Vain olemalla rohkea voi nähdä maailman ihmeet ja oppia uutta

Julia, USA

Miten voi yhteen kirjotukseen tiivistää kaikki fiilikset tästä?

Oon ollut täällä USA:ssa Minnesotan osavaltiossa pienessä New Londonin kylässä nyt kuukauden. 27.8 oli se päivä kun herätys oli n. 3.45 ja oli aika suunnata kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Siellä sitten muita odotellessani mietin että se on mentävä nyt. Olo oli kuin vuoristoradassa kun odottaa että vaunut lähtevät liikkeelle. Ei voi enää perua vaan on pakko mennä. Hyvästellessäni poikaystävääni ja vanhempia en oikeastaan itkenyt, en kai ollut sisäistänyt vielä asiaa.

Se itku tuli kuitenkin ensimmäisella välipysäkillä eli Frankfurtin lentokentallä kun odotellessamme muun porukan kanssa jatkolentoa muistin että vanhempani sanoivat laittaneensa jotain käsimatkatavaralaukkuuni. No, löysin sieltä sitten kirjekuoren, jonka sisällä oli kortti vanhemmiltani ja siihen oli kirjoitettu: "Usein on helpompi jäädä kuin lähteä, mutta vain olemalla rohkea voi nähdä maailman ihmeet ja oppia uutta. Hienoa, että uskallat. Turvallista matkaa. Kuljemme ajatuksissamme mukanasi, joka päivä."  (Tuon ajatteleminen tuo kyyneleet silmiin vieläkin.)

Frankfurtista lensimme sitten noin 8- 9 tuntia Washingtoniin, jossa vietimme yön lentokenttähotellissa. Siellä oloni oli jo parempi, ja odotin jännittyneenä seuraavaa päivää ja hostien tapaamista, jaiks! No, seuraavana aamuna minä ja muutama muu lensimme Washingtonista n. 2, 5 tuntia Minneapolikseen, jossa tapasimme host-perheemme.

Itselläni on host-vanhempien lisäksi kaksi host-siskoa ja host-veli, kaikki jo aikuisia ja pois kotoa muuttaneita. Ja kaikilla heillä on jo omia lapsia. Rakastan perhettäni ja tämä paikka on jo toinen kotini jonne palaan varmasti vielä vaihtovuoden jälkeenkin.