Marika, Ranska
Luin tossa eilen yhen toisen vaihtarin blogia ja tunnistin aika paljon omia ajatuksia ja kokemuksiani sieltä. Päällimmäisenä niistä mieleen jäi semmonen "paha tapa" mitä varmasti moni vaihto-oppilas harrastaa. Minä mukaan lukien.
Tää paha tapa on vertailu. Sillon kun saapuu kohdemaahan kaikki on tosi uutta ja hienoo ja kaikki haasteet ja vaikeudetkin tuntuu joltain pelkokertoimen tehtäviltä ja niihin suhtautuu positiivisesti ja innoissaan. Sit jonkun ajan päästä keho alkaa väsyyn siihen koko ajan ylikierroksilla käymiseen ja kaikki alkaa tuntuun ihan ylitsepääsemättömän vaikeelta. Sillon tulee ulos siitä omasta vaihtovuosikuplastaan ja alkaa miettiin mitä muille vaihtareille kuuluu. Alkaa lukeen blogeja, laittaan viestejä ja seuraan facebookista. Tässä seuraillessaan unohtaa kuitenki helposti että sinne kirjotetaan nimenomaan niitä huippuhetkiä ja hehkutetaan kaikkea. Sillon rupee vertaan omaa vaihtovuottaan niihin muihin ja kyseenalaistaan jokasta pientä asiaa. Onks mulla sittenkään kiva perhe? Onko tää ny oikeesti kiva kaupunki? Onko mulla ees kavereita? Oonko mä onnellinen?
Sit tähän kaikkeen sekottuu vielä se klisee mitä kaikki hokee että vaihtovuosi on ihmisen elämän "paras vuosi", "elämää mullistava kokemus". Siinä tulee esiin toinen paha tapa minkä tiedostan itsessäni ja varmasti moni muukin vaihtari tunnistaa nää ajatukset omikseen. Jokaselle tulevalle vaihtarille hoetaan sitä kuinka tää on ihan älyttömän hienoa. Jokanen vaihdosta palannu nuori sanoo että se on elämää mullistava kokemus eikä ottais sitä takas mistään hinnasta. Tästä saa kuitenki täysin väärän käsityksen. Näistä lausahduksista tulee mieleen ensimmäisenä että saa maailman parhaita ystäviä, näkee hienoja paikkoja, elää vuoden unelmaa jossain paratiisissa.
Eihän se sitä oo. Tää ei oo se elämän helppo vuosi. Tää on se vaikee vuosi. Tää on se hetki löytää oma ittensä ja saada selville kuka mä oon. Mun elämässä tulee oleen niitä huippuhetkiä, rakastuminen, parhaiden ystävien kanssa toilailut, lastensaanti, kaikki tämmönen. Ei vaihtovuoden tarvii olla niitten itken ilosta -hetkien joukossa. Ja niistä ystävistä, mulla on suomessa pari ekstrahyvää ystävää joiden kanssa mulla on semmonen yhteys että sitä ei vaan saavuteta vuodessa ilman yhteistä äidinkieltä. Joten mun ei tarvi löytää uutta parasta ystävää täältä, vaan niitä hyviä joiden kanssa hankkia kivoja muistoja. Mä myönnän että vaikka tiedostin että täällä tulee haasteita ja vaikeuksia eteen, en silti asennoitunu oikeella tavalla tähän vuoteen.
Juttelin eilen yhen naisen kanssa jolla on monen vuoden kokemus yhteistyöstä yfu:n kanssa ja se anto todella hyvän vinkin kaikille tuleville vaihtareille. Tää kuulostaa tosi karulta mutta tää on totta. "Reve pas." Älä unelmoi. Älä kuvittele ja suunnittele asioita etukäteen. Oota että pääset sinne ja elä, koe, näe. Koska kaikki mitä on etukäteen miettiny ja suunnitellu ei kuitenkaan toteudu ja sit joutuu vaan turhaan pettyyn. Eikä myöskään osaa nauttia niistä hyvistä asioista mitä kokee koska ne ei ollu niitä mitä oli suunnitellu.
Mä en voi taata et kun mä palaan suomeen mä voin sanoo et tää oli mun elämän paras vuosi. Mut mä voin taata et mä voin sillon sanoo et tää oli elämää mullistava kokemus. Mä voin sanoo että oon selvinny vaihtovuodesta. Voin sanoo että oon vahva. Voin sanoo että mä tiedän kuka mä oon. Ja se on hemmetin paljon sanottu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti