Nyt oon asustellu täällä Keski-Euroopassa noin 3kk, enkä voi uskoa että mun tänne tulosta on jo niinki kauan! Voin ihan vähättelemättä sanoa, että aika lentää. Tietysti tiesin kaikista vaihtaritarinoista, mitä olin lukenu, että aika tulis kulumaa normaalia nopeemmin, mutta kyl tää on jo aika hurjaa, aika vaan on vilahdellu kuvina silmien eestä!
Saavuin siis tänne Unkariin 11.8.2010 aamulennolla Helsinki-Vantaan lentokentältä, 15 vuotiaana ja perhosia vatsassa. Se aamu oli ihan kamala ja samalla ihana. Heräsin kotona puol neljän aikaan, vaan vähän ennen koko muuta perhettä, ettei ne ihan nähny mun pahinta paniikkia. Mikään mun siihen mennessä kokemani ei ollu sitä oudompaa - piti lähteä kotoa tietäen etten tulisi takaisin seuraavaan 10 ja puolee kuukauteen, ja epätietosena siitä, mihin sitä nyt on ittensä laittanu. Ja vielä ainoo suomalainen joka näin teki!
Lentomatka suju hyvin... Litistyin sen melkein kolme tuntia ison ja lihaksikkaan kiinalaismiehen ja seinän välissä.
Unkarissa Ferihegyn lentokentällä Budapestissä oli vastassa YFU vapaaehtoinen, jonka kanssa ooteltiin pari tuntia, että muutkin pääsee perille, ja sit lähdettiin alotusleirille. Meidän Post-Arrival Orientation Camp kesti neljä päivää, ja ei voi muuta sanoa kun että ihan mahtava alotus mahtavalle vuodelle ja vielä mahtavien ihmisten seurassa! Leirillä opiskeltiin jo vähän Unkarin kieltä, historiaa yms, mut ihan vaan perusjuttuja. Silloin tuntu ihan täydeltä mahottomuudelta, että me voitais oppia sellasta siansaksaa. Nimetkin oli ihan ylivaikeita, ja muistan, et naureskeltii muiden vaihtareitten kanssa enemmän kun vaan kerran tai kaks, että miten älyvapaalta tää kieli voikaan kuulostaa! :D
Neljäntenä leiripäivänä oli vihdoin aika tavata host-perheet, ja seuraavaks vaan nokka kohti uutta kotia! Me kaikki ollaan aika lailla ympäri Unkaria, laitoja myöten, mutta onneks ei mikään mahottoman suuri maa ole, niin voidaan tavatakkin joskus. Ite asun pienessä kaupungissa nimeltä Gödöllő, joku 30km Budapestistä itään.
Ensimmäiset kaks viikkoa täällä oli kesälomaa, ja kaikki pikkuasiatkin tuntu niiin suurilta ja niiiin ihmeellisiltä. No, kyllä ne jotkut pikkuasiat vieläki ihmetyttää. Sen kahen viikon aikana tapasin tosi monia mun nykyisiä kavereitani (kiitos host veljelleni! :)), tutustuin vähän Gödöllőn ja Budapestin 'hoodseihin' ja tuli siinä sivussa käytyä Keski-Euroopan isoimmilla festareilla nimeltä Sziget, esiintyjiä mm. Billy Talent ja Muse. Ihan huippua oli, ja tää festari järjestetää aina Budapestin keskellä, Tonavassa olevassa Margitin saaressa. Upee paikka ja upee tunnelma - suosittelen ja vahvasti!
Sitten kuitenkin, niinku aina, juhla loppuu aikanaan ja on aika palata maan pinnalle. Suomeks sitä kutsutaa kouluksi. Siellä kaikki oli alusta lähtien mulle tosi kilttejä, avuliaita ja ymmärtäväisiä. Oon siis 10D luokalla 37 muun oppilaan kanssa. Siinä luokassa ainoa huono puoli on se, että se sattuu olemaan 'bilengual', mikä hidastaa mun kielen oppimista aika paljon. Tosin se ei mua ole paljon haitannu, ja oon pysyny samassa oppimisrytmissä muiden vaihtareitten kanssa. :)
Totta puhuen, kaikki unkarinkieliset tunnit oli alussa ihan kuolettavan tylsiä. Välillä on vieläkin, kun en kaikkea ymmärrä, mut onneks on aina joku ihana auttamassa!
Täällä lukiossa on suht samanlaista kun suomessa olis yläasteella. Erilaista on vaan se, että täällä on suurempi ikäskaala ja sit se opettaja 'respecti'. Jos opettaja sanoo että asia on niin, ni sit siihen ei oo paljon vastaa sanomista. Kun ope tulee luokkaan, noustaan seisomaan ja toivotetaan hyvää päivää tai aamua. Ja tietysti se, että tunneilla ei puhuta, mut se voi olla joskus vähän hakusessa 38 oppilaan luokassa!
Kotona ja vapaa-ajallakin on menny hyvin. Tossa yhessä vaiheessa tais kyllä olla 'lievähkö' kulttuurishokki.. Mikään ei oikein huvittanu, eikä varsinkaa koulu tai tää kieli ja se ettei ikinä tajunnu mitään mistään. Kerran menetin hermot DVD:lle, kun meinasin tylsyyden puuskassa kattoa leffaa, mut ei, kun se oli ihan vaan vaihteen vuoks dubattu unkariks ja tottakai, ilman tekstityksiä. Mutta, Thank God, se on nyt ohi, ja elämä hymyilee ja kirkkaasti!
Eli pähkinänkuoressa:
Nyt kolmen kuukauden aikana oon kerennyt kokea sen surullusenkuuluisan kulttuurishokin, oppinu keskustelemaan mulle ennestään täysin tuntemattomalla kielellä, saanu paljon uusia kavereita, oppinu muutaman miljoonan ylikornin elämänviisauden merkityksen, oppinu tuntemaan vähän uutta kulttuuria, kokenu tylsän arjen ja mahtavia juhlia, täyttänyt 16 (!!!!!!!), oppinu vihdoin ja viimein pitämää huoneeni järjestyksessä ja ennen kaikkea, oon onnistuneesti kotiutunut toiseen maahan, enkä tosiaankaan ole tulossa takasin ennen kun pakotetaan! Nähtävää ja koettavaa on jäljellä vielä enemmän kun laki sallii!
P.s It's just like they told us - a big family! <3
Saara on kotoisin Voikkaalta, mutta on elokuusta 2010 alkaen ollut osa gödöllőläisen perheen arkea Unkarissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti