirtyvälle Olgalle, jolla ei kielet suju ihan kauhean hyvin, oppisi lapset sitten englantia… ja kai me sitä englantia tässä itsekin voitaisiin harjoitella samalla jne. perusteluja löytyi… Suhtautuminen asiaan oli todella positiivinen, koko perheen taholta, ja lähdin siis tammikuussa selvittämään asiaa tarkemmin. Kirjoitin Facebookissa seinälleni ajatuksen vaihto-oppilaan ottamisesta ja siinä samassa sain tuttavaltani yksityisviestillä henkilön nimen, jonka hän tiesi olevan tekemisissä jotenkin YFU.n kanssa, ja näin sain tiedon järjestöstä. Myöhemmin myös selvisi, että pikkuserkkuni oli ollut myös YFU.n kautta vaihto-oppilaana.

Joten ei muuta kun tuumasta toimeen ja täyttämään hakemusta. Taisinkin saada seuraavana päivänä vastauksen,  ”kiitos että olette kiinnostuneita isäntäperhetoiminnasta”  jne. Eli jäimme siis odottamaan alue-edustajan haastattelua. Tämä tapahtui 14.1.2013. Tarina etenee melko rivakasti, sillä vaikka umpihämeessä ollaan, niin emmepä ole hitaita. Taisin siinä jo kerran viestitellä ja kysellä, että koska haastattelija mahdollisesti tulee. Kunnes Päivi Parolasta soitti ja sovimme tapaamisen meillä. Siinä kului ilta rattoisasti ja juttua riitti. Päivillä oli heidän meksikolainen tyttö mukanansa ja sain häneltä kysellä kokemuksia Suomesta ja hän kertoi myös asioita omasta kotimaastaan.  Kaksi viikkoa hakemuksen jättämisestä saimmekin sitten jo viestin, että meidät on hyväksytty isäntäperheeksi. Ei kulunut montaakaan päivää (vaikka sekin tuntui ikuisuudelta) kun saimme ensimmäiset tiedot Suomeen tulevista vaihto-oppilaista. Sama tahti jatkui ”hitailla”hämäläisillä… jo samana iltana olimme suosikkimme valinneet ja seuraavana päivänä ilmoitin asiasta eteenpäin. Saimme tämän tytön täydelliset tiedot ja samalla toisestakin tytöstä tiedot, joka ei vielä valintahetkellä ollut tiedossa. Mutta minä luotan ensivaikutelmaan ja toivoimme edelleen saavamme luoksemme sen ensimmäisen tytön, Sveitsistä.

Oli tiistaipäivä 12.2. kun saimme viestiä Marilta YFU.sta:  ”Se on sitten vuoden ensimmäinen vahvistettu sijoitus. Iso kiitos teidän perheellenne! ”  Kahden viikon kuluttua tästä saimme tunnukset tietokantaan, jonne täytimme tietomme ja ei muuta kun odottamaan tietojen menoa Sveitsiin ja yhteydenottoa vaihto-oppilaalta.

Teille kaikille, jotka mietitte isäntäperheeksi ryhtymistä sanon, ettei kannata enää miettiä, vaan rohkeasti ilmoittautumaan mukaan ja kohtaamaan uusia haasteita. Voin kertoa, että ajattelin monesti, miten tuleva oppilas viihtyy meillä. Olemme tuiki tavallinen perhe, emme matkustele, emme tee juurikaan mitään ihmeellistä. Paitsi, että juuri se tavallinen suomalainen elämä voi olla sille oppilaalle se unohtumaton kokemus ja ne asiat mitä me pidämme arkipäiväisinä, esimerkiksi luonnossa vapaasti liikkuminen, voi olla muualta tulevalle lapselle aivan uusi ja unohtumaton elämys. Miettiessäni tätä tavallista elämäämme totesin, että jollain muualta tulevalla lapsella saattaa olla meillä vaikka ihan mukavaakin. Meillä on viisi koiraa, liikumme paljon luonnossa, harrastamme urheilua, asumme maalla, uimaranta on kävelymatkan päässä, syksyllä voi sieni- ja marjametsään lähteä suoraan pihastamme jne.

Myös kieliasiat mietityttävät. Me osaamme englantia vain välttävästi ja ensin ajatus kauhistuttaa, mutta olemmehan me opiskelleet sitä kuitenkin kouluaikoina ja ainakin oppilas oppii takuuvarmasti suomea. Ja nykyään on olemassa kaikenlaisia kääntöohjelmia. Jos jotain ei saa selitetyksi käsien ja välttävän englannin avulla, niin aina voi turvautua sanakirjoihin. Itse olen koiraharrastuksen myötä saanut olla paljon tekemisissä ulkomaalaisten kanssa, mutta turvaudun usein ystävääni, joka käyttää englantia joka päivä työssään. Rohkeus puhua tulee toivottavasti minulle sitten vaihto-oppilaan myötä, kun on pakko sitä vierasta kieltä käyttää.

Sitten tuli eteen vielä asia, jota en alun perin edes ollut ajatellut. Meillähän on pieni talo ja huoneita liian vähän. No sekään ei ole ongelma, lapset vaihtavat huoneita, Sasha siirtyy pienempään ja isompaan huoneeseen saamme sitten Olgan kaveriksi vaihto-oppilaan mahtumaan. Tämä tietää remonttia, mutta sehän ei meitä perheen naisväkeä haittaa. Maalit on jo valittu ja sisustussuunnitelma tehty, miehet voi sitten helposti sen kesän alussa toteuttaa, ei muuta kun pensselit vaan heilumaan, hyvä siitä tulee.

Tätä kirjoittaessani on vaihto-oppilaamme Lena Sveitsistä juuri sunnuntaina lähettänyt meille e-mailia, jossa kertoi saaneensa tiedon sijoituspaikastaan ja olevansa hyvin iloinen asiasta. Voih, elokuuhun on niiiin pitkä aika, mutta toivomme, että aika kuluu nopeasti nyt kun voimme välillä vaihtaa kuulumisia ja viestitellä.

Odotamme koko perhe innolla tulevaa.
äiti Anu & Vorobjevin perhe