Kesämme stipendiaatteina alkoi kolmen päivän valmennuksella Yhdysvaltojen pääkaupungissa Washington DC:ssä. Olin useaan kertaan saanut kuulla, että kaupungin tyypillisin sää oli "hot and humid" mutta vasta astuessani ulos lentokentältä keskipäivän kuumuuteen tajusin mistä meitä oli varoitettu matkalaukkua pakatessa.
Small talk -taidot koetuksella
Majoituimme Washingtonissa American Universityn tiloissa yhdessä Suomeen lähdössä olevien amerikkalaisten stipendiaattien kanssa, joiden seurassa vietimmekin melkein koko valmennuksen ajan. Vaikka amerikkalaisessa kulttuurissa ei ole minulle paljon uutta, oli amerikkalaisten stipendiaattien kanssa jutellessa small talk -taidot koetuksella. Jatkuvaan jutteluun tottui kuitenkin nopeasti ja muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen keskustelu alkoi jo sujua.Monet suomalaiset kokevat englannin puhumisen epämiellyttäväksi, koska ovat epävarmoja suullisesta englannistaan. Se on kuitenkin turhaa, sillä kokemukseni mukaan se, että ylipäätään puhut englantia ja yrität rohkeasti, otetaan lämpimästi vastaan. Hyvin usein suomalaiset pistävät hiljaisuutensa kansallisuutensa piikkiin, mutta jos haluamme stereotypioille muutoksen, niin nyt olisi korkea aika jättää suomalaisuuden hokeminen ja sen sijaan kertoa suoraan, että on yksinkertaisesti luonteeltaan ujo.
Kansainvälisiä suhteita luomassa
Parasta Washingtonissa oli ehdottomasti samanikäisten amerikkalaisten tapaaminen. Jaoimme kokemuksiamme ja mielenkiinnonkohteitamme ja saimme huomata, ettemme ole niin erilaisia kuin ehkä oletamme. Varsinkin Suomessa, joka on globalisoitunut paljon, nuoret kuuntelevat samanlaista musiikkia ja katsovat samoja sarjoja kuin amerikkalaiset nuoret. Amerikkalaisten nuorten kanssa puhuminen on rennompaa ja uskon, että tulemme vielä juttelemaan ja ehkä tapaamaankin, vaikka sitten 20 vuoden päästä. Kansainväliset suhteet ovat elintärkeitä ja niiden luominen jo nuorena voi vaikuttaa tulevaisuudessa enemmän kuin uskommekaan.Kaiken kaikkiaan Washingtonista jäi mieleen kuuman kostea ilmasto, amerikkalaisstipendiaatit, ympäristökeskustelut Suomen suurlähetystössä sekä monet nähtävyydet, joiden kiertämiseen varaisin seuraavalla kerralla enemmän aikaa.
Kannustan ehdottomasti kaikkia lähtemään ulkomaille hakemaan ikimuistoisia kokemuksia ja ystävyyssuhteita, sillä koskaan ei tiedä mistä voi jäädä paitsi. Jos ei muuta, niin ainakin oppii arvostamaan enemmän niitä asioita koti-Suomessa, jotka ovat hyvin.
Tea Kuivala
Young Ambassadors -stipendiaatti
Finland-US Young Ambassadors on Yhdysvaltain Suomen suurlähetystön ja CIMOn rahoittama stipendiohjelma. Ohjelman suomalaisena yhteistyökumppanina toimii Vaisala Oy. Ohjelman toteutuksesta vastaa vaihto-oppilas- ja kansainvälisyyskasvatusjärjestö Suomen Youth for Understanding ry (YFU). Finland-US Young Ambassadors -vaihto-ohjelman stipendiaatit viettävät kesäisin kuusi viikkoa Yhdysvalloissa. Ohjelmaan valitaan vuosittain reilu kymmenen 16-17-vuotiasta suomalaisnuorta. Vaihdon aikana suomalaisnuoret tutustuvat vihreään teknologiaan ja kestävän kehityksen ratkaisuihin eri kohteissa sekä amerikkalaiseen kulttuuriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti