Vaihtarivuoteni on lähtenyt tosi kivasti käyntiin täällä Saksassa ja ensimmäiset 2 kuukautta ovat vierahtäneet todella nopeasti.
Perheen kanssa tulen hyvin toimeen ja menoa riittää neljän pienen sisaruksen kanssa.Tänäänkin sattui ja tapahtui,kun perheen vanhimmat lapset tulevat kotiin ja kertovat käyneensä "karkki tai kepponen" kierroksella.Vähän hämmästyneinä mietimme gastmaman kanssa no mutta eihän vielä ole halloween,sehän on joskus parin viikon päästä.Purskahdimme toden teolla nauruun,kun sisarukseni kertoivat,että he olivat jopa saaneet karkkia.Saatoimme vain miettiä naapureiden kummastuneita ilmeitä,kun oven taakse ilmestyy aikaisia halloweenin juhlijoita karkkia vaatimaan.
Koulussa viihdyn hyvin ja olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin.Tunneilla en vieläkään ymmärrä läheskään kaikkea sillä opettajat puhuvat todella nopeasti ja kaikki mahdolliset kemian ja biologian termit eivät aivan olleet pääasia viime vuoden saksan kursseilla...:D Ensimmäiseen kemian testiin osasin kirjoittaa vaan oman nimeni sillä en ymmärtänyt sanaakaan tehtävänannosta ja minulla ei ollut hajuakaan pitäisikö jotain piirtää vai selostaa vai mitä tehdä.Olen tehnyt tähän mennessä myös saksankokeen melkein yhtä hyvällä menestyksellä,sillä koko kokeessa minulla oli vain yksi lause täysin oikein.No en anna sen lannistaa vaan jatkan saksan puhumista,vaikka kaikki datiivit ja sanajärjestykset eivät aivan täysin kohdalleen osuisivatkaan ja välillä saankin huvittuneita katseita vastaukseksi.Pääsääntöisesti tulen kuitenkin ymmärretyksi(vaikka sitten viidennen toistamisen jälkeen) ja ymmärrän myös lähes kaiken mitä muut puhuvat.Monet myös kehuvat saksaani vaikka omasta mielestäni ne akkusatiivit ja datiivit eivät läheskään aina osu kohdalleen(tai sitten se on vaan sitä tyypillistä suomalaista vaatimattomuutta,että "no enhän mä nyt yhtää osaa").Myös perheeni on sanonut,että saksani on huomattavasti parantunut tämän kahden kuukauden aikana.
Kavereita olen saanut melko paljon ja olemme tehneet kaikenlaista yhdessä.Koulussa kaikki ihmiset ovat ystävällisiä ja luokkalaiseni auttavat minua aina.Mielestäni luokkalaiseni ovat todella mukavia,mutta en ole löytänyt omaa porukkaani luokastamme.Melko paljon olen ollut ranskanryhmäläistemme kanssa ja he ovat melko samanlaisia kuin minä.Eilen matkustimme junalla läheiseen kaupunkiin luistelemaan ja vietimme hauskan päivän yhdessä.
Ennen lähtöä kuvittelin,että minulla olisi koko ajan kauhea koti-ikävä,mutta kertaakaan ei ole ollut sellainen olo, että nyt saa riittää haluan takaisin Suomeen.Ikävöin ainoastaan vähän kouluruokaa ja bussiyhteyksiä,jotka tosiaan rajoittuvat täällä pelkkiin koulubusseihin aamuisin ja iltapäivisin.En jotenkin vaan osaa aina pyytää gastvanhempia kyydittämään kaikkialle,sillä Suomessa olen tottunut liikkumaan busseilla ja pelkään,että kyydittämisestä on kauheasti vaivaa vaikka vanhemmat ovatkin sanoneet,että kuljettavat minua mielellään kavereiden luokse tai mihin haluankaan mennä.
Turkulainen Elena on yksi YFU:n kahdeksasta Global Players -täysstipendiaatista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti