En muista olinko uhrannut vaihtovuodelle yhtään ajatusta, tai tiesinkö edes koko konseptista ennen kuin isoveljistäni nuorempi, joka itse vietti vuoden Ecuadorissa, puhui siitä. Siitä lähtien muistan kuitenkin haudutelleeni ideaa, hylännyt sen useasti ja kaivanut aina uudestaan esille. Lopullisen päätöksen muistan tehneeni ollessani Lapissa patikoidessa ystäväni kanssa. Siellä kohtasimme erään espoolaismiehen, joka kertoi itse miettineensä vaihtoon lähtöä ja katuneensa sitä, ettei koskaan niin tehnyt. "Enemmän sitä tulee katumaan, ettei lähde, kuin sitä, että lähtee." Siihen kiteytyy hyvin miksi lähdin vaihtoon. Lisäksi olen itse niin etuoikeutetussa asemassa, että äitini maksaa koko vaihtovuoden, jolloin tämä tilaisuus tulee todellakin käyttää.
No miksi Intia? Oikeastaan Intia ei ollut ratkaisu, joka oli ylivoimaisesti yli muiden. Sovelsin päätöksessäni eräänlaista eliminaatiojärjestelmää, jossa lähtökohta oli se, mihin en ainakaan lähde. Länsimaat lähtivät heti kättelyssä pois, liian tuttua ja turvallista. Etelä-Amerikka? Veljeni oli Ecuadorissa, itse voisin kokea jotain erilaista. Australiaan taas on miltei mahdotonta päästä vaikka haluaisikin, sillä se on kaikista suosituin kohde, eikä sinne päästetä vuosittain kuin muutama, nekin siten, että joku tulee Suomeen vastavuoroisesti.
Ensin päädyin valitsemaan ykkösvaihtoehdokseni Kiinan, mutta sen ratkaisi se, että olin sinne liian vanha. Suurin osahan vaihtareista lähtee lukion ensimmäisen vuoden jälkeen, eikä toisen kuten minä. Ikärajalla joissain maissa on kai jotain tekemistä koulutusjärjestelmien kanssa.
Lopulta päätin pistää ensimmäiseksi vaihtoehdoksi (joka yleensä aina toteutuu) Intian, sillä se olisi ainakin taatusti erilainen maa Suomeen verrattuna. Kun kerran lähdetään, niin lähdetään kunnolla. Varavalintoina olisi ollut Etelä-Korea, sekä Thaimaa. Ehkä Intiassa houkutteli myös sen massiiviseen väestöön mahtuvat erilaiset kulttuuriperinnöt. Lisäksi tuntui siltä, että pitäisi tietää jotain maasta, jossa joka seitsemäs maapallomme asukas elää.
Satun myös olemaan ensimmäinen vaihto-oppilas joka YFU:n kautta lähtee Suomesta Intiaan. Siinä mielessä minulla lienee jonkinlainen vastuu. En kuitenkaan anna sen millään tapaa häiritä asioita joita tänne kirjoitan, enkä lähde sensuroimaan kokemuksiani. Mikäli joku mahdollisesti tuleva vaihtari nyt kuitenkin lukee blogiani, voin sanoa, ettei Intia todellakaan ole huono vaihtoehto. Se on taatusti huomattavasti rankempi kuin moni muu vaihtoehto ja vaatii tietynlaista turnajaiskestävyyttä. Myös "kulttuurishokki", minkä käsitteen jokaikinen vaihtari tuntee liiankin hyvin, on Intiassa taatusti keskimääräistä pidempi. Itselläni meni reilut pari kuukautta hyvin kurjissa merkeissä ja olo kävi välillä aivan sietämättömäksi. Nyt elän kuitenkin sitä ihanaa aikaa, jolloin kaikki on asettautunut paikoilleen.
Todellisen sopeutumisen huomannee siinä, ettei enää ainoastaan siedä erilaisia asioita ja tapoja, vaan on oikeasti oppinut nauttimaan niistä. Myöskään ärsyttäviä sattumuksia ja inhoja tapauksia ei enää yhdistä vain yleiseen kurjuuteen kohdemaata syyttäen ja ala voivottelemaan "Miksi lähdinkään tänne?", vaan ne kärsitään aivan samoin tavoin kuin kotimaassaankin tekisi. Uskon jäljellä olevien viiden kuukauden menevän pääasiallisesti oikein rattoisissa merkeissä, kunnes koittaa se hetki kun jokaisen vaihtarin tavoin ihmettelen miten nopeasti vuosi kuluikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti